Joogaa, afroa ja hulaa

Vietän mielelläni aikaa ystävieni seurassa milloin missäkin kahvilassa, baarissa tai ravintolassa. Kaiken maailman kuppiloissa tulee istuttua välillä liiankin usein ja suoraan sanottuna juuri nyt olen hieman kyllästynyt itseään toistaviin baari-iltoihin ja liian humalaisten ihmisten katseleminen tökkii tällä hetkellä aika pahasti.

Onneksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja sille, mihin ja miten kalliin aikansa käyttää. Onneksi voi aina hypätä esimerkiksi eri kulttuurien matkaan jopa kotikaupungissaan ja sitähän minä olen viime viikkoina tehnyt.

Viimeiset viikonloput ovat olleet minulle liikunnallisesti aktiivista aikaa. Kolme viikkoa sitten joogasin lauantaina kolme tuntia putkeen mielenkiintoisen ja monivaiheisen elämän eläneen kanadalais-suomalaisen Happy Jack –nimisen miehen johdolla ja matkasin jooga-harrastukseni avulla jonnekin ehkä Intian Keralan seudulle.

Viime viikonloppuna pistin itseni todella kovaan fyysiseen testiin, kun tanssin kolme tuntia afrikkalaisia tansseja yhteen menoon. Huh, kyllä muuten pohkeet tunsivat hyppineensä! Kolme erilaista afrikkalaisen tanssin tuntia, kahden eri opettajan tunneilla, joista toinen oli vakituisen afro-tuntini opettaja, Etnofitneksen madagaskarilainen Njara ja toinen aiemmin itselleni jokseenkin tuntematon, Burkina Fasosta kotoisin oleva, Sibiri Konate.

Nämä intensiiviset tunnit veivät kyllä kaikki mehut tästä kropasta, mutta fiilis tanssin, nimenomaan suosikkilajini, jälkeen oli aivan mahtava. En olisi vaihtanut tuota tunnetta mihinkään. Hymyilin luultavasti omituisesti koko matkan tutulta tanssikoululta kotiin, jonka jälkeen otinkin uuvuksissa parin tunnin päiväunet kotona. Ihanaa joutilaisuutta!

Tästä sunnuntaista vietin juuri kolme tuntia tutustuen itselleni täysin vieraaseen lajiin, havaijilaiseen Hula-tanssiin. Sateinen sunnuntai Helsingissä oli loistava hetki viedä mieli pois vesisateesta ja matkustaa mielessäni Havaijille.

Mielikuvani havaijilaisesta tanssista oli nainen keikuttamassa lanteitaan, kookokset rinnoillaan ja se tyypiillinen kukkakoru eli Lei kaulassaan. Ei, me emme pukeutuneet tällä tiiviskurssilla ihan näin, mutta kyllä se lantio liikkui silti yllättävän hyvin.

Hula on minulle täysin uusi käsite ja kuvittelin sen olevan pelkkä tanssi. Totuus on kuitenkin toinen; hula on enemmänkin kokonainen kulttuuri ja elämäntapa. Puolassa syntynyt ja Berliinissä aiemmin monia vuosia asunut Dagmara tuntui olevan henkeen ja vereen innostunut Hulan sanansaattaja.

Yllätyin lajin kurinalaisuudesta ja säännöistä. Tanssissa ja koko tämän havaijilaisen tanssin kulttuurissa kyse ei ole vain fyysisestä liikkeestä, vaan tanssissa on kyse myös energioista. Jokainen tanssi kertoo tarinaa ja säestyksenä toimii usein yksinkertainen rumpu.

On olemassa useita sääntöjä sille, kuka tätä lajia saa opettaa ja kenelle. Myöskään ei ilmeisesti ole itsestäänselvää, että se kukkakoru (Lei) kaulassa saa mennä tunnin aikana edes vessaan tai mikä koreografia on sallittua tanssia missäkin vaiheessa tuntia tai päivää. Mielenkiintoista!

Ensi viikonlopun teemana on toisenlainen aktiiviviikonloppu ja tuolloin olenkin jo Kolin maastossa vaeltamassa, jonne matkaan Jyväskylän ja Joensuun kautta. Näistä seikkailuista siis lisää ihan pian!

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate