Karavaanipäiväkirjat: Arcachonista Hossegoriin

Päivä 2 − Arcachon ja Hossegor

Herään ennen kuin kello soi. Kurkistan matkailuautomme sängyn yläpuolella olevasta ikkunasta ulos ja näen taivaan maalautuneen auringonnousun väreillä. Sirkat sirittävät ja linnut visertävät, haluan herätä jo ajoissa uuteen päivään unelmieni matkalla. Tällainen olen, elämystenmetsästäjä.

Tepastelen yksin rannalle paljain jaloin, tavoitteeni on matkan aikana viettää mahdollisimman paljon aikaa avojaloin ja meikittä. Ranta on muutaman minuutin kävelymatkan päässä karavaanausmetsästämme, mutta aaltojen pauhaus kuuluu autollemme asti. Se on pelkästään mukava ääni, vaikka muuten en olekaan melun ystävä.

Olen rannalla ainoa ihminen, hetkeä myöhemmin nainen kävelee koiransa kanssa rantaa kohti, seuraavaksi tulee kaksi kalastajaa. Tunnelma on pastellinen ja kilometrien pituinen hiekkaranta on värjäytynyt jo nousevan auringon väreillä.

Juomme aamukahvit autossa, aamiaistarvikkeet pitää käydä ostamassa matkan varrelta. Matka etelän suuntaan jatkuukin jo ajoissa, Eukka haluaa päästä surffaamaan. Ette voi kuvitellakaan, miten pakkomielteistä hommaa surffaus välillä on. Päivä voi mennä pilalle, jos aallot eivät ole hyvät tai jos tulee väärällä tavalla.

Pysähdymme ruokakauppaan, jossa viliinnyn kaikista niistä ihanista juustoista ja todella näyttävästä kalatiskistä. Ostamme ruokatarvikkeita hieman alle 30 euron edestä, niillä pitäisi pärjätä ainakin hetki. Mukaan tarttuu ainakin juustoja, patonkia, croissanteja ja muuta herkullista popsittavaa. Samalla kauppareissulla tankkaamme autoon 1,09 litralta maksavaa dieseliä, täytyyhän Oskarinkin saada vatsa täyteen.

Suoraan rannalle ei saa parkkeerata, rantaelämää on rajoitettu karanaanareilta ja pakuilijoilta puomeilla, joiden alta pääsevät vain alle kaksi metriä korkeat kulkuneuvot.

Aamiaisen syömme Mimizan-nimisessä rantakylässä. Parkkeeraamme ilmaiselle parkkipaikalle aivan rannan tuntumaan, muutaman muun surffiauton viereen. Aallot tuolla rannalla ovat liiankin isot. Naapurimme jumppaavat auton vieressä, me herkuttelemme. Eukka käy jututtamassa läheisen surffikoulun omistajaa, jonka hän tunnistaa nuoruutensa ihailemaksi surffi-idoliksi.

Matka aaltojen perässä jatkuu. Olemme ajaneet tänään yhteensä noin 100 kilometriä pieniä ja kapeita teitä, ranskalaisten kylien välistä ja mäntymetsien keskeltä. Aamun satumainen usva on jo hälvennyt teiltä, kun päätämme tehdä ex tempore pysähdyksen St Gironz -nimiselle rannalle.

Suoraan rannalle ei saa parkkeerata, rantaelämää on rajoitettu karanaanareilta ja pakuilijoilta puomeilla, joiden alta pääsevät vain alle kaksi metriä korkeat kulkuneuvot. Kävelemme rannalle, minä paljain paloin ja Eukka itse asiassa surffilauta kainalossa.

Laudan kantaminen oli turhaa, aallot eivät kelvanneet herralle. Ranta sen sijaan on pitkä ja upea sekä pieni kylä sen kupeessa aika kotoisa. Kaupat ja ravintolat ovat Ranskan siestan mukaan kiinni iltapäivästä.

Matka jatkuu kohti virallista päämääräämme, Hossegoria, joka onkin jo lähellä ja joka osoittautuu aivan huikeaksi paikaksi. Miksi en ole kuullut koko paikasta aiemmin? Hossegorin kylä muistuttaa minua joistakin Balin paikoista ja tunnelma on kuin saarilla. On surffikauppaa, on leipomoa, on kuppiloita ja kivoja putiikkeja. Rannalla sen sijaan säntäilee surffareita ja tunnelma on rennon nuorekas, aivan ihana. Paikka on kuin tehty omaa mielenmaisemaani vastaavaksi, unelmien lomakohteeksi.

Yöpaikka löytyy viralliselta leirintäalueelta Capretonista, joka on Hossegorin viereinen kylä. Haluamme paikkaan, josta saamme sähköä autoon sekä paikan, jossa pääsee suihkuun. Vapaassa leiritymisessä joutuu joustamaan tietyistä mukavuukista. Täällä Le Pointen leirintialueella yö maksaa 22 euroa kahdelta hengeltä ja autolta. Valitsemme grillipaikan viereisen paikan ja rantakävelyn päätteeksi hyödynnämme grillin olemassaoloa ja grillasimme herkkuillallisen ennen yöpuulle painumista. Päivä kaksi on pulkassa, aika menee liian nopeasti!

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate