Julkkisbongarin salatut seikkailut maailmalla

Maailmalla voi bongailla supertähtiä, sellaisia elokuvista tuttuja kasvoja. Vaikka itse kiinnostunkin tällä hetkellä noita Hollywood-staroja enemmän toisenlaisista taivaankappaleista (no joo, muutamaa lukuunottamatta), asia ei ole aina ollut näin.

Olin joskus vuosia sitten kaukana boheemista luontoihmisestä. Haaveilin asuvani jossakin Hollywood-kyltin kupeessa ja naivani mahdollisesti jonkun NBE-pelaajan tai räppärin. Nyt voisin tuosta maailmasta astella alttarille korkeintaan erään herran, nimeltä Brandon Boyd, kanssa. Kaliforniasta on hänkin, tosin hieman erilainen julkkis. Okei, on hänellä tyttöystäväkin, joten se siitä.

Cannes filmifestivaalitMondo-lehti kyseli eilen sosiaalisessa mediassa julkkisbongailuista ja jakoi Huffington postin jutun parhaista kaupungeista julkkisbongailuun. Siitä inspiroiruneena haluan jakaa teille oman vinkkini ja pari muutakin tarinaa.

Olen ollut samoissa bileissä muun muassa Piano-elokuvasta tunnetun Adrien Brodyn kanssa. Kaikki muutkin bilettäjät olivat elokuvamaailman tähtiä ja Naomi Campbell oli juuri poistunut rakennuksesta. Aiemmin päivällä olin Naomin jo bongannut, samoin kuin olin bongannut Sandra Bullockin ja katsonut nuorempaa Leonardo DiCapriota silmiin, muutaman metrin etäisyydeltä.

Jack Nicholson oli kaupungissa ja liuta muitakin superjulkkiksia, joita en läheskään kaikkia olisi osannut edes nimetä. Tapahtumapaikka tälle kaikelle oli tietysti Ranskan rivieran Cannes, elokuvafestivaalien aikaan, toukokuussa.

Cannes
Kuvassa oikealla alakulmassa istuu autonsa sisällä kukas muukaan kuin Sandra Bullock.

Mietin jo mekkoa punaiselle matolle ja odottelin soittoa minun ja ystäväni tapaamalta turvamieheltä. Samana iltana tuolla punaisella matolla olisi tallustanut myös itse herra Jack Nicholson. Mutta, kun puhelinsoitto oli tullut, olimme toisaalla ja puhelimeni oli ollut taskussani.

Tämä toisaalla oli myös hyvä vaihtoehto. Olimme olleet ruokakaupassa aamiaisostoksilla, kun nainen kuuli meidän puhuvan suomea. Ystävällinen nainen tarjosi pientä apua vastaan meille, interreilaajille, paikkaa omalta parvekkeeltaan. Hän kertoi, että voisimme syödä aamiaisemme siellä, kivalla näköalalla varustetulla parvekkeella.

Marssimme naisen kanssa pitkin Monacoa. Hänen kotiovellensa saavuttuamme syttyi lamppu päässäni palamaan: “Family Vatanen“.

Juupa juu, olimme menossa rallikuski Ari Vatasen kotiin hänen vaimonsa kanssa. Siellä sitten olimme, Vatasilla Monacossa. Taisipa rouva Vatanen soittaa jollekin seuraavana päivänä alkavien Formula Grand Prix- ajojen kuuluisista kuskeistakin vierailumme aikana ja siellä alhaallahan ne niitä ratoja ja katsomoita jo kasailivatkin.

Monacon aika-ajotSe siitä erikoisesta Cannesin ja Monacon reissusta. Olen myös bongannut Miamissa Mena Suvarin, Lontoossa Prince Charlesin, Barcelonassa Manu Chaon, Edinburghissa Will Ferrelin, New Yorkissa jonkun television sairaalasarjan näyttelijämiehen, jenkeissä useita NBE-tähtiä, katsonut Teemu Selänteen ja Saku Koivun pelaavan Californiassa ja niin edelleen. Mitä näitä nyt on, heh. Sitten vielä konsertit ja festivaalit ovat oma lukunsa, mutta nyt puhutaan vain näistä sattumanvaraisista kohtaamisista.

Hauskoja muistoja tällaiset. Kaikesta glamourista huolimatta nämä Hollywood-staratkin ovat silti aivan tavallisia ihmisiä, joiden bongailu ei ole matkojeni tarkoitus. Cannesin filmifestivaaleille voisin tosin uudestaankin mennä, ehkä tällä kertaa pakkaisin rinkkaani edes yhden punaisen maton kestävän vaatekappaleen. Viimeksi ei sellaista ollut, joten ehkä ihan hyvä, että olimme h-hetken aikaan Vatasilla.

Pssst! Kiitos muuten miljoonasti aamiaishetkestä ja ystävällisyydestä, Rita Vatanen, jos satut lukemaan tämän!


Spotting celebrities

The Cannes film festival is a great place to spot famous people, if you are into that. Just stand next to the red carpet, and try to recognize people coming out of their cars – for free.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate