Hetki kuin taideteos

Ulkona sataa jo ties kuinka monetta päivää vettä. Maisemaa värittävät samat sävyt kuin mustavalkoelokuvaa. Värittömyys painaa mielenkin alakuloon, samaan matalapaineiseen vireeseen kuin sää itsekin on.

On taisteltava. En anna sen viedä voittoa. Tiedän toisaalla olevan helpompaa, muualla olevan värikkäämpää. Nyt olen kuitenkin täällä, olen päättänyt olla täällä ja pysähtyä. Yritän.

Laitan päälleni lämpimät vaatteet. Pakkaan retkireppuuni termospullon, täytän sen teellä. Asetan kuulokkeet korvilleni ja astun ulos ovesta. Suunnaksi otan erään suosikkipaikoistani, paikan aivan meren äärellä. Menen retkelle, pienelle retkihetkelle.

Istun alas kalliolle. Kaadan vihreää teetä emaaliseen muumimukiin. Laitan klassisen pianomusiikin soimaan joululahjaksi saamiini vastamelukuulokkeisiin ja katson edessäni aukenevaa, harmaata maisemaa.

Istun ja ihmettelen, pysähdyn. Olen vain. Pian kiinnitän huomioni vedenpintaan muodostuviin kuvioihin. Sadepisarat tipahtelevat, yhtyvät mereen, musiikkini tahtiin. Ne muodostavat ympyröitä, ennen kuin sulavat yhteen meren kanssa. Ympyröitä on siellä täällä, ne ilmestyvät maisemaan epätasaiseen tahtiin, silti musiikkini tahtiin.

Meri pauhaa. Merenpinta muodostaa omia kuvioitaan. Tuuli tanssittaa sitä. Kaikki on kaunista, hetken kaikki on kaunista. Tässä hetkessä maailma näyttää minulle omaa melankolisen kaunista näytelmäänsä, omaa taideteostaan. Olen keskellä pysäyttävän kaunista performanssia ja huomaan kaiken olevan aivan hyvin tässä harmaassa hetkessä.

Siinä kai se taika piileekin, hetkessä; hetkessä elämisessä ja sen kauneuden huomaamisessa, siihen heittäytymisessä.

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate