Kahvila, jossa aika on pysähtynyt

Juuri päättyneeseen Suomi-matkaani mahtui jos jonkinmoista mukavaa seikkailua ja elämystä, joista kerron teille lisää seuraavien päivien aikana. Välillä saatan hypätä tarinoissani myös vaikka Indonesiaan tai Ecuadoriin, jos kotimaan matkailun jutuista kirjottelun ohessa kaipaan vaihtelua. Se ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että rustailen juttujani kuten elän elämääni – fiiliksen mukaan.
Keski-Suomessa sijaitsevan lapsuuteni kotikunnan naapurista, Jyväskylälle kuuluvan Säynätsalon osasta, Muuratsalon saaren kaukaisesta kolkasta, löytyi hauska yllätys. Sieltä löytyi ensinnäkin söpö ja pieni valkoinen majakka, mutta majakan vierestä löytyi vieläkin söpömpi, pieni ruokala-kahvila.

Kyllä, vaaleassa puurakennuksessa luki juuri nuo sanat ja paikan nimi ei käynyt ilmi. Auki se näyttää olevan vähän fiiliksen ja kävijämäärän mukaan. Myöhemmin kuulin, että kysessä on Railin kahvila. Kävi myös ilmi, että itse Raili on pyörittänyt paikkaansa jo iät ja ajat ja ikää tälle vanhalle rouvalle on kertynyt jo luultavasti yli 80 vuotta, veikkaisin.

Minä, isäni ja sisareni marssimme ujosti sisään tähän hiljaiseen rakennukseen. Paikka oli vanhanaikainen, mutta todella sympaattinen. Minua kiehtoo kaikki vanha; kaikki paikat, joilla on tarina. Ne ovat valokuvauksellisia ja mielenkiintoisia, rosoisiakin.

Nurkassa näkyvän pelikoneen luona istui mies, ikkunalla suljettavan tiskin takana ei näkynyt ketään. Hyllyillä näkyi perinteisiä suomalaisia karkkipusseja Omareista Dumleihin. Juuri niitä pusseja, jotka muistan jo omasta lapsuudestani. Pöydällä näkyi karkkirasioita ja niiden päällä lusikoita. Irtokarkkeja! Harvoin enää missään näkee irtokarkkeja, jotka ladotaan pussiin lusikalla, tiskin takaa.

Koputtelimme tiskin lasiin ja takahuoneesta marssi vanha nainen, tämä aiemmin mainitsemani Raili. Hän huikkasi lasin takaa ”Mikä meininki?”. Hymyilin, tuo ei ollut se tyypillisin lause, jonka odotti kuulevansa noinkin iäkkäältä henkilöltä. Kyselimme, mitä Raililla on tarjolla. ”No jäätelöä nyt ainakin saa nopeasti, teillä on kuitenkin kiire!”. Ei, meillä ei ollut kiire.

Raili vinkkasi myös: ”Tuolta kylältä saa kyllä vaikka mitä, tehdäänkö niin, että menette sinne?”. Hän oli jo sulkemassa koppinsa luukkua, mutta saimme kuin saimmekin tilattua kahvit ja pullan, joiden hinta ei päätä huimannut. Muutaman kerran jouduimme toistamaan tilauksemme Railin huonohkon kuulon takia. Kaikki oli kuin suoraan vanhasta Suomi-leffasta.

Siellä me sitten istuimme, kahvia lipitellen. Tunnelma tässä vanhanaikaisessa paikassa oli pysähtynyt. Jopa seinällä roikkuva kello näytti koko ajan kahtatoista. Tuntui, kuin olisimme palanneet ajassa taaksepäin.

Nämä ovat juuri niitä yksinkertaisia kokemuksia, jotka jäävät mieleen ja joita arvostan. Tällaisissa paikoissa ei itse ruoalla tai kahvin maulla ole niinkään väliä ja fiilis kompensoi kaiken muun. Tällaista aitoutta enää harvoin tässä perhemarkettien ja ketjuravintoloiden maassa löytää! Iso peukku siis Railille, keep it up!

Psssst! Pahoittelut, jutun ovat ovat hypänneet pois matkasta blogin muutossa. Asia korjaantuu pian!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate