Hyppy tuntemattomaan – nyt, jos koskaan

Aika on tullut. On aika kääntää uusi sivu oman elämän kirjassa, on aika hypätä pois tutusta ja turvallisesta − edes hetkeksi.

Oman elämäni Eat, Pray, Love -hetki on hiipinyt hitaasti, mutta varmaakin varmemmin luokseni. On aika lähteä. Enää en odota, vaan otan pian ensimmäisen askeleen kohti uutta ja tuntematonta. Avaan uusia ovia ja suljen toisia takanani, jättäen ne silti vielä hetkeksi raolleen. Vielä hetken tunnustelen, turvaan näennäisen turvallista selustaani.

Olen miettinyt ja pohtinut, punninnut ja vertaillut, ja viimein olen päätökseni tehnyt. Olen vuodesta toiseen ollut lähdössä sille pidemmälle matkalle tai jopa muuttamassa uuteen maahan. Silti, aina ripustautuen tuttuun ja turvalliseen, lopulta käyden vain lyhyemmillä lomapyrähdyksillä ja palaten aina Suomen kivaan arkeen. Enhän minä nyt olisi voinut luopua vuosissa kasatusta asiakaspiiristäni, sehän juuri mahdollistaa minulle tämän liikkuvan elämäntavan. Järki kolkutteli aina: “Älä ole yli kuukautta poissa kampauspöydän ääreltä.” Aina siis menin ja palasin. Joka kerta toivoin matkan kestävän pidempään, koskaan en ollut valmis palaamaan kotiin paluupäivän saavuttua. Aina jokin jäi kesken.

Nyt ymmärrän, kiva arki ei tuo elämääni juuri nyt sitä merkityksellisyyttä, jota kaipaan. Kiva arki ei ole tällä hetkellä se, mitä haluan elää. Kaipaan hyppyä tuntemattomaan enemmän kuin koskaan ja sen aion ottaa. Sen teen, edelleenkin pienempänä hyppynä kuin kuvittelin, mutta silti hyppään. Baby steps.

Tammikuussa lähden, hyppään seikkailun kyytiin ja menen hetkeksi niiden asioiden äärelle, joiden äärellä olen eniten kotonani.

Tarjous työstä Indonesiassa (tässä jutussa lisää aiheesta) sysäsi liikkeelle ajatusmyrskyn ja pohdintojen hyökyaallon. Leijailin aallonharjalla ja sen pohjalla, sen vietävänä ja sen hallinnassa. Sitten päätin ottaa aallon haltuuni ja määrätä itse suunnan. Vuoden pesti indonesialaisella saarella oli ollut unelmani, mutta päätin kuin päätinkin kieltäytyä siitä. Yksityiskohtiin menemättä, syyksi sanottakoon epäluottamus työnantajaan, huonot työehdot ja paperiasioiden hankaluus. Maailma alkoi antaa vahvoja viestejä, että tähän ei kannatakaan tarttua juuri nyt. Pettyneenäkin myönsin innostuneeni liikaa, mutta samalla sentään saaneeni itseni liikkeelle ja valmiiksi hyppäämään uuteen.

Haluan kutsua bungalow-mökkiä kodikseni ja elää yksinkertaisemmin.

Tilanne on nyt tämä: olen alivuokrannut huoneeni, olen irtisanomassa työni (alustavasti olen jo tehnyt sen) ja nyt mietintämyssyssä pyörivät kysymykset, mitä teen ja minne menen? Aikaa on neljä kuukautta ja tarkoitus on mennä jonnekin oleilemaan. En halua reissata reppu selässä päämäärättömästi tai suorittaen, seilaten turistina paikasta paikkaan. Sen sijaan haluan edes hetkittäin kuulua jonnekin. Haluan kutsua bungalow-mökkiä kodikseni ja elää yksinkertaisemmin. Haluan olla kiireetön ja vapaa, antaa itselleni tilaisuuden tarttua eteeni heitettyihin tilaisuuksiin ja samalla pysähtyä kuuntelemaan ääntä sisälläni. Haluan kuulla sen äänen ja tuntea, mihin suuntaan tätä elämää kannattaa nyt alkaa viemään.

Haluan nyt antaa pikkusormeni maailmalle ja heittäytyä hetkiin, irtaantua hektisestä oravanpyörästä, nyt alkuun neljän kuukauden ajaksi. Vaikka neljä kuukautta on lyhyt aika, on se pidempi pätkä vapaata elämää kuin aikoihin. Siinä ajassa ehtii jo avata monta uutta ovea ja saada varmuutta jättää taakseen asioita, ihmisiä ja paikkoja, jotka eivät enää palvele.

Tammikuussa lähden, hyppään seikkailun kyytiin ja menen hetkeksi niiden asioiden äärelle, joiden äärellä olen eniten kotonani. Asteikolla 1-10, arvatkaa, miten innoissani olen?

Psst! Onko ideoita, minne menisin? Aasia on ollut mielessäni, mutta olen enemmän kuin avoin kaikille villeillekin ideoille. Erityisesti lyhyehköt vapaaehtoisprojektit kiinnostavat. Haluaisin oppia jotakin uutta, vaikka taidon rakentaa bambumaja!

1 Comment

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate