Vuoden harmain päivä, silti onnellinen olo

Jos et pääse kaukomaille, mitäs jos nauttisitkin siitä, mitä on silmiesi edessä? Mitä, jos matkaisitkin ihan lähelle?

Haaveilen jatkuvasti. Aina ja kaikkialla. Haaveilu on ihanaa, enkä siitä aio luopua. Samaan aikaan haluaisin oppia entistä enemmän olemaan tässä hetkessä ja nauttimaan siitä, mitä minulla on juuri tällä hetkellä. Haastavaahan se on, mutta yritän kovasti.

On kumma, miten ihmismieli haluaa usein sitä, mitä ei juuri sillä hetkellä voi saada. Entäs jos oppisinkin nauttimaan enemmän siitä, mitä minulla on juuri nyt? Tämä pitäisi pyrkiä muistamaan etenkin, jos tilanteelle ei juuri sillä hetkellä voi tehdä mitään. Turha valittaa jostakin, jolle ei mitään voi. Sen sijaan voisi yrittää ottaa käsillä olevasta tilanteesta kaiken ilon irti.

Tästä syystä otinkin tämän vuoden teemaksi hetkistä nauttimisen ja hyvinvoinnin lomien ja reissujenkin ulkopuolellakin. Vaikka viime vuonna rakastuin Helsinkiin ja kotimaahani, voisin vieläkin tehokkaammin yrittää ottaa tästä kaiken mahdollisen irti – ainakin silloin, kun en pääse jonnekin muualle. Eihän ihminen voi koko ajan olla lomalla ja reissussa. Niin, ei kai sitten. Näin kaikki ainakin sanovat ja ainakaan tällä hetkellä en voi olla reissussa koko ajan, enkä edes lähes koko ajan.

Kaipailen elämääni jatkuvasti lisää spontaajena ihmisiä ja nyt olen löytänyt uuden spontaanin ystävän. Mukava uusi tuttava, nyt kutsun häntä jo mieluummin sanalla kaveri tai ystävä, pyysi minut spontaanisti (niin!) ulkoiluretkelle Luukkiin. Sovittiin asiasta eilen illalla ja aamulla klo 9:05 starttasimme reput selässä ja eväät repussa Elielinaukiolta bussilla numero 345 Luukin ulkoilualueelle Espooseen.

Retkipäivämme oli ehkä vuoden harmain laatuaan. No joo, kuinka monta vuoden harmainta päivää voi mahtua yhteen talveen? Tästä harmaudesta huolimatta minulla oli ihana päivä. Näin upeita maisemia, liikuin luonnossa, häkellyin harmauden kauneudesta, join kuumaa kaakaota ja söin itse tekemääni evässämpylää nuotiotulen ääressä. Voiko harmaa ja ankea tammikuinen päivä muuttua enää paremmaksi.

Aivan rehellisesti sanoen nautin tämän päivän luonnossa samoilusta erittäin paljon. En pelkästään yrittänyt nauttia vaan oikeasti, sydämeni pohjasta nautin. Paransimme ystäväni kanssa maailmaa ja vaikka kävimme läpi reissujuttuja, tulevia ja nykyisiä, elimme silti hetkessä ja ihastelimme sitä, mitä meillä oli siinä ihan silmiemme edessä.

Silmäni kaipaavat värejä ja mieli on valonpuutteesta aika väsynyt, mutta tänään olen vaikuttunut jopa tammikuisesta, harmaasta ja lumettomasta Suomesta. Meillä on kaunis luonto ihan käden ulottuvilla ja minä ainakin aion nauttia sen antimista entistäkin useammin! Aion myös jatkaa hyvän alkuun päässyttä joogailua ja vedellä ihmeellisiä viherjuomia sun muita omituisuuksia entistäkin tehokkaammin. Aion voittaa tämän kaamoksen!

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate