langkawi mitä tehdä

Mitä tehdä Langkawilla?

*Yhteistyössä Langkawin turismitoimisto. Langkawin saariryhmä Malesiassa voi näyttäytyä ensikertalaiselle hieman tylsänä, mutta sen parhaimmat salaisuudet piilevät pintaa syvemmällä ja ne pitää osata löytää. Ilman viidakkosamoilua ja saarten tutkimista mikään Langkawin matka ei voi olla täysinäinen ja kokemus voi jäädä etenkin kokeneemmalle reissaajalle hieman tylsäksi. Vietin Langkawilla kolme viikkoa neljä vuotta sitten ja tutustumalla oikeisiin ihmisiin pääsin paremmin jyvälle Langkawin taiasta. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, olin saarella Langkawin turistitoimiston vieraana (en vastannut majoituskuluista tai ohjelmasta itse, vaikka pyrinkin tekemään ohjelmasta juuri…

Matkapäiväkirja: Kohti Malesian Langkawia, muistojen Langkawia

Rakas matkapäiväkirja, Jätin aamulla taakseni saaren, josta tuli minulle kovin rakas. Saaren, joka antoi paljon ja toi eteeni kaiken, mitä tarvitsin. Saaren, jota voisin kutsua kodiksi. Kodilta se alkoi jo kolmessa viikossa tuntua, koska ympärilläni oli harrastuksia, ystäviä, luontoa, lemmikkejä, musiikkia ja kaikkea sitä, mitä kotoisalta paikalta toivoa saattaa. Koh Phanganin saari Thaimaan Itä-rannikolla oli minulle paljon enemmän kuin se saari, johon tutustuin ensimmäisellä Thaimaan reppureissullani 14 vuotta sitten. Silloin menin saarelle täydenkuun bileiden perässä, tällä kertaa uin täydenkuun aikaan…

Gemalai village langkawi

Majoitu vesipuhveleiden laidunmailla Langkawin Gemalai Villagessa

Herään aamuun jo juuri ennen kellonsoittoa. Tämä on mahdollista vain hyvin nukutun yön jälkeen. Aikaero painaa vielä hieman, mutten malta olla väsynyt. Kuka nyt haluaisi olla väsynyt ollessaan Malesian Langkawilla ja yöpyessään upeassa Gemalai Villagessa, vesipuhveleiden ympäröimänä? Puen päälleni majapaikkani vakiovarustukseen kuuluvan kauniin aamutakin ja sujautan jalkoihini samaan settiin kuuluvat aamutossut. Avaan luonnonmateriaaleista tehdyn ja kaksikerroksisen mökkini oven. Edessäni avautuu näkymä riisipellolle, jonka yllä kymmenet linnut lentelevät ja jonka vetisillä pelloilla vesipuhvelit jo laiduntavat. Kävelen portaat alas, alakerran terassille. Aamiainen…

Langkawi

Langkawi – aktiivisen luontoihmisen unelmakohde

Langkawi ei jostakin syystä koskaan ollut saavuttanut korkeaa sijoitusta kerran elämässä koettavien matkakohteiden listallani – ei ennen kuin voitin Helsingin Matkamessuilta matkan sinne. Tuolloin en vielä olisi uskonut, että matka veisi minut paikkaan, jossa voisin jopa kuvitella asuvani ja jolle menettäisin sydämeni. Mielikuvien Langkawi Ennen matkaani Malesian Langkawille kuvittelin matkaavani kauniille saarelle. Kuvittelin paikan yhtenä saarena, vaikka fakta on, että Langkawi on vain yksi alueen 99 saaresta. Kuvittelin rantaresortteja ja helppoa, tuotteistettua matkailua. Niitäkin ja sellaistakin Langkawilta löytyy, mutta Langkawin…

Langkawi erikoiset kohteet

Langkawin ihmeellisin talo

Tämä maailma on täynnä tavaraa. Kokonaisen kodin voisi rakentaa luonnosta löytyvistä materiaaleista – ainakin jos asuisi tropiikissa. Monin paikoin rannat ovat täynnä puun juurakoita ja merestä huuhtoutuu hiekalle kaikkea muovipusseista kenkiin ja vaatteisiin. Ajaessani skootterilla pitkin Langkawin teitä, huomioni kiinnittyi tien vieressä sijaitsevaan rakennelmaan. Puiden juurakoista tehty talo erottui ympäristöstään välittömästi. Oliko kyseessä kauppa, galleria vai mikä ihme se oli? Ensimmäisellä kerralla ajoin rakennuksen ohi, mutta seuraavana päivänä palasin pailkalle ottamaan selvää tuosta kiinnostavasta rakennelmasta. Sillä täytyi olla tarina kerrottavanaan…

Reppureissaaja resortissa

Mitä tapahtuu, kun öitään välillä jopa lentokenttien lattioilla nukkuva budjettimatkailija pääsee kokemaan aivan toisenlaisen tavan majoittua – luksusresortissa Langkawilla? En pidä ajatuksesta, että ihmiset pistetään erinäisiin lokeroihin. Olenko reppureissaaja, travelleri, turisti vai mikä minä oikein olen? Voin olla kaikkia tai en mitään niistä. En ainakaan halua aivan mustavalkoisesti profiloitua vain ja ainoastaan tietynlaiseksi matkaajaksi; olenhan nauttinut sekä telttaöistä että pilvenpiirtäjän sviitin antimista, Karibian risteilystä sekä viidakkoseikkailuista. Totuus on, että en valitse rajallisten rahojeni käyttötarkoitukseksi business-luokan lentoja tai kaikkein kalleinta hotellihuonetta.…

kahvila kasbah langkawi

The Kasbah – Langkawin chillein kahvila

Riippumattoja, mango-smoothieita, kierrätystavaroita ja lämmintä tunnelmaa – sitä kaikkea tarjoaa Langkawin täydellisin kahvila, The Kasbah. Huomioni kiinnittyi välittömästi värikkääsen taloon pyöräillessäni Langkawin, tarkemmin Cenangin alueen, hiekkateillä. Korkea rakennus näkyi jo kaukaa ja se erottui ympäristöstään persoonallisuudellaan. Puna-kelta-vihreät kankaat liehuivat kevyessä tuulessa ja muutaman portaan yläpäässä näkyi puisia huonekaluja, auton renkaita ja bussin istuimia muistuttavia penkkejä. Pöydille oli aseteltu kukkia ja reggae-musiikki soi leppoisasti taustalla. Olin jo täysin myyty kyseiselle paikalle miettiessäni aamiaispaikkaa sille kyseiselle aamulle, kun huomasin riippumatot ja kissanpennun.…

Riippuliitoa Langkawilla

Osaatko kuvitella, miltä tuntuisi riippuliitää trooppisen paratiisin päällä, Malesian Langkawilla? Minä kerron ja näytän sen sinulle. Talvella pääsin katselemaan Helsinkiä linnun persprektiivistä, helikopterista käsin. Nyt sain tilaisuuden kokea trooppisemman linnun perspektiiviä Langkawin saarella, Malesiassa. En ollut koskaan ennen riippuliitänyt. Kerran olin jo ollut veneessä lähtövalmiina nousemaan Atlantin ylle Floridassa, kun matkanjärjestäjä päätti keskeyttää lentomme liian kovan tuulen takia. Nyt en antanut minkään estää liitelyäni, sillä halusin kokea riippuliidon; ensimmäistä kertaa elämässäni. Thaimaan saaret edessä ja Malesian rantaviiva takana. Valkoista hiekkarantaa,…

Urbaani löytöretkeilyä Malesiassa: Hylätty teetupa

 En ole hetkeen kertonut teille tarinoita hylätyistä taloista. Nyt kerron ja tämä talo löytyi Malesian Langkawilta. Pitäähän jokaiseen lomaan pientä urbaania löytöretkeilyäkin sisällyttää, eikös? Tällä kertaa kyseessä ei ole mikä tahansa hylätty rakennus, vaikka niitä tuossakin maassa riittää pilvin pimein. Kyseessä on hylätty teetupa, joka sijaitsee aitiopaikalla, Langkawin korkeimman vuoren huipulla. Kuulin tämän teetuvan olemassalosta luontoretkellä. Kuulin myös, että talossa majailee nykyää sarvinokkalintuperhe. Pitihän sellaista taloa päästä tutkimaan. Kuka nyt jättäisi väliin tilaisuuden tutkia hylättyä teetupaa, jossa asuu lintuperhe? En minä…

Uusi koti Langkawilla

Oli aamuyö. Kello ei ollut lyönyt vielä kuuttakaan, kun minareetista alkoi jo kuulua rukouskutsu. Tällä kertaa ääni oli kovin epävireinen, tai ehkä se vain kuulosti siltä kesken levottoman yöuneni. Myös kukko kiekui muutaman sekunnin välein ja kaikki viidakon äänet sekoittuivat muuhun äänimaailmaan. Sammakot kurnuttivat kovaa ja muut villin viidakon eliöt huusivat kilpaa niiden kanssa. Olen todellakin Malesiassa, moni merkki viittasi tänäkin aamuna siihen. Toisaalta, tämä maa voisi olla myös esimerkiksi Indonesia. Samat muslimien rukouskutsut ja samat kukkokiekuut kaikuvat sielläkin. Teki…

Sukellus pintaa syvemmälle Langkawilla

Rakas matkapäiväkirja, Hiki valuu solkenaan, palmun lehdet kohisevat ja riippumatto keinuttaa leppoisasti. Laiskottaa, hyvällä tavalla. Samaan aikaan kun suuri joukko ihmisiä pyöräilee tänään kilpaa Langkawin saaren ympäri, minä otan iisisti riippumatossani, parhaimman reissukaverini (puhun edelleen riippumatosta) syleilyssä. Aulassa hengailevat britit sen sijaan juovat kaljaa ja suunnittelevat ryyppyreissua – kukin tallaa tavallaan.