toba-järvi

Sumatran Toba-järven alue on yksi maailman kauneimmista paikoista

Tulivuoren muodostamaan kalderaan on muodostunut järvi. Järven nimi on Lake Toba, paikallisella kielellä Danau Toba. Järvi sijaitsee Indonesiassa, Sumatran saaren pohjoisosassa. Järven keskellä on suuri saari, jonka nimi on Samosir. Se on maisemiltaan kuin Uusi-Seelanti pienoiskoossa ja ensimmäisen kerran suomalaiset reppureissaajat taisivat kuulla siitä Madventuresin Rikun ja Tunnan tarinoiden kautta. Nyt, vuosia myöhemmin, on minun vuoroni viedä teidät sinne, hypätkää kyytiin. Olin kuullut Toba-järvestä jo vuosia sitten, mutta unelmat Sumatran seikkailuista olivat aina siirtyneet aikataulullisista syistä tuonnemmaksi. Nyt, melkein kolmen…

Matkapäiväkirja: Kidutusta sumatralaisessa peltipurkissa

Rakas matkapäiväkirja, Olen nyt ollut tällä matkalla yli kaksi kuukautta ja kotiinpaluu alkaa jo häämöttää. Matkan viimeinen määränpää ennen kotiinpaluun alkamista tulee olemaan Indonesian Sumatran saaren pohjoisin kolkka ja siellä pieni saari nimeltään Pulau Weh. Saari, jossa pitäisi olla loistavat snorklausvedet ja leppoisaa elämää. Samaan aikaan se on saari, joka sijaitsee Indonesian konservatiivisimmalla alueella. Alueella, jolla noudatetaan alkoholin kieltävää šaria-lakia ja jossa tehdään jopa poliisiratsioita hotellihuoneisiin ja josta napatut naimattomat paikalliset pariskunnat (naimattomat nainen ja mies eivät saa olla samassa…

indonesia

Johtajaksi indonesialaiseen majataloon?

Tein vuodenvaihteessa aarrekartan. Sellaisen ihanan visualisoinnin unelmistani ja elämäni sekavasta suunnasta. Liimasin paperille enemmän kuvia palmuista ja saarista kuin koskaan aiemmin. Liimasin jopa sanat: “Olen valmis muuttamaan pois Suomesta.” Vietin koko huhtikuun Indonesiassa. Saarista koostuvassa tropiikin maassa. Matka oli upea ja kamala; elin jatkuvassa tunnemyrskyssä, mutta olin fyysisesti paratiissani. Olin henkisesti kotona. Sattuma ja intuitio veivät minua eteenpäin, valitsin majapaikkani ja reittini fiilispohjalta. Kysely joogatunneista ja terveellisistä mehuista johti minut Airbnb-majapaikasta mehulle. Mehu johti ekologiseen bambuvillaan tutustumiseen. Tutustuminen muuttui kahden…

Canggu Bali vinkit

Balin Canggu – Paikallisen vinkit surffi- ja joogamekkaan

Balin rannikolla sijaitsee paikka, joka tunnetaan kauniista ja komeista ihmisistä, joogatunneista, smoothie-bowleista, avocado-toasteista ja Instagram-ystävällisistä paikoista. Jokaisen surffarin ja joogin unelmat täyttyvät Länsi-Balilla, paikassa nimeltä Canggu eli tuttavallisesti Kankku. Kun etsii tietoa Balista, ei voi olla törmäämättä kauniisiin, täydellisesti sommiteltuihin ruokakuviin paikoista, joiden seiniä koristavat mietelauseet ja värikkäät graffitit. Balin Canggu on viime vuosina noussut jokaisen reissaajan ja lomalaisen ämpärilistalle ja riisipeltojen väliin nousee koko ajan lisää ja lisää trendikkäitä ravintoloita, kahviloita ja majapaikkoja. Kun suuntasin noin tunnin matkan (riippuu…

maanjaristys lombok

Maa järisi Indonesiassa – miten voisimme auttaa?

Maanjäristys vei kodin noin 150 000 ihmiseltä Indonesian paratiisimaisilla Gili-saarilla ja Lombokilla. Ei ollut kaukana, etten olisi itsekin ollut paikalla juuri nyt. Puhelimeeni juuri saapuneessa valokuvassa turkoosi meri kimmeltää auringossa, juuri kuten huhtikuussa oman Indonesian matkani aikaan. Seuraavassa kuvassa näen murtuneen seinän, seuraavassa talon rauniot, seuraavassa haljenneen tien, seuraavassa teltan alla nukkuvan perheen. Maa on järissyt Indonesiassa ja tämä kaikki tuli nyt henkisesti turhankin lähelle. Kaikki on periaatteessa kuin ennen, mutta mikään ei ole juuri nyt kuin ennen. Seismisesti aktiivisessa…

Glamping-majoitusta Balin Ubudissa

Luksustelttailu eli glamping on viime vuosina noussut yhdeksi suosikeistani majoituksen saralla. Mieti nyt, telttailua kaikilla mukavuuksilla. Kun eteen tuli tilaisuus päästä luksustelttailemaan Balilla, en tietystikään kieltäytynyt.

Matkapäiväkirja: Mutta mitä jäi käteen neljän viikon lomasta?

Päässä pyörii miljoona sekavaa ajatusta istuessani Balin terveellistä elämää edustavan trendikohteen, Canggun, tummahiekkaisella rannalla. Satunnaisesta meditaatiosta elämässäni ei ole apua yrittäessäni vain tarkkailla ajatuksiani, olla tarttumatta niihin. Kuinka voisinkaan olla tarttumatta mieleni apinointiin, kun kokonainen apinalauma mölyää pääni sisällä?

Vain hymy riittää yhteiseksi kieleksi

Jokainen kohtaaminen on kullanarvoinen tilaisuus. Kun avaa sydämensä ja kotinsa oven ventovieraalle, voi saada elinikäisen ystävän. Yhteistä kieltäkään ei aina tarvita, joskus pelkkä hymy riittää kommunikointiin.

Gili-saaret Indonesia

Gili-saaret – lempisaareni Indonesiassa

Olen matkustanut paljon, mutta harvoista paikoista olen löytänyt yhtä täydellisiä puitteita lomailuun kuin Indonesian Gili-saarilta. Gili Trawanganin ollessa välillä liian vilkas, Gili Menon liiankin rauhallinen, Gili Air asettuu siihen välille juuri täydellisenä kombinaationa tekemistä ja tekemättömyyttä. Matkustin ensimmäisen kerran Balille maaliskuussa vuonna 2009. Olin vuotta tai kahta aiemmin kuullut Balin vieressä sijaitsevasta ja täydellisyyttä hipovasta saariryhmästä, jonne päätin itsekin matkustaa ottamaan selvää, josko paratiisi maan päällä olisi oikeastikin olemassa. Gilin saarille pääsee helposti Balilta ja matkanjärjestäjiä on turistikeskuksissa (kuten Kutalla)…