Ylimääräiset lennot pannassa – Bussilla Thaimaassa

Onko Thaimaassa helppo matkustaa paikasta toiseen bussilla? Mitä tulee tietää ja mitä kannattaa ottaa huomioon ennen pidempää bussimatkaa? Muistan, kuinka pelkäsin Thaimaan busseissa, kun kiertelin täällä ensimmäisen kerran vuonna 2005. Nopeusrajoituksia ei käytännössä tuntunut olevan ja kadulle hyppi milloin mikäkin kana tai koira. Toista on nyt. Vuonna 2019 bussimatkailu Thaimaassa tuntuu helpolta kuin lapsen leikki, eikä vauhtikaan enää huimaa päätä samalla tavoin. Tällä matkalla pyrin seikkailemaan suurimman osan matkoista maitse ja meritse, välttelemään turhaa lentämistä. Olen jo alle kolmessa viikossa…

Bussilla Euroopassa

Bussilla edullisesti Euroopassa

Ennen matkailuautoiluun hurahtamista olen istunut julkisissa kulkuneuvoissa paljon, todella paljon. En ole pitänyt itseäni autonvuokraajatyyppinä, eikä etenkään yksin matkatessa auton vuokraaminen ole tullut pieneen mieleenikään. Yksin se on kallista ja nautin maisemien katselusta liikaa voidakseni keskittyä ajamiseen. Totuushan myöskin on, etten ole kertaakaan istunut Oskari-matkailuauton ratissa. Se rooli kuuluu espanjalaiselleni. Euroopassa liikkuessa junamatkustus on hyvä vaihtoehto, mutta usein junaa edullisemmin pääsee busseilla. Reilipassi on asia erikseen, mutta myös sille bussifirmoilla on kilpailukykyisiä vaihtoehtoja, joiden avulla Euroopassa voi suhailla parikin viikkoa…