Purjeet kohti Turkkia

Olen reissuillani tutustunut muutamaan maailman ympäri purjehtivaan matkaajaan.

Mieleeni ovat jääneet erityisesti Sri Lankallla tapaamani brasilialaiset miehet, jotka seilasivat purjeveneellään kolmisen vuotta pallon ympäri. Nuo seikkailijat kohdattuani oma kuukauden reissuni tuntui vain pieneltä pyrähdykseltä ja harmittelin, ettei minulla ollut enää aikaa hypätä heidän laivaansa vaikka siivouspalkalla, kun he jatkoivat matkaansa Sri Lankalta Malediiveille.

Tuo ikimuistoinen purjehduselämys jäi tuolloin kokematta, mutta kirkkaisiin vesiin purjehtimaan pääsen ensi viikolla ja Malediivien reissukin on ollut ajatuksissa, vaikka muutama mutka on matkaan tullutkin.

Sail for good Turkki

Nyt tosin hymyilyttää. Olen suuntaamassa omat purjeeni kohti eteläisen Turkin kristallinkirkkaita vesiä ja alle viikon päästä keikun veneen kannella, auringon toivottaessa paahtaessa lämpimästi.

A smooth sea never made a skillful sailor.

Suomalainen Meretniemen perhe myi omaisuutensa, jotta pääsisi toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa purjehduksesta maailman ympäri. 75 kuukautta, 75 maata, viisi henkilöä ja lukematon määrä unohtumattomia kokemuksia. Matka starttaa virallisesti ensi kesänä.

Projektin nimi on Sail for good ja sillä on myös ikimuistoista seikkailua syvempi tarkoitus. Kaikkea en vielä itsekään tiedä, mutta purjehduksen kautta on myös tarkoitus levittää tietoa uudenlaisista tavoista oppia ja opiskella. Perheen kolme lasta tulevat opiskelemaan laivassa, kaukana kouluista. Idea koulutuksen mahdollistumisesta maailman syrjäisimmilläkin seuduilla kasvaville lapsille on hieno. Koulutuksen kautta maailmamme tasa-arvoistuu. Tästä kaikesta lisää, kun olen itsekin saanut tarkemman tietoiskun.

It is the set of the sails, not the direction of the wind that determines which way we go.

Tämä reissu tulee olemaan seikkailu. Ettei sen seikkailullisuuden määrä jäisi epäselväksi kenellekään, käytän kuvausta eeppinen seikkailu. Ohjelmassa tulee olemaan purjehduksen lisäksi huikeita vaellusmaisemia tunnetulla vaellusreitillä nimeltään Lycian way (opin, että turkiksi se on Likya Yolu). Alueen nimi on Lyykia ja se on saanut nimensä Ateenan muinaisen kuninkaan, Lykian, mukaan. Reitti on myös antiikin aikainen kauppareitti, historiaa on siis luvassa.

Reissuun en lähde yksin vaan mukanani seikkailemaan lähtee aikamoinen poppoo suurilta osin toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Eiköhän tämän muutaman päivän reissun aikana ehditä tutustua toisiimme siellä paatilla heiluen ja maastossa patikoiden. Voin vain kuvitella, että kamerat tulevat laulamaan tämän sosiaalisen median parissa aktiivisen konkkaronkan matkassa.

Meidän monenkirjava joukko jakautuu kahtia; vuoroin ensi kesänä pitkälle matkalleen lähtevään Meretniemien alukseen tuttavuutta tehden ja vuoroin kauniissa maisemissa vaeltaen.

Sail for good

Home is where the anchor drops.

Olen jo innokkaana ahminut netin syövereistä kuvia ja tietoa itselleni ennestään tuntemattomista seuduista ja voi pojat, kyllä siellä näyttää kauniilta. Pääsen myös pyörähtämään yhdessä suosikkikaupungeistani, kaoottisen kiehtovassa Istanbulissa, jossa itä kohtaa lännen ja jossa kissat vaeltelevat kaduilla. Kerta Turkin suurimmassa kaupungissa tulee olemaan kolmas.

Aivan pian hörpin taas teetä kurvikkaasta kupista, kahdella sokeripalalla makeutettuna. Aivan pian syön börek-leipää ja juon Ayram-juomaa. Turkki, vaikka oletkin ollut hieman normaalia levottomampi viime aikoina, minulla on ollut ikävä sinua. Pian näemme taas! Merhaba vain, Turkki!

Pysykäähän kuulolla ja kannattaa seurata reaaliaikaista raportointia myös Instagramin puolella minun tililtäni sekä muiden seikkailijoiden ja seikkailijattareiden tileiltä.

Mukaan lähtevät: Aamukahvilla, Blue Wings, Cocoa etsimässä, Fitness führer, @juusohd, @kpunkka, Lapsiperheenmatkat, Otto Izakaya, Sail for good ja Timo Wilderness.


Sail for good – Off to Turkey

I am soon off to Turkey, for the third time. This will be an epic adventure which includes sailing in the turquioise waters of magical Turkey and hiking in the ancient Lycian way.

This trip is a part of a project called Sail for good, which is one family’s journey on a sailing boat around the world. It’s purpose is also to raise awareness about the possibilities of studying – even in remote places far away from schools.

I am so excited about this. Follow the realtime storytelling also on Instagram on my account!

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate