Ylimääräiset lennot pannassa – Bussilla Thaimaassa

Onko Thaimaassa helppo matkustaa paikasta toiseen bussilla? Mitä tulee tietää ja mitä kannattaa ottaa huomioon ennen pidempää bussimatkaa?

Muistan, kuinka pelkäsin Thaimaan busseissa, kun kiertelin täällä ensimmäisen kerran vuonna 2005. Nopeusrajoituksia ei käytännössä tuntunut olevan ja kadulle hyppi milloin mikäkin kana tai koira. Toista on nyt. Vuonna 2019 bussimatkailu Thaimaassa tuntuu helpolta kuin lapsen leikki, eikä vauhtikaan enää huimaa päätä samalla tavoin.

Tällä matkalla pyrin seikkailemaan suurimman osan matkoista maitse ja meritse, välttelemään turhaa lentämistä. Olen jo alle kolmessa viikossa viettänyt bussissa kaksi kokonaista yötä ja kolmas bussiyö starttaa aivan kohta. Olen parhaillaan Bangkokin eteläisellä bussiterminaalilla odottelemassa klo 21 lähtevää VIP-bussiani.

Täällä Thaimaassa suurin osa pitkän matkan busseista on niin sanottuja VIP-busseja eli kaksikerroksisia busseja, joissa on paljon jalkatilaa ja usein jopa jotain pientä purtavaa. Yön yli kestävien bussimatkojen hinnat pyörivät etäisyydestä riippuen siinä 15 euron kieppeillä.

Olen ostanut lippuni tällä kertaa netistä, vaikka ostamalla lipun suoraan lipputiskiltä. säästäisi jokusen pennin. Netistä ostaminen on ollut. itselleni helppoa (ei ole tarvinnut mennä bussiasemalle) ja täältä löytyy ainakin yksi luotettava sivusto. Bussiasemalla lippu pitää mennä vaihtamaan bussifirman omalla tiskillä paperilippuun, aivan kuin lennoilla.

Bussilla pääsee oikeastaan kaikkialle Thaimaassa ja olenkin matkustanut nyt jo kerran Bangkokista Pohjois-Thaimaan Chiang Maihin (noin 10h) ja sieltä takaisin. Lentämälläkin olisi päässyt, mutta haluan nyt periaatteestakin seikkailla oikein pitkän kaavan kautta. Sitä paitsi, viihdyn busseissa. Aivan kohta suunta käy kohti etelää ja seuraavat 10h bussissa ovat tiedossa. Bangkok on usein pidempien matkojen tukikohta ja on hyvä tietää, että Bangkokissa on useampi bussiasema, joista oikeastaan jokaisella on palveluita ja tavaransäilytysmahdollisuus.

Bussissa on usein odottamassa vesipullo ja joku pieni keksi. Peitto tulee bussifirmalta, mutta muuten kannattaa varautua lämpimin varustein. Busseissa pauhaa ilmastointi kovalla lähes aina. Myös korvatulpat kannattaa ottaa mukaan, itse ainakin nukun paremmin korvatulpat korvissa. Bussien penkit kääntyvät todella paljon ja alta nousee pieni jalkatuki. Jopa pidemmänpuoleiset ihmiset mahtuvat istumaan näissä busseissa.

Älä muuten ihmettele, jos bussi pysähtyy keskellä yötä paikalliseen ravintolaan. Näin tapahtuessa edessä on yleensä noin 15 minuutin tauko ja joissakin tapauksissa ruoka kuuluu bussilipun hintaan. Itse harvoin haluan ponnahtaa ylös syömään klo 2 aamuyöllä.

Haastan nyt myös teidät miettimään lentotottumuksianne. Onko lyhyet matkat pakko taittaa lentäen vai voisiko bussi olla vaihtoehto? Oletteko matkustaneet paljon busseilla ja junilla?

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate