Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista

Tuntuuko teistä koskaan, että elämässä on alkanut uusi luku? Asioita on saatu loppupisteeseen ja uusia alkuja syntyy? Että pinnan alla bambunjuurien lailla kasvaneet visiot lähtevät pinnan tavoitettuaan kipuamaan kohti aurinkoa ja palaset loksahtelevat kovaa vauhtia uusille paikoilleen? Tähän voisi vielä lisätä asiakkaani suusta kuulemani kielikuvan elämästä, joka on kuin ristipistotyö, jonka kokonaisuuden hahmottaa vasta, kun kääntää sekametelisopan oikeinpäin ja näkee, minkälaista kokonaisuutta sitä onkaan taiteiltu. Tässä ollaan nyt.

Olen toden totta elämässäni juuri tässä vaiheessa, uuden luvun kohdalla. Joku sykli elämässä on tullut päätökseen ja on vain uusia alkuja. Tuntuu hullulta edes ajatella aikaa muutama kuukausi taaksepäin. Kelataan silti hetki taaksepäin, palataan edelliseen lukuun ja hetkeen historiaa.

muutto
Välillä pitää vain istua ja hengitellä, kiukusta ja epävarmuudesta huolimatta vain osata luottaa.

Muistan, kuinka silmäni kostuivat onnesta ilakoidessani upean hotellin uima-altaalla, Atlantin aaltoja katsellen, positiivisesti yllättäneellä Teneriffan saarella. Ajankohta oli maaliskuun alku. Olin irti kaikesta, olin vapaa ja onnellinen. Vain viikkoa myöhemmin palatessani juuri töihin kampaamooni, alkoi tapahtua. Ovia suljettiin ja jokainen sähköpostilaatikkoon kilahtanut viesti merkitsi työn peruuntumista. Korona otti vallan, tilalle tuli epävarmuus.

Olen toden totta elämässäni juuri tässä vaiheessa, uuden luvun kohdalla. Joku sykli elämässä on tullut päätökseen ja on vain uusia alkuja.

Epävarmuus sai itsessäni aikaan tarmon ja selviytymisvietti nousi pintaan. Saa olla kiitollinen, että kriisitilanteessa oma mieli ei lamaannu vaan ryhtyy taistoon. Töitä ei ollut, oli vain aikaa. Käyskentelin metsässä, hakeuduin hiljaisuuteen. Lenkkeilin, elin terveellisesti. Tanssin kellarissa, piirsin mandaloita ja aloitin elämäni ensimmäisten Netflix-sarjojen parissa.

Samaan aikaan pinnan alla oli epävarmuutta ja pelkoa. Miten selviän? Mitä tästä kaikesta seuraa? Käytimme kampaamokumppanini, Tiinan, kanssa aikaa ihanan Aroha Helsinki -kampaamomme sisustuksen huoltoon ja ideoimme tulevaa. Samaan aikaan teimme laskelmia, voiko vasta vuoden ikäinen salonkimme edes selvitä hengissä. Tyhjentyneet listat saivat myös toisenlaisen selviytymisvietin heräämään. Oma blogini vaipui syville kevätunille, tämän rinnalla pyörittämäni reissunaisten Seikkailijattaret-yhteisö taas sai tuulta purjeisiinsa, kun käytin siihen pitkästä aikaa kaiken selviytymisenergiani. Syntyi jopa yritys, oikein osakeyhtiö nimeltä Seikkailijattaret Oy. Minä, oman elämäni haahuilija, olinkin yhtäkkiä osakeyhtiön toimitusjohtaja. Ja tällä toimitusjohtajalla oli visio, josta kerron lisää pian (mutta johon voi tutustua jo nyt täällä.)

tiny house
Uusi koti, uusi ihana turvasatama!

Muutokset eivät loppuneet vielä tähän, eivät todellakaan. Uusia alkuja ja loppuunsaattamisia on reilusti lisää. Osa liian henkilökohtaisista asioista jääköön vain omaan tietooni, mutta osa ajatuksista odottaa purkamistaan. Koti. Olin asunut nelisen vuotta kenties Helsingin kauneimmassa talossa, pitsihuvilassa meren äärellä. Olin yrittänyt osata asua ihmisten kanssa, mutta samaan aikaan kärsinyt liian usein kyvyttömyydestä vaikuttaa asioihin. Kodin merkitys oli selvennyt. Koti on turvasatama, jossa voi laskea aseet ja jossa voi vain olla. Minulle koti merkitsee rauhaa ja kotioven avattuani odotan laskeutuvani hijaisuuteen ja siisteyteen. Voitte vain kuvitella, toimiiko kombinaatio ihmisten kanssa asumisesta ja vahvasta tarpeesta kontrolloida omaa ympäristöä. Ei, se ei toimi.

remontti
Vanhasta luopuminen muodostui todella helpoksi, kun tämä oli todellisuus.

Olin jo pitsihuvilaan muuttaessani miettinyt, mitä tapahtuu, jos joku päivä muutan talosta. Minne voin mennä? Mikä tuntuu enää miltään? Jo tuolloin tiesin, että seuraava vaihe on ääripää nykyiselle. Suuresta voi mennä vain pieneen, mutta silti tunnelmalliseen. Nousi ajatus mummonmökeistä, matkailuautoista ja minikodeista.

Ja minähän muutin neljä vuotta sitten taloon avovaimona, elämäni ensimmäistä kertaa. Talo oli tapahtumapaikka elämäni suurimmille riidoille ja märimmille kyynelille. Se oli paikka raivolle, ärsytykselle, epätietoisuudelle, riittämättömyydelle ja hetkittäin onneksi myös syvälle onnelle sekä kiitollisuudelle. Tuo talo oli hoitokoti, parantola. Se oli paikka, jossa jokainen kissa nostettiin pöydälle ja jokaisen taakseen jättämän joutui kohdata. Vain siten syntyy kasvua, ja minähän kasvoin. Voi, kuinka kasvoinkaan, ja kasvun matka on onneksi matka, joka ei koskaan ole valmis tai jolla ei ole päätepistettä. Se matka on elämänmittainen ja siihen on nyt keskityttävä, kun muunlaiset matkat ovat himmailun asteella.

Koti ja korona. Muutokset. Ajatus muutosta oli pyörinyt mielessä jo pidempään, mutta en vain tiennyt minne mennä. En osannut päästää irti, vaikka olisi pitänyt osata. Yritin sopeutua, yritin olla toisenlainen. Kärsin huomatessani, että olen se kiukutteleva nainen, joka ei anna toisten elää ja joka ärsyyntyy kaikesta, johon ei voi vaikuttaa. Joka kerta nähdessäni pienen ja sympaattisen talon huokasin, joku sisälläni liikahti. Sellaisesta aloin haaveilla. Sellaisesta bungalow-mökkiä muistuttavasta kodista, joka on vain minun kotini ja jossa olen lähellä luontoa. Silti en tiennyt minne mennä, silti en osannut päästää irti.

Uusi tukikohta tavaroilleni, joista mukaan lähti vain tärkeimmät ja kauneimmat.

En osannut päästää irti, kuten en osaa päästää irti huonosta suhteestakaan. Kaikessa kun on myös niin paljon hyvää ja siihen hyvään on helppo tarrautua. Kun ei itse osaa tehdä päätöstä, joskus jonkun toisen täytyy tehdä päätös omasta puolesta. Ja maailma teki. Samaan aikaan, kun istuin kodin hiljaisimmassa kellarinurkkauksessa koronapelon pahimpina hetkinä, sain viestin: talo on myyty. Kyllä, myyty! Meille jäi aikaa kuusi kuukautta ja siihen mennessä piti tavaroiden olla poissa talosta, samoin kuin ihmisten ja kissojen. Samassa hetkessä oli epävarmuus työpaikasta, epävarmuus kodista ja epävarmuus terveydestä. Kaikki oli haurasta. Tuollaisina hetkinä mieleeni nousee usein seinällänikin olleen postikortin tukilause: “When nothing is certain, everything is possible”. Siihen on luottaminen.

En osannut päästää irti, kuten en osaa päästää irti huonosta suhteestakaan. Kaikessa kun on myös niin paljon hyvää ja siihen hyvään on helppo tarrautua.

Ja nyt, pari kuukautta myöhemmin, istun lasipöydän äärellä pastellinen aamukahvikuppi edessäni ja näpytän. Katson ulos isoista, lattiaan asti ulottuvista ruutuikkunoista ja näen vain vihreää. Luonto on läsnä, visertäviä lintuja myöten. Eräs linnuista hyppii pergolan päällä ruokaa suussaan, vie sen kaiketi räystään alle rakennettuun pesään. Selkäni takana on takka ja toisessa suunnassa parvi. Katson ympärilleni ja koen kiitollisuutta. Kaikki on luonnollista, tottakai istun juuri tässä ja juuri nyt, ehkä oikeammin sanottuna vasta nyt.

Tämä on juuri sinulle. Ehkä tarvitset sitä juuri nyt?

Tässä istun ja näpytän. Olen kotona, mini-kodissani, jossa on pieni puutarha ja joka on kuin bungalow-mökki. Juuri sellainen unelmieni koti. Kampaamo selvisi hengissä ja saimme jopa uuden vuokratuolilaisen. Asiakkaita on taas alkanut tulla ja kaikki arvostavat käyntejään enemmän kuin pitkiin aikoihin. Eräs sydänsuru on kuopattu, sekin sai todella tyhjentävän closuren, jonka ansiosta mitään ei jäänyt enää arvailtavaksi. Olen käynyt jopa Tinder-deiteillä ja voisi jopa sanoa, että pieni lomaromanssi sopii tähän hetkeen paremmin kuin nenä päähän (suosittelen muillekin). Ja monen kuukauden blogihiljaisuuskin on tullut päätökseen, lukko on avautunut. Juuri nyt on hyvä – ainakin hetken aikaa.

Tällaista ajatuksenvirtaa aamukahvin äärellä. Hiljaisuus on virallisesti päättynyt. Miten te voitte? Onko muidenkin elämä heittänyt täyskäännöksen?

 

 

 

1 Comment

  1. Aivan ihana uusi koti sulla! Täälläkin elämä heitti asumisen suhteen käännöksen, kiitos koronan. Vietimme niin paljon aikaa yhdessä helluni kanssa, että ajattelimme, miksi maksamme jatkossa kahdesta eri asunnosta? Ja lopputuloksen ehkä arvaatkin 🙂

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate