Ympäristötaidetta Berliinin kaduilla

Rakastan ympäristötaidetta ja kaikkea, mikä vain voi piristää katukuvaa. Vietän paljon aikaa Berliinissä ja siellä kuljen silmät enemmän auki kuin omassa arjessani Helsingissä. Olen viime vuosina yrittänyt tsempata Helsigissäkin ollessani ja yritän jopa kotikulmillani nostaa katseeni pois asfaltista ja katsella useammin sekä tarkemmin ympärilleni.

Helsingissä yllätyksellisyys ikävä kyllä puuttuu katukuvasta kokonaan. Esimerkiksi graffitit puuttuvat kaupungistamme lähes täysin. Kaupungin eri virastojen rajoitukset tappavat luovuuden ja tuntuu, että kaikki hauska ja erilainen kielletään. Jos hauskuutta ei kielletä, saa joku humalainen varmasti päähänsä tuhota ympäristöön ilmestyneen taiteen. Miksi ihmeessä kaikki pitää tuhota tai kieltää?

Berliini

Berliinin viehätys perustuu suurilta osin juuri kaupungin kontrasteihin ja yllätyksellisyyteen. Vierekkäin sijoitellaan uutta ja vanhaa, rumaa ja kaunista sekä värikästä ja väritöntä. Helsingissä kaiken tulisi mukautua ja sopia ympäristöönsä. Pyh, sanon minä. Tylsää.

Eräs hauska ympäristöä piristävä asia Berliinissä on liikennemerkkien päällä milloin joogaavat ja milloin istuvat viinipullonkorkeista tehdyt pikku-ukkelit. Niitä voi löytää mistä tahansa ja ne hengailet kuukaudesta toiseen tiettyjen tienviittojen päällä. Aina kaupungilla kulkiessa bongailen näitä hauskoja ukkoja. Jatkuvasti tuntuu, että jonnekin on löytänyt tiensä uusi ukkeli. Niitä voi löytää mistä tahansa, kun vain pitää silmänsä auki ja nostaa katseensa pois maasta.

Silmät auki siis, ihmiset! Katselkaa, ihmetelkää ja fiilistelkää. Jopa omalta kotikadultaan voi välillä löytää jotain uutta ja ihmeellistä. Itse löydän kotikadultani usein ruutupaperille rustattuja, geometrisia kuvioita. Pieni juttu, mutta olen kiinnittänyt siihen huomiota. Olen myös bongaillut vaaleanpunaisia sydämiä pitkin poikin kaupunkia. Kivoja, pieniä piristyksiä!

Tällaista lisää tänne Helsinkiinkin! Eiköhän ruveta askartelemaan ja hieman piristämään kaupungin yhtenäistä, yllätyksetöntä linjaa!

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate