Adam’s Peak: Buddhan jalanjäljillä Sri Lankalla

On olemassa yksi elämys ylitse muiden, kun matkustaa Sri Lankalle. Adam’s Peak eli Sri Pada on valloittamisenarvoinen huippu, jonne paikallisetkin kipuavat ainakin kerran elämässään.

Hieman yli vuosi sitten jalkani olivat enemmän maitohapoilla kuin koskaan aiemmin. Istuin pienessä bussissa matkalla Sri Lankan Hikkaduwalle, rakkaaseen surffiparatiisiini. Vieressäni oleva nuori mies istui srilankalaisittain aivan tarpeettoman lähellä minua. Hän kertoi olevansa ammattijalkapalloilija ja halusi saada puhelinnumeroni. En antanut numeroa ja yritin päästä eroon tästä iilimadosta liimaamalla nenäni kiinni ikkunaan.

Jalkani olivat maitohapoilla, koska olin edellisenä yönä tehnyt niin sanotun pyhiinvaelluksen yhdelle Sri Lankan korkeimmista paikoista, Adam’s Peakille. Adam’s Peak, toiselta nimeltään Sri Pada, sijaitsee Sri Lankan sisämaassa ja on tunnettu pyhiinvaelluskohde lähes kaikkien eri uskontojen edustajien keskuudessa – tietysti myös seikkailunhaluisten turistien.

Buddhalaiset uskovat kukkulan päällä olevan itse Buddhan jalanjäljen, kristityt uskovat jalanjäljen olevan Aatamin ja niin edelleen. Kaikilla on oma uskomuksensa, minkä vuoksi tämä kyseinen paikka on pyhä ja raskaan pyhiinvaelluksen arvoinen.

Itselleni Adam’s Peakin valloitus oli enemmän kokemus ja elämys kuin pyhiinvaellus, vaikka samalla halusinkin symbolisesti aloittaa elämäni seuraavan vuosikymmenen puhtaalta pöydältä ja käydä pyhiinvaeltamassa kaikki pahuudet pois minusta ennen seuraavan päivän suuria juhliani, 30-vuotissyntymäpäiviäni. En nyt ole aivan varma, tepsikö tämä puhdistautumisrituaali nyt aivan täysin.

Miten Adam’s Peakille pääsee?

Reissu alkoi elämäni tähän asti pelottavimmalla bussikyydillä Hattonin pikkukaupungista kohti paikkaa  nimeltä Delhousie, josta huipulle kiipeäminen alkaisi.

Bussikuski ajoi rämää bussia pitkin vuoristoteitä kuin kyseessä olisi ollut elämää suurempi takaa-ajotilanne. Bussi kiiti rotkojen yllä, eikä edes kurveissa hidasteltu. Olin aivan valmis menemään aukinaiseen oviaukkoon istumaan, jotta olisin valmis tarpeen tullen hyppäämään pois alas rotkoon syöksyvästä bussista. Ehdotin tätä vaihtoehtoa ja vieressäni istuvalle sisarelleni. Istuimme bussin takaosassa muutaman muun länsimaalaisen kanssa. Me kaikki olimme kauhusta kankeina.

Ainoastaan uusi tuttavamme, Mike, osasi ottaa rennosti ja sanoi hakevansa seuraavasta vastaan tulevasta kojusta meille oluet. Joko pelkäämme – tai pelkäämme ja nautimme. Avasimme siis lämpimät oluet. Tästäkin huolimatta pyysin kuskia hieman rajoittamaan menoa, joka jopa toimi. Ennen pyhiinvaellustamme olin siis myös erittäin kiitollinen, että edes sain olla elossa ja että näkisin sen seuraavan vuosikymmenen. Sinne siis unohtui ainakin hetkeksi myös kolmenkympinkriisit ja muut. Tärkeintä oli, että olin elossa.

Adam’s Peakille lähdetään aamuyöllä

Itse kipuaminen aloitettiin muutaman tunnin yöunien jälkeen aamuyöllä, muistaakseen kolmen neljän aikaan, jotta olisimme huipulla auringon noustessa. Varustauduimme taskulampuin ja lämpimin vaattein. Eväänä banaaneja ja muuta helppoa naposteltavaa, sekä paljon vettä. Enpä osannut arvata, mihin olimme kaikkien satojen muiden, lähinnä srilankalaisten, kanssa ryhtyneet.

Edessä oli noin 4800 erikokoista kivenlohkareporrasta, jotka huippua lähestyessä muuttuivat koko ajan vaikeakulkuisemmiksi. Kipuaminen oli erittäin uuvuttavaa ja välillä oli pakko pitää taukoa reitin varrella olevissa, pienissä teetuvissa. Portaat vain jatkuivat ja jatkuivat. Reilun kolmen tunnin kipuamisen jälkeen olimme viimein perillä tuulisella ja kylmällä Adam’s Peakin huipulla.

Sri Lanka

Adam’s Peak auringonnousussa

Huipulla odottelimme auringonnousua, jonka seurauksena Adam’s Peak muodostaa kolmionmuotoisen varjon noin 20 minuutin ajaksi. Varjon varjon uskotaan olevan erityisen merkityksellinen ja sen uskotaan edustavan buddhalaista kolminaisuutta (Buddha, hänen opetuksensa ja Buddhalaisten munkkien yhteisö). Upealtahan varjo näytti. Samoin näyttivät auringon noustessa paljastuvat maisemat. Pimeässä kivuttaessa en ollut voinut kuvitellakaan, miten upeat maisemat Adam’s Peakilta olisi. Näkyi järviä, vuoria ja kaikkea tätä valaisi upea, nouseva aurinko.

Jalat maitohapoilla alas

Vuorelta piti ikävä kyllä upeiden maisemien ihailun ja kummallisten rituaalien seuraamisen jälkeen myös tulla alas. Jalat juuri ja juuri kantoivat. Vauhtia voinut laskea liian hitaaksi, koska jalat alkoivat täristä. Matka tuntui loputtomalta, mutta olo oli silti upea. Se oli todellinen itsensä voittamiskokemus ja ehkä elämäni tähän asti fyysisesti raskain suoritus. Jalat tuntuivat auton alle jääneiltä monta päivää kiipeämisen jälkeen, mutta ainakin tiesin, että kokemus oli ikimuistoinen. Sen voimin kestin ennenkokemattoman voimakkaan jalkakivunkin.

Kenelle Adam’s Peakin valloitus sopii?

Suosittelen kokemusta ehdottomasti kaikille suhteellisen hyväkuntoisille (vaikka paikalliset vanhukset ja jopa sairaatkin tekevät tämän pyhiinvaelluksen silloin tällöin) ja seikkailumielisille matkaajille. Kokemuksestani on nyt reilu vuosi ja voin edelleenkin muistaa, miltä tuntui kivuta lukuisia portaita seuraavan viikon ajan ihanaan, merinäköalalla varustettuun kattohuoneistoomme. Se ei ollut kovin nautinnollsta, mutta kaikki tämä on todellakin kokemus, jota ei ihan helpolla unohda…ja jota en toisaalta ihan heti haluaisi tehdä uudestaan. Noh, ainakin seuraavalla kerralla tiedän, mihin olen ryhtymässä. Toisaalta, tässä kun nyt mietin ja muistelen tuota kokemusta, alkaa menojalkaa taas vipattamaan! Teitäkin on siis varoitettu ja samalla toivottavasti innostettu!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate