Osata olla vain

Huomenna on joulu. Olen ollut ennenaikaisessa joulunvietossa jo kolme päivää ja seinät alkavat jo kaatua päälle.

Olen huono vain olemaan. Mieli vaeltaa ja päässä rullaa liuta ajatuksia ja ideoita. Inspiraatiota on kaikkialla ja aina on joku projekti, johon voisi aikansa pistää. Jatkuvasti on olemassa paikka tai asia, jota voisi kehittää ja edistää.

Olemisen sietämätön keveys. Keveää se oleminen ei taida olla. Mieli rullaa ja to do -lista tai edes ämpärilista täyttyy ennemmin kuin tyhjenee. Mitä enemmän maailmaa näkee ja sen vaihtoehdoista tajuaa, sitä huonommin osaa pysähtyä mihinkään. Mikään ei ole valmista ja kaikessa voisi koko ajan olla parempi. Koko ajan voisi oppia jotain uutta ja oleilun aika tuntuu hukkaan heitetyltä. Vaikkei tiedostaisi suorittavansa, jotain pitää silti tapahtua aivan koko ajan, edes ajatuksissa.

Ymmärrän elävämme ajassa, jossa meidät turrutetaan mahdollisuuksilla. Kaikessa on, meillä etuoikeutetuilla, miljoona vaihtoehtoa. Levottomuus on läsnä, vaikka yksinkertaisuus on todistetusti ja koetusti kauneinta.

Voi muuttaa minne vain, lähes koko maailman paikat ovat avoinna. Jos yksi ihmissuhde saa liian vaikeita tai vakavia, syventäviä, piirteitä, siitä on helpompi hypätä vaikka Tinder-surffailun tuloksena seuraavaan. Sielläkin, valittavana on koko maailma, jos maksaa Gold-jäsenyydestä. Aikaakaan ei tarvitse tuolloin hukata, voi suoraan klikkailla itsensä pariksi jo aiemmin tykänneiden Tarzaneiden kanssa.

Työpaikka, miksi ihmeessä yhdessä paikassakaan viihtyisi liian pitkään?Vaihtaa voi aina, vaikka kuukauden välein. Sama pätee kotiin. Loppujen lopuksi voi asua missä vain, miksi ihmeessä asuisi liian pitkään yhdessä paikassa?

Yksi muutaman päivän joululoma kaataa seinät päälle. Opiskelisinko joululomalla uuden kielen? Ehkä neuloisin sukat? Ehkä tekisin aarrekartan, jonne listaan kaikki tulevaisuuden unelmani ja tavoitteeni. Jotain on saatava aikaan, jos aika ei muuten luo ikimuistoisi hetkiä. Jotain on tapahduttava edes virtuaalimaailmassa.

Vapaus ja juurettomuus, avoimet ovet ja mahdollisuudet. Aikamme siunaukset ja kiroukset. Samaan aikaan, kun koko maailma on temmellyskenttämme, ymmärrän enemmän ja enemmän löytäväni rauhan muualta. Mitä riisutummat ja yksinkertaisemmat puitteet, sitä helpompi on päästää irti ja vain olla. Helppoa se ei ole edes silloin.

Näitä pohtien päätän asettaa itseni lootusasentoon ja sulkea silmät. Pakotan itseni vain olemaan. Hetkeen en tartu ajatuksiin, korkeintaan tarkkailen niitä. Samaan aikaan tiedostan ja myönnän, että tekeminen ja luominen luovat mielenrauhaa.

Kunpa sitä joku päivä osaisi elää paremmin keskeneräisyydessä. Ymmärtäisi, että maailma ei ole koskaan valmis ja että vain muutos on pysyvää. Tajuaisi, että asiat tapahtuvat ajallaan ja myös pelkälle välitilalle pitää olla tilaa. Välitilan kauneuden huomaaminen ja se kliseinen matka, ei määränpää. Se, mitä etsii ja mikä tämän levottomuuden saa aikaan on kai myös jossakin. Ehkä vain aika senkin näyttää. Sitä ennen on vain välitila ja sen välillä niin sietämätön kauneus, joka pitää kaivaa kerroksien alta.

Rauhaisaa joulunaikaa kaikille näistä ajatuksenvirroista! Toivottavasti te osaatte vain olla itseäni paremmin, edes tänä jouluna.

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate