indonesia

Johtajaksi indonesialaiseen majataloon?

Tein vuodenvaihteessa aarrekartan. Sellaisen ihanan visualisoinnin unelmistani ja elämäni sekavasta suunnasta. Liimasin paperille enemmän kuvia palmuista ja saarista kuin koskaan aiemmin. Liimasin jopa sanat: “Olen valmis muuttamaan pois Suomesta.” Vietin koko huhtikuun Indonesiassa. Saarista koostuvassa tropiikin maassa. Matka oli upea ja kamala; elin jatkuvassa tunnemyrskyssä, mutta olin fyysisesti paratiissani. Olin henkisesti kotona. Sattuma ja intuitio veivät minua eteenpäin, valitsin majapaikkani ja reittini fiilispohjalta. Kysely joogatunneista ja terveellisistä mehuista johti minut Airbnb-majapaikasta mehulle. Mehu johti ekologiseen bambuvillaan tutustumiseen. Tutustuminen muuttui kahden yön majoitukseksi (juuri kaksi seuraavaa yötä olivat vapaana, muuten paikka oli täysin täynnä). Kaksi yötä majatalon vieraana, suorasanaisena ja visuaalisena sellaisena, johtivat työtarjoukseen: “Me olemme etsineet hotel manageria. Mietin, että…

sinkku

Vuosi sinkkuna – sain taas soolomatkailla, mutta mitäs nyt?

Yhtä nopeasti kuin uusi ihminen voi tulla omaan elämään, yhtä vähin äänin hän voi siitä myös poistua. Näin kävi omassa elämässäni. Siitä on nyt aika lailla päivälleen tasan vuosi, kun noin 2,5 vuotta kestänyt intensiivinen parisuhde edellisen seikkailukumppanini kanssa päättyi. Siitä, kun tunteiden vuoristorata, suhde espanjalaisen kanssa, päättyi. Suhde, joka pakotti peiliin katsomiseen ja sitä kautta paremmaksi ihmiseksi kasvamiseen. Suhde, joka oli alusta alkaen vaikea, mutta myös aivan alusta alkaen mahdollisti monen unelman toteutumisen. Melkein kolmessa vuodessa saimme toteuttaa molempien unelmia, ne kun sattuivat osittain olemaan jaettuja. Elimme matkailuautossa, asuimme kauniissa kodissa ja seikkailimme maailmalla. Liikuimme luonnossa, haaveilimme Tiny house -kodista ja polttelimme takkaa. Välillä vain olimme. Yhteiset unelmat olivat…

suru

Tutustuin suruun paratiisissa – miltä se tuntuu nyt?

Siitä on nyt noin viisi kuukautta, kun suru-uutinen isäni äkillisestä poismenosta saapui suruviestinä luokseni. Olin tuolloin Balilla, kuukauden matkani ensimmäistä viikkoa viettämässä ja odotusta täynnä. Muistan tarkkaan sen puhelinsoiton. Sen, joka toi suru-uutisen luokseni. Muistan, kuinka sisareni puhelinsoiton ajan pidin itseni silti lujana ja otin uutisen vastaan vakavana. Olin tuolloin festivaaleilla. Ilta oli jo hämärtynyt, eikä monikaan olisi kai huomannut poskia pitkin valuvia kyyneleitä, vaikka olisinkin antanut tunteelle vallan jo festivaalialueella. Silti, pidättelin. Puskin uutisen pois mielestäni vielä hetkeksi. Kuinka olisinkaan voinut alkaa kyynelehtiä keskellä ilon- ja onnentäyteistä hippifestivaalia? Suuntasin heti puhelinsoiton jälkeen kohti alueen portteja. Hyppäsin festivaalialueen ulkopuolella epävirallisen mopotaksin kyytiin ja huikkasin kuskille osoitteeni. Samaan aikaan, kun moottori…

gili trawangan

Kerro se hänelle nyt

Tietävätkö rakkaimpasi, mitä heistä ajattelet? Tietävätkö lähellä ja kaukana olevat tärkeät ihmiset, että ajattelet heitä viikoittain, kuukausittain tai jopa jatkuvasti? Jos he tietävät, tietävätkö he mitä ajattelet? Jos eivät, kerro se heille, kerro se hänelle. Tee se nyt.

Tuulen matkassa kaikki on hyvin

Herään jo ennen kellon pirinää. Linnut visertävät kilpaa toistensa kanssa, tervehtivät onnellisina aurinkoa. Näen ikkunastani sinisen taivaan, vihreän nurmen ja auringon säteiden valaiseman meren. Kevät, mikä ihana syy herätä tähän viikkoon − viikkoon, joka tulee olemaan vaikea.

Mutta mitä jäi käteen neljän viikon lomasta?

Päässä pyörii miljoona sekavaa ajatusta istuessani Balin terveellistä elämää edustavan trendikohteen, Canggun, tummahiekkaisella rannalla. Satunnaisesta meditaatiosta elämässäni ei ole apua yrittäessäni vain tarkkailla ajatuksiani, olla tarttumatta niihin. Kuinka voisinkaan olla tarttumatta mieleni apinointiin, kun kokonainen apinalauma mölyää pääni sisällä?

Darling Bali, it’s time

Riisipellot, maailman vehrein vihreys, bamburakentaminen, hyvä energia ja siellä täällä palavat suitsukkeet. Vesiputoukset, apinat, surffiaallot, paistetut riisiruoat ja auringonpaiste. Ne kaikki ovat vallanneet mieleni jokaisen sopukan, ne kaikki huutavat jo nimeäni. Bali, Jumalten saari, huutaa nimeäni.

Onneksi on irtiotto

Kiidän kiireessä läpi Rautatientorin Kompassiaukion. Kiidän sen läpi lukuisien muiden laput silmillä liikkuvien kiitäjien kanssa joka ikinen arkipäivä, töihin mennessä ja töistä tullessa. Oravanpyörä. Mietin mielessäni arjen kiireen järjettömyyttä. Mihin ihmeessä meillä on jatkuva kiire? Miksi ihmeessä elän elämääni niin usein kiireessä ja kiukkuisena?

Matkailija lokerossa – minä olen monta

Minä olen monta, on lause, johon kiinnitin huomioni eräänä päivänä kadulla kulkiessani. Laukkuun printattu teksti kolahti. Se muistutti ihmisten moninaisuudesta, meidän kaikkien monista ulottuvuuksista ja alati jatkuvasta muutoksesta. Kuka minä olen ja minkälainen matkailija olen? Kysymykseen ei taatusti ole vain yhtä vastausta, eikä ketään moniulotteista ihmistä tarvitse pistää vain yhteen lokeroon. Eri hetkillä ihminen nauttii erilaisista asioista ja tarvitsee erilaisia elementtejä elämäänsä. Arjen lisäksi sama pätee lomilla. Blogimaailman ja brändien vilskeessä tuntuu välillä, että pitäisi pystyä lokeroida itsensä vahvasti johonkin koppiin ollakseen uskottava siinä omassa kopissaan. Välillä yritän ja joka kerta palaan alkuperäiseen suunnitelmaan ja omimpaan olemukseeni seikkailla maailmojen välillä; etsiä kaupungin ja luonnon, menemisen ja olemisen sekä hippeilyn ja…