Se on pienestä kii!

image

Elämä on arvokas. Usein asioiden arvokkuuden ymmärtää vasta liian myöhään, silti joissakin tilanteissa annetaan toinen tilaisuus. Kaikki voi muuttua pienessä silmänräpäyksessä ja koko maailma voi kääntyä päälaelleen, aivan odottamatta.

Istun silmäklinikan päivystyksessä. Yöllä sattui pieni haaveri. En osannut odottaa tai pelätä tällaista maailman turvallisimmassa paikassa, kotona. Ihana kissani lipesi sohvan kulmalta ja laskeutui suoraan silmäni päälle, siinä kyljelläni makoillessa. Kynsi osui silmään, juuri sinne valkoiseen osaan. Säikähdin enemmän kuin koskaan.

Keskellä yötä suhasin taksilla päivystykseen, elämäni ensimmäistä kertaa. Punaiseksi värjäytynyt silmäni pelotti minuakin, olin ja olen kuin hirviö.

Selvisi, että onni oli ollut mukana onnettomuudessa ja näkökyky ei vaurioitunut. Toisinkin olisi voinut käydä. Nyt palasin silti vielä oikeankin silmälääkärin vastaanotolle. Haluan vielä varmistaa, että ei tarvitse sen enempää huolestua, vaikka pahalta tuo kirkkaanpunainen silmämuna näyttääkin. Sormet ristissä siis, fingers crossed.

Tämä tilanne sai taas arvostamaan elämää aivan uudella tavalla. Mikään ei tässä elämässä ole itsestäänselvää ja se itsestääselvinkin asia voidaan ottaa meiltä pois hetkessä. Tästä syystä pyrin arvostamaan kaikkea ja olemaan kiitollinen kaikesta hyvästä. Se pitää taas muistaa, entistäkin paremmin.

Välillä kiitollisuus unohtuu ja tällaiset elämän oppitunnit pistävät taas asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Nyt olen vain onnellinen, että näen normaalisti – satoi tai paistoi.

Fakta on, että olen viime päivät narissut karmeasta kelistä ja hytissyt Suomen heinäkuussa. Nyt sää ei tunnu tärkeimmältä, vaikka vielä eilen se tuntui ja melkein pilasin muuten aivan normaalin päiväni turhalla narinalla ja pahantuulisuudella. Nyt tuo tuntuu kovin turhalta.

Tänä vuonna kävi myös toinen elämän lahjaa arvostamaan pistävä tapaus. Malesian reissuni oli saada uuden, synkän käänteen, kaasuttaessani skootterin selässä tyhjällä takarenkaalla. Tuollloinkin suojelusenkeli tai mikä lie oli matkassa mukana.

Huomasin tyhjän takakumin hitaassa vauhdissa, liikenneympyrässä. Skootterin takaosa lähti alta ja pyörä alkoi kaatua. Sain kuin sainkin jalan maahan, polttamatta itseäni tai kaatumatta. Toisinkin olisi voinut käydä. Takaa ei tullut ketään ja korjaamokin oli liikenneympyrän toisella puolella. Onni oli matkassa.

Toisessa, täysin mahdollisessa skenariossa, olisin voinut kaahata nopeammin ympyrässä tai aiemmalla tieosuudella. Takani olisi voinut olla auto, joka ei olisi kerennyt jarruttaa. Niin, pahasti olisi voinut käydä. Onneksi selvisin vain säikähdyksellä ja pienellä adrenaliinipiikin aiheuttamalla tärinällä ja säikähdyksellä.

Elämä. Se todellakin osaa yllättää, hyvässä ja huonossa. Nämä tämän vuoden säikähdykset ovat olleet tarpeeksi saadakseen minut muuttamaan joitakin toimintatapojani ja arvostamaan pieniä asioita, edes hetken aikaa.

Niin kai se vain aina silti on, että ihmismieli unohtaa kaiken liiankin pian ja siksi meitä pitää aina välillä muistuttaa elämän arvokkuudesta. Tämä ei todellakaan ole itsestäänselvää.

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate