Omassa seurassa illalliselle

Matkusta yksinMatkustan paljon yksin. Välillä omasta tahdostani ja välillä potentiaalisen hyvän reissuseuran puutteessa. Loputtomassa juttujonossani on ollut useampikin yksin reissamista käsittelevä juttu, jotka saavat edelleen odottaa vuoroaan. Aloitan nyt silti edes jostakin, aloitan yksin syömisestä.

Istun juuri nyt herkullisen illallisen jälkeen lasillisella valkoista juomaa tallinnalaisessa ravintolassa, yksin. En näe tässä mitään outoa, oikeastaan nautin nykyään suuresti yksin syömisestä.

Olen muutenkin nyt Tallinnassa aivan yksin ja hyvä niin, tämä toimii varsin hyvin tässä hetkessä; olenhan koko kesän ajan reissannut kaikki viikonloput yhdessä sen espanjalaisen karavaanarin kanssa. Sain valita tämän ravintolan ilman kompromisseja ja saan valita tutkimani kadut aivan oman mieleni mukaan.

Etenkin Berliinin reissuillani olen jotunut opettelmaan yksinoloa ja yksin syömistä ulkona. Alussa olo oli yksinäinen, etenkin illallisilla. Muistan kuukauden, kun olin Berliinissä viisi vuotta sitten ensimmäistä kertaa, ilman ainuttakaan tuttua. Tuolloin kaipasin usein seuraa illallisillani. Aamiaiset ja lounaat vielä menivät, mutta illallinen on sosiaalinen ateria. Siltä se tuntui.

Jos vaihtoehtoni kuukauden oleilun aikana, jolloin en tosiaan tuntenut Berliinistä ketään, oli syödä yksin tai ei syödä ollenkaan, tiedätte valintani. Tuolloin totuin tähän ja aloin jopa nauttimaan tästä. En joka kerta, mutta välillä.

Juuri nyt en kaipaa seuraa. Nautin musiikista ja ympäröivien ihmisten tarkkailusta kirjoittamisen ohessa. Tottakai olisin löytänyt seuraa hostellistani, mutta nyt valitsin tämän. Koska olen yksin, olen tarkkaillut ympäristöäni.

imageKiinnitin huomioni maanantai-illan eläväisyyteen Tallinnassa. Helsinki ei ole yhtä eläväinen.
Kiinnitin myös huomiota lapsiin. Kello on jo nukkumaanmenon verran, mutta tässäkin ravintolassa on vielä pieniä lapsia, lapsia yleensäkin. Suomessa lapsia ei juurikaan suvaita ravintoloissa ja muutenkin usein paheksutaan lasten oloa ulkona iltamyöhään. Toista se on esimerkiksi Berliinissä ja täällä Tallinnassa, tällaisesta pidän.

Lisäkseni ainoa yksin istuva ihminen on vanhempi mies. Hän näpyttelee laillani tietokonettaan. Muut ovat joko isommissa porukoissa tai kaksin. Yksin syöviä ihmisiä ei illallisilla juurikaan näe. Ymmärrän sen, tuntuihan asia minustakin ennen hieman oudolta. Tuntui, kuin minulla olisi kuulunut olla seuraa illallisella. Kuka nyt haluaisi vapaasta tahdostaan syödä yksin?

Yksinolo ei ole helppo asia. Kai ero on vapaaehtoisuudessa. Ymmärrän hyvin ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole seuraa ja tuolloin yksinolo ei välttämättä ole nautinnollista. Itse saan olla onnellinen minua ympäröivistä ihmisistä ja myös faktasta, että viihdyn omassa seurassani. Itselleni yksin syöminen on usein valinta, ei tosin aina.

Niinhän se on, elämän tärkein ihmissuhde on suhde omaan itseen. Ehkä oma suhteeni omaan itseeni on parantunut tässä vuosien varrella. Mukavuusalueilta poistumiset ja pakon edessä yksin syömiset ovat saaneet minut nauttimaan näistä hetkistä; omassa seurassani, omien ajatuksieni parissa.

Kokeile sinäkin. Tässä ei ole mitään noloa tai outoa. Ei ole. Ehkä alkuun inhoat istua ainoana ihmisenä yksin pöydässäsi, mutta lupaan, että totut siihen pian. Toinen vaihtoehto on olla syömättä tai syödä yksin neljän seinän sisällä. Kumman valitset?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate