Mikä muuttuikaan blogini matkan varrella?

Tajusin juuri, että olen unohtanut jo kuukausi sitten olleen tärkeän päivän. Olen unohtanut blogini syntymäpäivät, blogini nelivuotisen taipaleen vuosipäivän. Eihän nyt tällaista saisi unohtaa, ei missään nimessä. Kakkukahvitkin olisi pitänyt järjestää uhmaikäisen kunniaksi, mutta unohdin.

Vaikka blogini syntymäpäiväkestit jäivätkin nyt väliin, nyt haluan hieman muistella, mistä tämä kaikki alkoi ja mihin on tultu. Mikä muuttuo matkan varrella ja mitkä unelmat toteutuivat.

Aloitin vuonna 2012 blogini kirjoittamisen halusta jakaa kertomattomia tarinoitani ja näyttää tietokoneeni kätköissä olevia matkakuvia. Ystävä patisti kävelylenkin päätteesi, että “nyt kyllä aloitat sen blogin” ja sen tein, heti kävelylenkin jälkeen. Vieläkään ei tunnu, että olisin kertonut puoliakaan kokemistani seikkailuista, mutta puran näitä siihen tahtiin kun ennätän. Välillä tulee vain matkustettua liiankin tiheään tahtiin ja pää pohtii kaikenlaista jännittävää ja vähemmän jännittävää joka ikinen päivä.

Blogin taipaleen alussa en tajunnut tietokoneista tai sosiaalisesta mediasta mitään. En ollut kiinnostunut siitä blogiin liittyvästä pakkopullasta, enkä juuri osannutkaan mitään. Vieläkään en ole tietotekniikan ihmelapsi ja mielelläni kirjoittaisin jutut vain muistikirjamaiseen päiväkirjaan, mutta olen oppinut ja opin jatkuvasti. Huomaan opiskelevani uutta, työssäoppimisen kautta, hankittua ammattia ja nyt koen jo olevani jonkinlainen sosiaalisen median ammattilainen ja kuten Istanbulissa pakettiautoille omistetussa kahvilassa ensimmäisen kerran ääneen totesin, “I am a travelwriter”. Tuohon aikaan minulla ei edes ollut älypuhelinta, en halunnut olla sellaisen orja. Nyt on ja nyt tuijotan sen näyttöä välillä liiankin usein, kuten  moni meistä.

Blogi alkoi persoonattomasti, en halunnut pistää omaa nimeäni tai omia kasvojani juttuihin. Jossakin vaiheessa tuntui jo luonnolliselta paljastaa omat kasvot ja nimenikin, tämähän on minun henkilökohtainen blogini. Vaikka en edelleenkään halua viedä juttuja pelkästään omaan itseeni, olen kuitenkin tämän matkatarinan päähenkilö ja kertoja. Kynnys henkilökohtaisempienkin juttujen jakamiseen on kadonnut jo aikaa sitten, vaikka oma henkilökohtainen tarinani ei ole edelleenkään juttujen pääpaino.

Blogin taipaleen alussa blogi oli Bloggerissa. Sitten minut pyydettiin City:n kaupunkimedian joukkoihin, tietysti menin. Jossakin vaiheessa, oman tieni kulkija kun olen, halusin itsenäistyä. Muutin blogin omilleni ja osoitekin muuttui täysin omaksi, ilman mitään ylimääräisiä rimpsuja.

Alkuun tarinat olivat vain omiani, nyt haluan silloin tällöin jakaa muidenkin reissaajien tarinoita. Jos kohtaan matkan varrella kiinnostavia ihmisiä, miksi en kertoisi myös heidän tarinaansa? Siitä sai alkunsa juttusarja nimeltä Reissaajaprofiili.

Blogin ollessa vielä vastasyntynyt, en juurikaan edes tiennyt blogimaailman yhteistyökuvioista. En koskaan ole kirjoittanut blogiani tehdäkseni tästä elantoa tai tehdäkseni tätä rahankiilto silmissä. Se ei ole oma juttuni. Tästä huolimatta olen päätynyt mukaan myös niin sanottuun ammattimaisempaan blogimaailmaan ja yhteistyökuvioitakin on alkanut tulla. Kaikki yhteistyöt valitsen huolella ja juttujen pitää olla selllaisia, jotka muutenkin voisin kirjoittaa. Aitous ja uskottavuus ovat minulle tärkeitä, en halua muuttua business-robotiksi. Se olisi todella kaukana siitä, miksi tätä hommaa olen alun perin alkanut tehdä. Mitä mieltä te muuten olette näistä silloin tällöin blogissa esiintyvistä yhteistöistä? En kai vain karkoita teitä kauas pois tehdessäni yhteistyöjuttuja välillä? Eikös ne kuitenkin ole samanlaisia juttuja kuin blogini muutenkin edustaa?

Alkuun kirjoittelin juttujani sinkkuna, omatoimisena reissaajana. Olen edelleenkin omatoiminen reissaaja, mutta tässä hetkessä elämääni olen parisuhteessa ja olen myös neljä vuotta vanhempi (miten se on mahdollista, kun edelleen olen aivan sama tyyppi kuin parikymppisenä seikkailijattarena). Suhteiden tulevaisuutta ei kukaan voi ennustaa, mutta tässä on hyvä olla, juuri näin ja juuri nyt. Reissuni ovat pitkälti muuttuneet yksin matkaavan naisen matkoista pariskuntaseikkailuiksi. Kaipaan myös omia reissujani ja siksi jopa yhdessä mennessämme pyrin kokemaan jotakin aivan yksin. Se on minulle tärkeä; olla vain yksin omien ajatuksiensa kanssa uudessa ympäristössä, tarkkaillen ympäristöään täysillä. Edelleen kerron tarinat omasta näkökulmastani, itsenäisesti matkaavana naisena.

Blogin matkan varrella olen haaveillut puutaloista ja hippipakuista. Kuinkas kävikään? Asun nyt puutalossa ja meillä on matkailuauto (se ei ole Kleinbus, mutta Oskari saa kelvata). Haaveilin puihin kiipeilevistä folk-miehistä ja ihailin rantojen surffareita. Nyt matkassa on surffari, joka rakastaa luontoa yhtä paljon kuin minä. Puihin hän ei kiipeile, mutta ehkei kaikkea voi saada. Ukulelea hän rämpyttää silloin tällöin.

Välillä mietin, miksi ihmeessä kaikki omat seikkailut pitää jakaa koko maailmalle, mutta sitten muistan taas sen ilon, jonka yksikin kaunis lukijan kommentti voi saada aikaan. Haluan inspoida ja inspiroitua. Blogin kirjoittaminen inspiroi minuakin olemaan entistäkin aktiivisempi (silti yritän välttää asioiden tekoa pelkästään kiva Instagram-kuva mielessä). En halua joka hetki kulkea kamera kaulassa tai uusi blogijuttu mielessä, mutta sitä tämä blogimaailma myös osaksi on. Tätä vastaan taistelen ja usein parhaimmat tarinat kerrottavaksi syntyvät hetkistä, joissa on oikeasti läsnä ja jotka elää ilman kameraa välikappaleena.

Nyt, blogin täyttäessä (ainiin, sehän täytti jo kuukausi sitten) neljä vuotta, olen innokas ja toiveikas. Edessä on monta uutta seikkailua ja koen löytäneeni omat juttuni blogimaailmassakin entistä selkeämmin. Se, mikä tilanne on taas vuoden päästä, on toinen. Elämä on muuttuvaa, blogin kuviot muuttuvat ja muutokset ovat hyvästä. Annan virran viedä ja teen tätä hommaa fiiliksellä. Toivottavasti olette nauttineet tästä yhteisestä matkasta, tästä on hyvä jatkaa! Kiva, että olette jaksaneet pysyä matkassa mukana ja vielä kivempi, että joukkomme on kasvanut kovaa vauhtia.

Tällaista tajunnanvirtaa tänään, unohtuneiden blogisyntymäpäivien kunniaksi. Onnea Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogini, neljä vuotta on jo pitkä aika! Tästä kasvetaan, tästä kehitytään. Kippis sille!

 

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate