Kaikki ne mieleenpainuvat hetket Nepalin entisten maaorjien yhteisöissä

Kaupallinen yhteistyö: Kirkon Ulkomaanapu

Kirkon Ulkomaanavun kanssa Nepalin kuivimpiin ja karuimpiin maisemiin tehty alkukesän matka painui mieleeni syvemmälle kuin moni muu matka. Kurkistus entisten maaorjien maailmaan pisti oman etuoikeutetun aseman päivänvaloon ja samalla muistutti kaikkien ihmisten pohjimmaisesta samanlaisuudesta; samoista ilon aiheista, samoista surun syistä.

Samaan aikaan vierailu pintaa syvemmälle vieraassa kulttuurissa muistutti hyvin erilaisesta todellisuudesta ja todella erilaisista unelmista. Täällä Suomessa moni haaveilee maailmanympärimatkasta tai talosta. Kun Nepalissa asuvalta entiseltä maaorjanaiselta kysytään suurimmasta unelmasta, on vastaus hyvin usein toive lapsen pääsemisestä kouluun. Meille koulu on itsestäänselvyys ja joidenkin mielestä pakollinen paha, toisella puolella maailmaa asuu oikeita ihmisiä, jotka sanovat ruskeat silmät vakavoituen vain unelmoivansa siitä mahdollisuudesta. Jos lapset ovat jo koulussa, unelma saattaa olla kouluun vievä tie, jotta lapsi ei joudu kulkemaan montaa tuntia villin luonnon läpi päästäkseen kouluun. Tiikeri voi olla unelma safarilla seikkailevalle turistille, mutta pienelle lapselle sellaisen kohtaaminen on kohtalokas.

Meille koulu on itsestäänselvyys ja joidenkin mielestä pakollinen paha, toisella puolella maailmaa asuu oikeita ihmisiä, jotka sanovat ruskeat silmät vakavoituen vain unelmoivansa siitä mahdollisuudesta.

Hieman alle viikon mittaisella matkalla vierailimme muutamassa erilaisessa kyläyhteisössä. Osa yhteisöistä on jo saanut avustusta Kirkon Ulkomaanavun projektin avulla työllistymisen kautta ja osaan apua on vasta alkanut tulla. Erot yhteisöissä olivat valtavat ja ensimmäisen päivän iloisen tunnelman yhteisöistä seuraavan aamun raskaan ilmapiirin yhteisöön siirtyessä meinasivat silmät kostua, kun eräs nuori nainen avasi tarinaansa. Tarinaa, jota hän hädin tuskin osasi kertoa, koska kukaan ei ole koskaan kysynyt, eikä hän ole ymmärtänyt olla kuulemisen arvoinen.

Jaan teille nyt tällä kertaa tarinoita kuvien takaa, ikuistettuja hetkiä ja ihmiskohtaloita. Hypätkää mukaani oikeisiin hetkiin Nepalin maaseudulla. Sellaisiin hetkiin, joihin ei kovin usein pääse oikeassa elämässä. Ehkä minun tarinani kautta heidän tarinansa tulevat hieman lähemmäksi, edes piirun verran kaukaisia lehtijuttujen tai dokumenttien kertomia tarinoita realistisemmiksi. Nämä ovat ihmisiä, oikeita ihmisiä, joille naurettavankin pieneltä tuntuva avustus voi olla käänteentekevä.

Kannattaa myös lukaista Kirkon Ulkomaanavun juttu aiheesta, samoin kuin minun aiempi juttuni tältä matkalta. Muistakaa myös, että pienikin apu on suuri apu. Nyt tiedän, että apu menee oikeasti sitä tarvitseville ja ihmisille, joita muut eivät auta.

Tarinoita kuvien takaa Nepalin maaseudulla, entisten maaorjien yhteisöissä

nepal kirkon ulkomaanapu
Kuva 1: Nepalin naisten palmikot

1. Olemme vierailulla kolmannessa kyläyhteisössä. Tunnelma on jo hieman vapautunut alun surumielisestä tunnelmasta ja uskallan jo tulkin avustuksella pyytää muutamaa todella pitkä- ja paksuhiuksista naista malliksi kuvaani. Pinnallista tai ei, koen tarpeelliseksi kehua heidän hiuksiaan ja yritän voittoilla elekielen avuin, että oma ammattini on hiusten parissa.

Kuva 2: Vahvan naisen hymy

2. Kuvan suuresti hymyilevä nainen jäi mieleeni vahvana naishahmona. Hän uskalsi avata suunsa väkijoukossa ja uskalsi reteästikin vitsailla ja naureskella. Hän on saanut itsevarmuutta työn kautta. Projekti on luonut hänelle työpaikan ja hänen olonsa ovat jo parantuneet suuresti. Vieressä oleva nainen halusi myös innoissaan kuvaan, vaikka olikin huomattavasti ystäväänsä ujompi. Otimme myös yhteiskuvia muistoksi meille kaikille.

Kurkistus entisten maaorjien maailmaan pisti oman etuoikeutetun aseman päivänvaloon ja samalla muistutti kaikkien ihmisten pohjimmaisesta samanlaisuudesta; samoista ilon aiheista, samoista surun syistä.

Kuva 3: Katso, tämä on navettani

3. Eräs kyläyhteisö oli pakastanut meille vettä, jotta se olisi kylmää. Tässä tapauksessa jouduimme valita epäkohteliaan kieltäytymisen nöyrän vatsavaivojenkin uhalla tehdyn myöntymisen sijasta; paikallinen kaivovesi oli meille liian suuri riski juotavaksi esimerkiksi loisten takia. Olin siis lipittänyt yli 40 asteen helteessä hikoillessani paljon vettä ja tässä yhteisössä jouduin ujosti kysymään vessaa. Kuvan nainen ohjeisti minut ulkovessaan ja matkalla sinne halusi esitellä navettaansa. Hän oli todella ylpeä uudesta navetastaan, se loi hänelle toimeentuloa ja sitä kautta itsenäisyyttä. Yhteistä kieltä ei kommunikaatiolle ollut, mutta ymmärsimme kyllä toisiamme.

Kuva 4: Kukkia kunniavieraalle

4. Jokaisessa yhteisössä meidät otettiin vastaan kuin kunniavieraat konsanaan. Aivan alkuun kaulaamme ripustettiin aina kukkaseppeleet, joissakin paikoissa saimme myös käteen kukkaset. Nepalissa ulkomaanvieraat otetaan vastaan hymyissä suin.

Kuva 5: Tanssia ja rytmiä

5. Meidän juhlavaan vastaanottoomme kuului eräässä yhteisössä juttutuokion lisäksi myös toisenlaista ohjelmaa. Meidät vietiin kylätilalle, jossa meidät istutettiin salin perälle katsomaan perinteistä tanssiesitystä. Miehet rummuttivat ja naiset tanssivat värikkäissä asuissaan. Katsoimme tanssia lumoutuneina ja samalla todella kuumissamme. Noin 43 asteen lämpötila on jo todella haastava ihmiskeholle ja paikalliset ihmiset joutuvat taistelemaan lämmön kanssa jatkuvasti.

Kuva 6: Kysy, me vastaamme

6. Meidät on taas istutettu tuoleille paikallisten istuessa maassa. Esittelemme taas tulkin kääntämänä itsemme, jonka jälkeen saamme kysellä kysymyksiä. Ensimmäisten yhteisöjen edessä istumisen jälkeen tiedämme jo, mitä tilanteessa tapahtuu ja ymmärrämme jo vähän enemmän entisten maaorjien, velkaorjuudesta vapautettujen, ihmisten elämästämä. Alkuun koko sanaa oli vaikeaa ymmärtää.

Kuva 7: Tervetuloa kotiimme

7. Olemme ensimmäisessä kyläyhteisöissä. Alun jännittämisen jälkeen jää on jo rikottu ja selfiet on jo otettu. Muutamat rohkeammat nuoret naiset pyytävät minut ja matkalla mukana olleen Asikaine-blogin Maijun (joka on muuten loistavaa reissuseuraa) kotiinsa. Kuvan ovi on heidän pienen talonsa sisäänkäynti. Jokaisella on oma, verholla erotettu ja pieni huone. Yksityisyyttä ei kauheasti ole ja vessa on ulkona. Tytöt esittelevät ylpeinä huoneitaan ja pihassa häissä olevia pupujaan. Nämä nuoret naiset ovat upeita ja rohkeita. Juttelemme ilman yhteistä kieltä muun muassa heidän lapsien lukumäärästä.

Kuva 8: Hymyllä pääsee pitkälle

8. Meille on laitettu taas tuolit väkijoukon eteen. Kukkaseppeleet odottavat koreissa kaulaan ripustamista. Tunnelma on odottava ja saavumme paikalle, kaikki ystävällisesti hymyilllen. Hymy on aina toimivin keino kommunikoida paikoissa, joissa yhteistä kieltä ei ole. Tämän matkan aikana ymmärsin, miksi avustusjärjestöt tarvitsevat työntekijöitä, muun muassa tulkin palveluita. Rahaa ja avustuksia voisi käytännössä aina vain antaa ilman välikättä eli järjestöä, mutta ilman asiantuntemusta hyöty on vain hetkellinen ja hyväkin teko saattaa kääntyä itseään vastaan. Avustusjärjestöt, muun muassa Kirkon Ulkomaanapu, tekevät pitkäjänteistä työtä ja tutkivat taustat tarkkaan. Apu annetaan siinä muodossa, missä mahdollisimman moni hyötyy ja on tutkittu, että etenkin naisten koulutukseen ja asemaan panostus kantaa pitkälle. Naisten asialla olimme myös Nepalissa.

Kuva 9: Tässä on kauppani, jonka ansiosta minua kohdellaan paremmin ihmisenä

9. Tämä on erään Kirkon Ulkomaanavun projektin kautta tukea ja yrittäjävalmennuksen saaneen naisen kauppa. Naisen pitkästä, tulkin avulla käännetystä haastattelusta, jäi mieleen eräs lause: “Kun minusta tuli yrittäjä, minua alettiin kohdella ihmisenäkin paremmin. Minulla olikin arvoa.”

nepal ruoka
Kuva 10: Paikallisia herkkuja

10. Tässä on paikallisia herkkuja, joita meille tarjottiin. Perinteisesti on opetettu, että kaukomailla ei pitäisi syödä maitotuotteita, mereneläviä tai kypsentämätöntä ruokaa. Välillä joutuu tilanteisiin, jolloin kokee loukkaavansa liikaa kieltäytyessä vaivalla valmistetusta ruoasta. Ruoasta, joka ei välttämättä ole itsestäänselvyys. Nämä kauniisti ja perinteisesti tarjoillut herkut olivat maistuvia. Vaalea pötkö on puoliksi järsimäni paikallinen makupala, joka maistuu hieman munkilta ilman sokerikuorrutusta.

nepal maaorja
Kuva 11: Tatuoinnin tarina

11. 90-vuotias Champi Chaudrari eli vuoteen 2001 kamayana eli velkaorjuudessa. Kaikki tulot menivät velkaisännälle eli maanomistajalle. Nyt hän asuu entisten maaorjien yhteisössä ja elää leppoisaa elämää. Hän kertoi, kuinka nyt kaikki on hyvin. Hänen jalkojaan koristavat vanhat tatuoinnit, joiden tarinaa hän avasi nauraen. Jalkaan on tatuoitu asioita, jotka hän haluaa mukaansa maan päältä poistuessaan. Jalassa on muun muassa hella ja hevonen.

Kuva 12: Ruskeat surusilmät

12. Tämä nuori nainen lapsensa kanssa sai silmäni melkein kostumaan. Kun kyselimme häneltä tulkin avulla vaikeitakin kysymyksiä, hän vastasi kaikkeen ujosti ja vaivaantuneesti. Hänen mies tekee töitä Intiassa, eivätkä he juurikaan näe toisiaan. Hän asuu anoppinsa luona ja kasvattaa kahta lasta. Hän ei ole vielä hyötynyt projektista paljoa, mutta hän asuu kyläyhteisössä, jonne apua alkaa tulemaan ja töitä aletaan luomaan. Hänenkin toiveisiin kuului taloudellinen vapaus ja se, että heille olisi työtä omalla kotipaikalla. Jos töitä olisi, miehen ei tarvitsisi olla töissä Intiassa ja perhe voisi olla yhdessä. Myös pienet tytöt meikattiin erityistä tilaisuutta varten ja lapsilla oli parhaat päällä. Lapset olivat kaiken kaikkiaan todella kiinnostuneita meistä.

Kuva 13: Ikuistetaan meidät

13. Meni hetki, ennen kuin uskalsimme kysyä, olisiko soveliasta ottaa yhteiskuvia. Toisaalta tuntui, että kaikkialla maailmassa ihmiset haluavat ottaa kuvia, mutta ajaltaessa juuri näiden ihmisten tilannetta, emme olleet aivan varmoja. Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan, kun kamerat heiluivat ja olimme jo itse niitä, joita haluttiin kuvaan. Jopa syrjäseuduilla asuvilla ihmisillä on kännyköitä ja joskus se on ainoa tapa maksaa vaikka lasku tai hoitaa joku muu asia pankin tai palveluiden ollessa joskus todella kaukanakin.

Eräs nainen kertoi heidän olevan todella onnellisia ollessaan niin lähellä niin kaukaa tulevia ihmisiä muistutti, että ulkopuolisen vierailu voi joskus olla jopa elämän kohokohta ihmiselle, jolla ei itsellään ole samanlaista mahdollisuutta tutkia maailmaa.

Toivon, että nämä osittain jopa kastittomat ihmiset saavat positiivista huomiota osakseen voidessaan kertoa, että heillä on ollut vieraita todella kaukaa. Tähän aiheeseen liittyvä kommentti jäikin omaan mieleeni kaikkein eniten, koska välillä mietityttää, onko oikein mennä ulkopuolelta etuoikeutettuna katsomaan hetken aikaa vähempiosaisten elämää. Kommentti, jossa eräs nainen kertoi heidän olevan todella onnellisia ollessaan niin lähellä niin kaukaa tulevia ihmisiä muistutti, että ulkopuolisen vierailu voi joskus olla jopa elämän kohokohta ihmiselle, jolla ei itsellään ole samanlaista mahdollisuutta tutkia maailmaa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate
%d bloggaajaa tykkää tästä: