Matkapäiväkirja: Kidutusta sumatralaisessa peltipurkissa

Rakas matkapäiväkirja,

Olen nyt ollut tällä matkalla yli kaksi kuukautta ja kotiinpaluu alkaa jo häämöttää. Matkan viimeinen määränpää ennen kotiinpaluun alkamista tulee olemaan Indonesian Sumatran saaren pohjoisin kolkka ja siellä pieni saari nimeltään Pulau Weh. Saari, jossa pitäisi olla loistavat snorklausvedet ja leppoisaa elämää. Samaan aikaan se on saari, joka sijaitsee Indonesian konservatiivisimmalla alueella. Alueella, jolla noudatetaan alkoholin kieltävää šaria-lakia ja jossa tehdään jopa poliisiratsioita hotellihuoneisiin ja josta napatut naimattomat paikalliset pariskunnat (naimattomat nainen ja mies eivät saa olla samassa hotellihuoneessa) voidaan määrätä raipaniskuihin.

Istun parhaillaan kidutuskammiossa, pelon siedätyshoitolassa. Istun edessäni olevan penkin turvavyö ympärilleni kiedottuna henkilöauton takapenkillä, matkalla uskomattoman kauniilta Toba-järveltä Sumatran suurimpaan ja kaoottisimpaan kaupunkiin eli Medaniin. Tämä ensimmäisen kidutuskammio-osuus kestää viisi tuntia ja Medanissa on edessä bussinvaihto. Se matka kestää yön yli, noin 11 tuntia. Tästä hetkestä matkaa on edessä noin 700 tiekilometriä.

Ai miksi kutsun automatkaa kidutuskammioksi? Kuvittele istuvasi peltipurkissa, joka pistetään vähän väliä huomattavasti suurempien peltilaatikoiden eli rekkojen väliin ja joka ohittelee holtittomasti muita peltipurkkeja, muidenkin peltipurkkien ohitellessa toisiaan yhtä holtittomasti. Hoen vain itselleni, että kaikki on hyvin, lähes kylmä hiki silti kasvoillani. Tämä ei ole kivaa, tässä ei ole mitään kivaa.

Kumipuuviljelmät teiden varsilla vain vilisevät ohitse, kun pelkokerroinpeltipurkki uhmaa kaikkien henkeä koko ajan. Minulle selvisi muuten Malesiassa, että esimerkiksi Malesian kumia käytetään muun muassa kondomien valmistukseen (pakollinen pieni tietoisku).

Välillä päätös matkustaa maitse ja meritse tämän reissun välimatkat tuntuu järjettömältä. Istuako mieluummin vuorokausi bussissa kuin lentää tunti tai pari? Pysyn silti päätöksessäni ja silti olemattomalta tuntuva ympäristötekoni tuntuu muurahaisenkakalta kaiken tämän muoviroskan ja pakokaasun keskellä.

Nyt ikkunanäkymä vaihtui kumipuusta palmuöljyviljelmiin. Kirottu palmuöly. Sitä on välillä kymmenien kilometrien verran tienvarressa. Sademetsää hakataan, paikalliset myyvät tai vuokraavat maataan öljyfirmoille tai perustavat mailleen öljypalmuplantaaseja ja saavat siitä tuloa. Paikalliselle maanvuokraus tai palmuöljyn myynti voi olla pakollinen tulo. Samaan aikaan luontoa tapetaan. Vaikea asia.

Tämä matka on ollut huikea ja menee hetki prosessoidessa kaikkea koettua. Tämä matka on herätellyt monellla tasolla ja saanut haukkomaan henkeä upeampaakin upeampien maisemien edessä ja taianomaisen tapahtumien tapahtuessa. Elämä Suomessa tuntuu kovin kaukaiselta ja koko suuri maailma tuntuu itselleni kodilta. Kaikki nämä paikat tuntuvat kodilta, itse matka tuntuu kodilta. Olen elementissäni, tutkijasielu kiittää ja mieli avartuu.

Aamulla söin aamiaisen Toba-järven keskellä sijaitsevalla saarella, Liberta-nimisen majatalon rantakaistaleella. Kuljetin aamiaiseni veden äärelle ja tarjotinta kantaessani mieleeni muistui matkan ensimmäiset päivät ja Pohjois-Thaimaan buddhalainen luostari. Siellä kannoin tarjotinta edellisen kerran, viedessäni aamiaista nöyrästi munkeille. Sieltä se kaikki alkoi, sieltä alkoi matka, joka teki todella hyvää ja palautti minut juurilleni. Sieltä alkoi tämä upea matka.

Matka on vienyt läpi Thaimaan, ja ympäri Malesiaa, takaisin Thaimaahan, taas Malesiaan ja sitten viimein tänne, Indonesian Sumatralle. Tämä on täyttä elämää. Tämä on elämää, joka maistuu, tuoksuu ja tuntuu elämältä. Elämää, johon kuuluu välillä myös kuoppia ja pelkoa, odotusta ja ärsytystä. Silti elämäö, joka jättää jäljen ja kasvattaa. Elämää, joka opettaa ja näyttää, antaa ihmettelyn ja ihastelun aihetta. Tämä on minunlaistani elämää, tämä on elämää kaikilla mausteilla.

Nyt siirrän silmät pois ruudulta ja joko ummistan ne tai sitten tai heittäydyn mukaan peltipurkkipeliin, jota minä en kontrolloi ja jossa vain yritän luottaa, että elämä kantaa. Nyt se on lähes kantanut minut läpi unelmieni matka; kunnollisen reissun mittaisen matkan, joka on ollut sekä matka omaan itseen että ympäröivään maailmaan.

Terveisin, Laura

1 Comment

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate