Mitä mietit? Mietin maailmaa.

Urbaani viidakkoseikkailijatarKysyt, mitä mietin. Mietin maailmaa. Mietin sen ihmeellisyyttä, uskomattomuutta ja kauneutta. Mietin sen taianomaisuutta, sen yllätyksellisyyttä ja kontrasteja.

Mietin kaikkia niitä toinen toistaan satumaisempia paikkoja, jotka vain odottavat löytämistään.

Mietin salattuja vesiputouksia. Sellaisia, joissa kukaan muu ei ole uinut. Sellaisia, joiden juurella perhoset viihtyvät ja jonne kuuluvat vain luonnon äänet.

Mietin vehreitä kukkuloita. Sellaisia kukkuloita, jotka pyytävät kirmailemaan luonaan. Sellaisia, joiden korkeimmilla huipuilla haluaisin syödä aamupalaa taivasalla nukutun yön jälkeen.

Mietin auringonlaskuja ja auringonnousuja. Sellaisia, jotka värjäävät koko taivaan herkullisilla, palavilla väreillä. Sellaisia, jotka saavat sydämen sykkeen rauhoittamaan tahtiaan ja jotka saavat sisimmän pakahtumaan onnellisuudesta.

Mietin kaikkia niitä ihmisiä, joita olen matkojeni varrella tavannut. Niitä ihmisiä, jotka ovat jättäneet sieluuni jäljen. Ihmisiä, jotka opettivat minulle jotakin tai saivat minut nauramaan. Ihmisiä, jotka viilettävät tälläkin hetkellä maailman jokaisella mantereella, missä lie. Ihmisiä, joiden kanssa olen kokenut hienoja hetkiä ja elänyt onnellisia päiviä. Ihmisiä, joita en välttämättä enää koskaan kohtaa, mutta joiden kohtaamisesta olen kiitollinen.

Mietin merta, turkoosia merta. Merta, joka kuiskii rauhoittavasti korvaani. Merta, joka kätkee sisäänsä salaisuuksia ja jonka pinnan alla avautuu toinen maailma. Mietin kaikkia niitä tuossa salatussa maailmassa eläviä kaloja ja kilpikonnia, joiden keskellä olen pulikoinut ja joiden laumaan olen kuulunut – edes hetken.

Mietin teiden varsilla heiluttelevia lapsia. Mietin heidän aitoja hymyjään ja aitoa kiinnostustaan muukalaista kohtaan. Mietin köyhempien maiden vieraanvaraisuutta. Sellaista vieraanvaraisuutta ei täällä usein kohtaa. Mitä vähemmän minulla on, sitä enemmän haluan jakaa sen kanssasi.

Mietin luontoa. Jokaisessa maailman kolkassa se on hieman erilainen. Mietin öisen viidakon ääniä. Mietin sammakoiden kurnutusta ja heinäsirkkojen vingutusta. Mietin apinoiden kutsuhuutoja ja varoitussignaaleja. Mietin sarvinokkalintujen päivärutiineja ja kolibrin siipien kiivastahtista vipinää.

Mietin tuoksuja, ääniä, värejä. Mietin kulttuureita, mietin ihmisiä. Mietin hetkiä, pieniä hetkiä. Usein ne pienet hetket ja pienet asiat ovat tärkeimpiä. Ne pienet hetket muistan ja tulen muistamaan.

Voi maailma, mietin sinua. Miten ihmeessä voisin vain pysyä yhdessä paikassa, kun tarjoat niin paljon? Ehkä minun ei tarvitsekaan pysyä aloillani, ehkä toiset vain ovat luotuja kulkemaan, luotuja tutkimaan.

Sellainen kulkija minä taidan olla ja kyllä minä tässä levottomuudessani viihdyn. Se vie minua eteenpäin. Maailma, haluan tutkia sinut läpikotaisin – ja nyt tuntuu harvinaisen voimakkaasti juuri tältä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate