Kuuluuko kannettava tietokone iltanuotiolle?

Diginomadius mahdollistaa työnteon myös lomaparatiiseissa, mutta kuuluuko työnteko lomakohteiden kahviloihin ja ravintoloihin; paikkoihin, joihin suurin osa pakenee työnteon tunnelmaa?

Istun ravintolassa, Thaimaan Koh Phanganin saarella. Meri pauhaa edessäni ja maisema on kaunis. Näpytän tätä villiä ja alitajunnan muhittamaa ajatuksenvirtaani puhelimella, sillä en tarkoituksella ottanut kannettavaa tietokonettani mukaan tälle reissulle. En halunnut olla töissä matkoilla. Samasta syystä en myöskään ole ainakaan toistaiseksi valinnut jatkuvaa diginomadin uraa. Näp näp.

Minä en ottanut konettani mukaan, mutta puolet ympärilläni olevista ihmisistä ottivat. Kuulen ja näen sen. Tunnen sen. Näp näp.

Aion nyt heittää ilmoille ajatuksen, jota ei varmaan saa sanoa ääneen. Ei ainakaan, kun on itsekin matkabloggaaja ja sitä myöten niin sanottu hetkittäinen diginomadi. Toiko wifi ja diginomadius työnteon mukaan lomille, myös lomalaisten lomille? Näp näp.

Työnteon läsnäolo luo ilmapiirin kiirettä

Olen herkkä tunnelmille ja energioille. Juuri nyt aistin kiirettä ja pientä kireyttä. Näppäimistöjen nopeatahtinen näpyttely on kuin nopeatempoinen musiikki ja muuttaa tilanteen ja paikan tunnelman hektisemmäksi. Näp näp, näppäimistöt pauhaavat ja oma mieleni imee pientä kireyttä itseensä.

Tunnen työnteon ympärilläni. Itse näpytän riippumatossa makoillen äänettömällä ja huomaamattomalla puhelimella ja vapaaehtoisesti, inspiraatiosta. Ympärilläni puhutaan some-strategioista ja näppäimistöt pauhaavat. Näp näp. En ole varma, mitä tästä ajattelen. Näp.

Eilen kuuntelin elämäntaitovalmentajan Skype-puhelua asiakkaansa kanssa rantabaarissa. Kuuntelin myös näppäimistöjä ja työneuvotteluja toisessa rantakahvilassa. Myös ilta-nuotiolle joku toi kannettavan Omenansa ja kireän ilmeensä mukaan. Altistuin työnteon tunnelmalle. Näp näp ja bla bla.

Sillä hetkellä, kun työnteko mahdollistui WiFin avulla lähes mistä tahansa kahvilasta tai ravintolasta, kaikessa hienoudessaan, toi se myös työnteon tunnelman paikkoihin, jotka olivat ennen vapaa-ajanviettoa varten. Näp ja näp näp.

Työnteolle omat ja sille omistetut etäpaikkansa?

On hienoa ja mahtavaa, että nykyään on mahdollista tehdä töitä melkein mistä vain, mutta jokin raja tähän kaikkeen pitäisi vetää. Joihinkin hetkiin työnteko ei vain kuulu ja tuntuu epäreilulta, että joissakin hetkissä lomailijat tai hitaasta aamusta nauttivat joutuvat hyppäämään mukaan työnteon energiaan. Ainakin kaltaiseni, jotka imaisevat energian liiankin helposti itseensä, hyppäävät tahtomattaan.

Onneksi maailmalla alkaa näkyä jo myös paikkoja, joissa läppärityöläiset eivät saa hengailla ja toisaalta juuri niitä paikkoja, etätyöpaikkoja, joissa kaikki muutkin ovat samassa tilanteessa ja myös töissä. On paikkoja, joissa kehotetaan jättämään kaikki älylaitteet aulaan. Olen jopa jo nähnyt kieltoja tietokoneille ilta-aikaan. Muun muassa tämä paikka, jossa nyt itsekin puhelimellani näpyttelen, ilmaisee selkeästi ja ystävällisesti ilta-ajan olevan sosialisointia varten.

Nyt, näp näp, nyt hyppään inspiraatiopuuskastani takaisin lomatunnelmaan ja jätän tämän hetken tunnelman muuttavan näpyttelyn pois tästä hetkestä paratiisisaarella, lomallani. Siirrän katseen pois ruudusta ja elän tämän hetken.

Onko muilla herännyt tällaisia ajatuksia? Entä saako kodin makuuhuoneessa tai keittiössä tehdä töitä tietokoneen kanssa? Mihin vedätte omat rajanne arjessa? Mihin tilanteisiin työnteko tai edes työstä puhuminen ei missään tapauksessa kuulu?

Ja kyllä, olen itsekin syyllinen. Näpnäpnäpnäpnäpnäp. Näp.

1 Comment

  1. Kiitos Laura, tämä on erittäin tärkeä postauksen aihe! 🙂 Olen itse miettinyt ihan samaa. Olen meinannut myös kirjoittaa aiheesta, mutten ole vielä ehtinyt sinne saakka. Olen itsekin aika herkkä erilaisille energioille enkä kyllä nauti siitä, jos joku tuo kannettavan mukanaan vaikka iltanuotiolle.

    Aivan järkyttävän suuri muutos on tapahtunut vuosikymmenessä esimerkiksi hostelleissa. Vuodet 2008 ja 2009 matkasin pitkälti rinkka selässä maailmalla ja yövyin monesti hostelleissa. Hostellien sosiaalisissa tiloissa sosialisoitiin vielä silloin. Sinne oli kiva mennä, kun halusi tutustua uusiin ihmisiin ja tehdä jotain kivaa yhdessä. Melkein järkytyin, kun vuosien hostellitauon jälkeen yövyin taas hostellissa syksyn 2017 reissullani ja sen jälkeenkin. Hostellien yhteisissä tiloissa melkein poikkeuksetta jokaisella on sylissään läppäri. Kaikki keskittyvät omiin juttuihinsa, nauravat omille jutuilleen. Ovat sosiaalisia, mutta verkon välityksellä. Some tuo kaukana olevat ihmiset lähelle, mutta vie lähellä olevat ihmiset kauas.

    Osa tekee töitä reissun päältä. Onhan se hienoa, että työnteko on mahdollista mistä vain, mutta on sillä myös varjopuolensa. Ei ole kiva nähdä läppäreitä joka puolella, kun ne muistuttavat töistä. Olen miettinyt, että josko itsekin jättäisin läppärin kokonaan kotiin seuraavalla reissulla. Reissuilla pyrin muutenkin keskittymään reissuun ja siitä nauttimiseen. Blogipostaukset työstän vasta jälkikäteen kotona. Nytkin puran syksyn Amerikan roadtrippini seikkailuja blogiin. Reissussa haluan keskittyä täysillä reissusta nauttimiseen ja päästä täysillä kohteeni energioihin ilman, että olen koko ajan koneella ja yhteydessä jonnekin muualle. Somen käyttökin mietityttää, että mikä on liikaa ja mikä sopivasti. Onhan se mukava jakaa elämyksiä myös seuraajille ja läheisille, mutta onneksi IG-stoori on siihen nopea systeemi, joka ei vie liikaa aikaa itse reissusta nauttimiselta. Blogipostaukset vievät vähän turhan paljon aikaa.

    Lomakohteiden läppäriongelma on vielä sen verran uusi juttu, ettei siihen olla ehkä herätty riittävästi. Sen takia aiheesta onkin hyvä puhua ja herättää keskustelua. Kiitos siis sinulle tästä postauksesta! <3

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate