Vuorenrinteen hylätyt huvilat Sisiliassa

Tiedättekö, että maailmassa, jossa moni elää ilman kotia, on samaan aikaan todella monta hotellihuonetta tyhjillään? Tyhjillään on myös lukuisia taloja ja myös kokonaisia kyliä. Yksi tällainen hylätty kylä tuli tielleni juuri päättyneellä Sisilian matkallani.

Palermon kaupungin ulkopuolella sijaitsee vuorenrinne, joka näyttää asutulta. Tarkemmin katsottuna asunnot ovat ränsistyneitä ja jotkut niistä graffitein koristeltuja. Kuvitelkaa, kokonainen vuorenrinne täynnä toinen toistaan kauniimpia kesähuviloita merinäkoalalla – kaikki tyhjillään!

Nämä talot on ilmeisesti rakennettu ilman lupaa, eikä niissä saa asua. Talojen ikkunat on rikottu ja terassit huutavat tyhjyyttään. Asukkaista tyhjentynyt vuorenrinne taloineen on viehättävä näky. Olisin voinut vallata minkä tahansa noista taloista, ne ovat kaikki upeita.

IMG_2017

_MG_2029

IMG_2003

IMG_2085

Samaan aikaan paikka on myös pelottava ja jännittävä. Uskaltauduin tutkimaan joitakin taloista hieman lähemmin. Tämä paikka ei ole mikä tahansa urbaanin löytöretkeilyn paikka. Pelkäsin koko ajan yllättäväni vihaisen koiralauman tai jopa vihaisen ihmisen jonkun näennäisesti hylätyn talon sisältä.

Salaa ja varovaisesti tutkin paikkoja, samalla ihmetellen. Kuinka voi olla, että näin upeat talot on päätetty rakentaa ilman lupaa? Ja miksei jo rakennetuissa taloissa saa asua edes siihen asti, jos ja kun ne joku päivä puretaan?

IMG_2094

IMG_2092

IMG_2090

Tämä paikka oli ehdottomasti yksi Palermon matkani yllättävistä kohokohdista ja tänne saatan ehkä joskus vielä uskaltautua tutkimaan paikkoja tarkemmin, mikäli Sisiliaan taas matkustan. Jos sinä päädyt paikalle, muista tutkivasi toisten omaisuutta – ota vain kuvia, jätä vain jalanjälkiä.

IMG_2087


The most amazing place I found during my trip to Palermo in Sicily was a hill full of abandoned houses. Obviously these houses have been built without a permission, and that is why they are abandoned. 

4 Comments

    • Urbaanilaura Reply

      Itselleni nämä erikoiset paikat ovat the thing 😉 !

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate