Monipuolinen Israel rikkoi ennakkoluuloja

*Yhteistyössä: Norwegian

Noin neljän tunnin suorien lentojen päässä Helsingistä sijaitsee maa, joka kätkee sisäänsä nomadien asuttamaa aavikkoa, surffiaaltoja, historiallisesti erittäin merkittäviä paikkoja ja suurkaupungin sykettä. Israel nostaa päätään matkailjoiden kohdelistalla haastavasta poliittisesta tilanteestaan huolimatta. Minkälaisena Israel näyttäytyi ensikertalaiselle? Mitä Israelissa kannattaa nähdä, tehdä ja minne mennä?

Osallistuin joulukuun alussa muutaman päivän intensiiviselle toimittajien matkalle, jonka järjesti juuri hiljattain suoran reitin Helsingistä Tel Aviviin lanseerannut Norwegian. Halpalentoyhtiön siivin lennot Israeliin voi napata jopa alle sadalla eurolla ja Israel taitaakin olla meille suomalaisille lähin lähes varman lämmön kohteista, jopa joulukuussa.

Matkamme oli läpileikkaus kompaktiin, mutta monipuoliseen maahan. Reitti vei Tel Avivin kansainväliseltä lentokentältä Jerusalemin uskonnolliseen maailmaan (matka-aika autolla noin 1 h), sieltä vaikuttavissa maisemissa pitkin aavikon reunaa (matka-aika autolla noin 1,5 h) erittäin suolapitoisen Kuolleenmeren rannoille ja sieltä sykkivään Tel Aviviin (matka-aika autolla noin 3h), joka ei nuku koskaaan. Vaikutuin ja menisin uudelleen. Maa näytti aurinkoisimman puolensa ja vastaan tuli toinen toistaan mukavampia ihmisiä, jotka toivottivat matkailijan erittäin tervetulleeksi. Moni ennakkoluulo varisi ja maan monipuolisuus teki vaikutuksen, vaikka tietysti haluan olla tietoinen myös maan haasteista, jotka eivät matkailijalle suoranaisesti näyttäydy, mutta joista on hyvä olla tietoinen.

Jos lähtisin omalle matkalle, lähtisin pidemmäksi aikaa. Tehkää te niin. Muutenkin harkitsen nykyään tarkkaan, kannattaako vaikka pariksi päiväksi lentää kauas. Tässäkin tapauksessa mietin pitkään. Onneksi myös lentoyhtiöt ovat perillä ilmastonmuutoksesta ja esimerkiksi Norwegianin koneet ovat uusimmasta päästä ja moni niistä on kehitetty vähempipäästöiseksi ja energiatehokkaammaksi.

Jerusalem – Historian havinaa

Jerusalem

Vanhoillinen Jerusalem hämmentää. Olen nähnyt matkoillani paljon, mutta Jerusalem onnistui ihmetyttämään ja kummastuttamaan. Kaduilla kulkee konservatiivisesti pukeutuneita naisia ja miehiä. Naisten hameenhelma menee yli polven, naisilla on päässä hattu tai peruukki ja miehiä yhdistä pitkä parta ja ohimoiden täydellisesti hoidetut, pitkät hiuskiehkurat. Sen lisäksi, että juutalaisuus on vahvasti esillä Jerusalemin katukuvassa, myös muut uskonnot ovat vahvasti läsnä kaikkialla ja kaikessa.

Jerusalem

Jerusalem Jerusalem

Jerusalemin vanhakaupunki mukulakivineen on täynnä historiaa. Raamatun tarinat ja tapahtumapaikat muuttuvat satumaisista paikoista oikeiksi paikoiksi ja historian havina on läsnä kaikkialla, vaikka kaupallisuus on luonnollisesi löytänyt paikkansa jopa Via Dolorosan kärsimyksen tiellä.

Jerusalem Jerusalem Jerusalem

Jerusalem on paikka, jonne jokaisen kannattaa matkustaa edes kerran elämässään. Se on ihmeellinen, kummallinen, kontrastinen ja yllättävä. Siellä oleminen on kuin palaisi ajassa taaksepäin.

Kuollutmeri ja aavikko – maisemia kuin toiselta planeetalta

Israel

Israelin karu kauneus pääsee parhaiten oikeuksiinsa, kun ajaa aavikon reunaa, kohti Kuolluttamerta. Beduiinit vaeltavat kuivalla hiekalla lammaslaumoineen ja maisema on monin paikoin kuin postikortista. Oma, tiivis reissumme, jätti vain nälän aavikkoa kohtaan ja omalla reissulla haluaisin ehdottomasti yöpyä myös keskellä hiekkaerämaata.

Israel

Tällä kertaa pääsimme onneksi pulahtamaan iholle ja terveydelle hyvää tekevän meren suolakylpyyn. Noin 400 metriä merenpinnan alla sijaitseva Kuollutmeri on loistava taukopaikka reissulaisille. Kuvittele kelluvasi painottomasti suolaisessa merivedessä, Israelin ja Jordanian välissä ja voit jo kokea rentouttavan vaikutuksen.

Tel Aviv – Surffia, kissoja ja katutaidetta

tel Aviv

Olin kuullut paljon hyvää Tel Avivista. Olin kuullut surffirannasta, hipsterikahviloista ja menevästä yöelämästä. Löysin Tel Avivista ne kaikki ja paljon enemmänkin. Kaupunki taisi mennä heittämällä suosikkieni joukkoon; Berliinin, Barcelonan, Kööpenhaminan ja Istanbulin joukkoon. Tel Aviv on oikeastaan niiden kaikkien yhdistelmä, ripauksella Biarritzia ja ehkä vähän Kalifornian Venice Beachia. Tel Aviv on vähän kaikkea.

tel avivtel aviv

Kaupunki on täydellinen yhdistelmä rantaa ja kaupunkia. Rannan tuntumassa on eläväisiä alueita, joissa kissat, koirat, surffilaudat kainalossaan kulkevat surffarit, katutaide, pienet putiikit ja katutaide kuuluvat oleellisena osana katukuvaan. Mitä muuta voisikaan toivoa?

Tel Aviv on hereillä 24/7 ja kaupungin loistava yöelämä ei ole vain urbaani legenda. Kahlasimme läpi monen baarin ja yöelämän sirkuksen ja voin myöntää juoneeni enemmän shotteja kuin pitkiin aikoihin. Niitä tyrkytettiin käteen joka paikassa. Toisen bileillan päätteeksi sain kyydityksen hotellimme ulkopuolelle jonkun ohikulkijan moottorisoidun potkulaudan kyydissä. Olisipa mies myös yöjäätelölle minua halunnut, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Nämä potkulaudat ovat isossa roolissa Tel Aviv katukuvassa ja lähes jokaisella tuntuu olevan tällainen kätevä menopeli.

Tel Aviv tel Aviv

Yöelämän lisäksi kaupunki sykkii myös päivällä. Iso basaarityyppinen markettialue on mahtava paikka viettää aikaa. Alueella on jos jonkinmoista ruoka- ja juomapaikkaa. Hyvä tapa tutustua moneen ravintolaan on niin sanottu snack menu -kortti, jonka karttaa seuraamalla saa monesta kivasta paikasta jonkun pienen annoksen tai juoman.

tel Aviv

Miten ja milloin Israeliin?

Israelin ilmasto on jopa joulukuussa suotuisa lämpöä rakastavalle matkaajalle. Meidän matkamme aikana keskilämpötila oli noin +25 C.

Israeliin pääsee nykyään ainakin Norwegianin suorilla lennoilla (kesto noin 4h) ja Norwegianin tietäen, lennot voi saada todella edullisesti. Tämä kompensoi kaupungin muuten ei-niin-halpaa hintatasoa. Maan hinnat ovat lähes Suomen hinnoissa, viinilasillisesta tai esimerkiksi pulittaa Bukarestin (Luitko jo jutun sieltä?) kolmen euron sijaan noin 12 euroa. Taas kerran, viinilasillinen on hyvä hintatasomittari.

Israel teki minuun vaikutuksen. Tiedostan maan poliittisen tilanteen ja yritin myös jutella aiheesta paikallisten kanssa. Mielipiteitä tuntuu olevan monia, mutta matkailijana konflikteihin ei törmää, eikä missään ollut turvaton olo. Itse kohtasin todella mukavia ihmisiä ja myönnettäköön, että reissatessa muodostunut ylimielinen mielikuva israelilaisista murtui. Maa on monipuolinen ja kompakti, muutamassakin päivässä voi kokea jo paljon.

Psst! Aion kertoa ainakin Tel Avivista vielä lisääkin.

1 Comment

  1. Israel <3 Kun jalalla astuu maahan, jää sinne kokonaan vaikka palaisikin Suomeen. Vinkkinä, että Euroopasta löytyy Ihana Kazimierz, joka on kuin pikku Tel Aviv <3

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate