Johtajaksi indonesialaiseen majataloon?

Tein vuodenvaihteessa aarrekartan. Sellaisen ihanan visualisoinnin unelmistani ja elämäni sekavasta suunnasta. Liimasin paperille enemmän kuvia palmuista ja saarista kuin koskaan aiemmin. Liimasin jopa sanat: “Olen valmis muuttamaan pois Suomesta.”

Vietin koko huhtikuun Indonesiassa. Saarista koostuvassa tropiikin maassa. Matka oli upea ja kamala; elin jatkuvassa tunnemyrskyssä, mutta olin fyysisesti paratiissani. Olin henkisesti kotona.

Sattuma ja intuitio veivät minua eteenpäin, valitsin majapaikkani ja reittini fiilispohjalta. Kysely joogatunneista ja terveellisistä mehuista johti minut Airbnb-majapaikasta mehulle. Mehu johti ekologiseen bambuvillaan tutustumiseen. Tutustuminen muuttui kahden yön majoitukseksi (juuri kaksi seuraavaa yötä olivat vapaana, muuten paikka oli täysin täynnä).

Kaksi yötä majatalon vieraana, suorasanaisena ja visuaalisena sellaisena, johtivat työtarjoukseen:

“Me olemme etsineet hotel manageria. Mietin, että kiinnostaisiko sinua? Meistä sinä voisit olla juuri sopiva!”

Sydän pomppasi kurkkuun ja hymy nousi korviin. Tiesin olevani hyvinkin oikeanlainen heidän muutaman bambumökin majapaikkansa, kasvisravintolansa ja joogastudionsa johtoon. Se kaikki oli ollut kaukainen unelmani. Sellainen, josta unelmoi salaa ja johon uskoo joku päivä kenties päätyvänsä.

Se päivä ja se tillaisuus tuli nyt. Ikävä kyllä, se tuli aivan väärään aikaan.

Kevään aikana pohdiskelin asiaa monelta kantilta ja yritin miettiä, saisiko työn aloitettua hieman myöhemmin. He etsivät sitä oikeaa ja tarvitsivat jonkun jo pian. Oma aikatauluni muokkautui raskaanaolevan siskoni ja isäni kuoleman kautta. Keväällä ajoitus maailman toiselle puolelle muuttamisen suhteen oli aivan pepusta, suoraan sanottuna.

Jouduin kieltäytymään minulle tarjotusta tilaisuudesta. Siitä tilaisuudesta, jonka olin käytännössä aarrekarttaani liimannut. Valitsin perheen, valitsin järjen. Hyväksyin, että ajoitus ei vain toimi.

Sitten maa järisi. Se järisi Indonesiassa useaan otteeseen. Hyvä, että en ollut lähtenyt. Jos olisin seurannut unelmaani, olisin päätynyt hotellinjohtajaksi saarelle, jossa ei ole ainuttakaan turistia ja ties mitä olisi voinut tapahtua. Monelle tapahtuikin, moni on edelleen pulassa ja tarvitsee apua.

Kieltäydyttyäni työstä, tilaisuus löysi taas luokseni. Tilaisuus lähteä Indonesiaan on taas läsnä. Se kummittelee mielessäni koko ajan ja puhelimessani olevat yhteystiedot majapaikan irlantilaisiin omistajiin pitävät meidät edelleen kytkettyinä toisiimme. Edelleen he ovat sitä mieltä, että olisin sopiva.

Tilanne on nyt se, että odotan mustaa paperilla. Odotan työehtoja, odotan tietoja työstä ja kaikesta. Tunnustelen ja samaan aikaan järkeilen. Tilaisuus tuntuu juuri minun tieltäni. Tuntuu, että minun kuuluu mennä tuonne ja ottaa tuo työ. Tuntuu, että minun kuuluu muuttaa Gili Menon autottomalle saarelle. Se tuntuu oikeammalta kuin mikään muu pitkään aikaan.

Silti pelkään. Pelkään luopua arjesta, kampaamoasiakkaista, kauniista kodista, kissasta ja näennäisestä turvasta. Silti koen, että jos ehdot ovat maailman huonoimmasta palkasta huolimatta hyvät, saatan vastata myöntävästi. Siitäkin huolimatta, että joutuisin naispomoksi kulttuurissa, jossa nainen ei ole se, joka päättää. Tekisin työtä paratiisisaarella, joka on pieni saari. Saarella, jolla tekeminen loppuu nopeasti kesken ja jossa kaikki naamat ovat tuttuja muutamassa päivässä. Saarella, jolle elintarvikkeet pitää hakea suuria maanjäristystuhoja kärsineeltä Lombokin saarelta ja saarella, jolla ei ole pakopaikkaa esimerkiksi tsunamin iskiessä.

Silti, pelosta huolimatta, odotan innolla työehtoja ja lisätietoa. Teen niin samaan aikaan, kun koko muu maailma tuntuu lisääntyvän ja vakiintuvan. No, ainahan minä olen ollut omani tieni tallaaja. Katsotaan, mitä tapahtuu. Eiköhän elämällä ole suunnitelma. Yritän nyt kuunnella sitä ja seurata oman sydämeni ääntä.

“Jos tulet, milloin voit aikaisintaan tulla? Viisumin hankinta on kallis prosessi, joten voisitko sitoutua vaikka vuodeksi?”

“Ehkä helmikuu voisi olla realistinen. Ja kyllä, vuosi kuulostaisi hyvältä.”

 

 

 

 

 

1 Comment

  1. Sinne vaan, karvat kasvaa täällä vielä, kun tulet takaisin. Lupaan tulla käymään.

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate