37-vuotias minä onkin sinkku reppureissaaja, joka asuu kommuunissa

Täytin eilen 37-vuotta. Luku tuntuu aivan hurjalta, enkä ole tainnut elämäni käänteissä pysyä sen luvun vaatimissa saavutuksissa mukana. Miten minä, joka matkustan maailmalla rinkka selässä, voin olla 37-vuotias? Eikö 37-vuotiaan pitäisi elää aivan toisella tavalla, vakaasti ja turvallisesti? Kun 25-vuotiaana mietin elämääni, kuvittelin olevani 37-vuotiaana aikuinen ja eläväni, kuten aikuiset ihmiset elävät. Kuvittelin olevani naimisissa ja kuvittelin olevani äiti ehkä kahdelle lapselle. Kuvittelin, että meidän perheellä on koira ja että me olemme sporttinen perhe, joka myös matkustelee. Kodin kuvittelin olevan…

Kotikoloni ennen ja nyt – tässä on urbaani viidakkohuoneeni

Koti, onko sillä edes niin väliä? On sillä. Koti on paikka, jonne palaan matkojeni jälkeen lataamaan akkuja ja jossa tätä nykyä viihdyn levottomia teinivuosia huomattavasti levollisemmin ja paremmin. Nykyinen kotini, kuten joku teistä ehkä muistaa, on kaunis huvila. Olen onnekas saadessani elää meren äärellä, huvilan emäntänä ja silti urbaanin kaupungin sykkeen lähellä. Jaettu kommuunikoti mahdollistaa muutokset oman kodin seinien sisällä ja muutoksia tämä syksy toikin tullessaan. Muutto entistä paljon pienempään huoneeseen, ja periaatteessa yksin, tuntui alkuun vaikealta. Sitten aloin nähdä…

Vain aavistus sen tietänee

Istun alas, laitan rauhoittavan musiikin soimaan. Raavin jaloissa olevia hyttysenpistoja, Lapin tuliaisia. Hörpin yrttiteetä ja huokaan syvään. On tullut muutoksen aika, muutoksen tuulet puhaltavat − olen siihen valmis tai en. Vielä viikko sitten ajattelin tulevaa muutosta tilaisuutena ja piristävänäkin vaihteluna. Revin kotini kellarihuoneen seinälevyjä ja raivasin itselleni tilaa pieneen huoneeseen, uuteen huoneeseeni. Edessä on vielä katon hiontaa, seinien maalausta ja siivousta ennen kuin voin siirtää tavarani yläkerrasta alakertaan, muuttaa oman kommuunikotini sisällä. Aloittaa alusta. Järjestelen isoa ja valoisaa huonettani, huonettamme.…

eräopas

Tuleva eräopas ja inttityttöystävä etäsuhteessa

Tänään hän lähtee koulutielleen kuin ekaluokkalainen. Hän on pakannut laukkunsa paljon etukäteen, intoa täynnä. Koulu ei ole lähikoulu, eikä sinne kävellä, kiltisti suojateiden eteen pysähdellen. Tähän kouluun mennään enemmänkin kuin armeijaan, johon tätä rankkaa koulua vertaan monin tavoin. Jopa aseet kuuluvat pakoliseen osuuteen, metsästyskurssin kautta. Metsäänkin joudutaan, viikoksi aivan yksinkin. Tässä koulussa nukutaan viikot, kotiin päästään viikonlopuksi. Edes joka viikonloppu ei välttämättä pääse kotiin, joskus viikonloppuisin seikkaillaan metsissä. Kouluviikon aikana nukutaan koulun asuntolassa, muiden oppilaiden kanssa. Tuleva kansainvälinen eräoppaani, espanjalaiseni,…

koti

Seikkailijatar heikoilla jäillä – Crocsit jalassa kotona

Koti, tämä koti on rosoisuudessaan oikeastaan liiankin täydellinen. En haluaisi olla juuri nyt missään muualla. En edes Berliinissä. En haluaisi olla kenenkään muun kanssa, en millään muulla tavalla. Tässä on hyvä, tässä näin on täydellistä. Kulunut viikonloppu on hyvä esimerkki kauniista arjesta ja harvinaisesta seesteisyyden tunteesta. Termi fomo eli fear of missing out loisti poissaolollaan, enkä olisi halunnut olla edes Sideways-festivaaleilla. Mitä ihmettä urbaanille minälleni on tapahtunut, joko pitäisi huolestua? Elän vaarallisilla vesillä, seikkailjattaren elämän heikoilla jäillä. Suurin uhka ja…

aitienpaiva

Äiti, joka nauttii koruttomasta arjestakin

Tänään on äitienpäivä. Yritin muistaa ulkoa jonkun niistä runoista, jonka olen Leena-äidilleni lapsena rustannut. En enää muista, joten kirjoitan uuden raapustuksen ylistykseksi äidilleni, maailman parhaalle äidille. Minun äitini, Leena, on aivan tavallinen äiti − hyvällä tavalla. Hän on vähään tyytyväinen ja hetket jumppalaitteiden äärellä työpäivän jälkeen, Kauniita ja rohkeita sekä Emmerdalea katsoen, ovat arjen luksusta. Minun äitini nauttii arjesta, hän ei etsi suureellisia elämyksiä. Hän eroaa tässä asiassa itsestäni suuresti, mistä lie on oma seikkailugeenini minuun tullut, koska isänikin saa enemmän…

Kurkistus Urban Jungle -kotiini

Koti on turvapaikka. Se on paikka, jonne on helppoa palata matkan jälkeen suunnittelemaan uusia matkoja. Lily-kissa on aina mieluisin kotona odottava tyyppi. Karvaisen ystävän lisäksi jaan kotini neljän muun ihmisen kanssa, joista yksi on toinen karvainen kaveri eli espanjalaiseni. Pitkästä aikaa koti tuntuu kodilta, eikä tästä talosta ole niin suurta tarvetta aina päästä pois. Tässä kodissa viihdyn, näiden ihmisten kanssa. Kotikaverit ovat vaihtuneet vuoden aikana jo useaan otteeseen, mutta nyt kasassa on hieno tiimi. On muusikkoa, valokuvaajaa ja kokkia. Kaikkia…

helsinki talvella

Hyytävän kaunis Helsinki

Kävelen pitkin hyistä tuulitunnelia. Silmät vuotavat, nenä vuotaa ja sormia paleltaa. Tuntuu melkein, että joku ruumiini ulokkeista saattaisi tipahtaa maahan hetkellä millä hyvänsä, enkä silti tuntisi mitään. Olen tunnoton. Pakkanen on sietokyvylleni jo liiankin pureva. Tammikuusta Helsingissä tuli kuin tulikin sellainen laulujen pakkaskuu. En myöskään osaa pukeutua talveen oikein, en edelleenkään. En sentään kävele kaupungilla nilkat paljaana, kuten suuri osa teineistä. Olen jo mukavuudenhaluisempi, mutten silti osaa tätä hommaa. En koe kuuluvani tällaiseen pakkasen paukkeeseen. Kuinka kukaan voisikaan kuulua? Paukkupakkasesta…

Kun hän tulee, toivota hänet tervetulleeksi

Raketit paukkuvat ulkona, mutta olen sulkenut silmäni. Ulkopuolinen maailma on olemassa, mutta olen nyt omassa maailmassani. Hymyilyttää. Keskityn hengittämiseen liian ihanan kotini tunnelmallisimmassa tilassa, ystävien ja uusien ystävien ympäröimänä. Kynttilät palavat ja eräs meistä on juuri lukenut otteen kirjasta Zen ja rakastamisen taito. Hänen pehmeä äänensä lausui sanat: “Kun hän tulee, toivota hänet tervetulleeksi. Kun hän lähtee, anna hänen mennä”. Uusi vuosi, uuden alku ja vanhasta vuodesta luopuminen. Vietin sen kolmatta kertaa kaikessa rauhassa, hyvän olon ympäröimänä. Kolme vuotta sitten…

Hyggeilyn joulu

Joulun pyhät eivät oikeastaan koskaan ole olleet omaa matkailuaikaani. Olen viettänyt kaksi joulua Minnesotassa vaihto-oppilasperheeni luona, mutta muuten jouluni juhlitaan aina Keski-Suomessa. Välttelen aina suurimpien sesonkien aikaan matkustamista, mutta muutenkin joulu on juhla, jonka haluankin omistaa perheelleni ja yhdessäololle. Tämä joulu oli rutiineista erilainen monin tavoin. Tätä joulua emme viettäneet Keski-Suomessa, emmekä käyneet jo lapsuudestani tutussa ruokakaupassa ruokaostoksilla. Tänä jouluna meillä oli tilaisuus juhlia juhlapyhiä meidän huvilalla, minun ja espanjalaisen kommuunikodissa. Kämppikset olivat omlla teillään ja talo oli vapaata riistaa.…

Harmonista oloa lumisateisessa Helsingissä

Levoton mieli valtaa minut aina tasaisin väliajoin. Sen kanssa on vain opittava elämään, se vie eteenpäin. Jos mieleni rauhoittuisi täysin, lakkaisin ehkä tutkimisen. Sitä en halua. Haluan elää maailmassa, joka on jatkuvaa tutkimusmatkailua sekä omaan mieleen että ympäröivään maailmaan. Vielä maanantaina kirosin talvea. Kirosin itsekseni tarpoessani liukkaassa lumisohjossa, rännän tupruttaen märkinä rätteinä tuulen avittamana jokaisesta ilmansuunnasta samaan aikaan. Nyt sunnuntaina vietin monta hetkeä ikkunan edessä, nauttien lumihiutaleiden leikistä ilmassa. Tästä taidan tykätä, tällainen talvi on minua varten. Vietin viikonlopun kokonaisuudessaan…