Gili Trawangan: Indonesian bileparatiisisaari

Vesi on turkoosia ja hiekka vaaleaa. Rannalla riittää auringonpalvojia, eikä autoja näy missään. Autojen sijasta käytössä ovat hevoskärryt. Olemme Balin ja Lombokin välissä Indonesiassa, Gili Trawanganin saarella, joka on yksi kolmesta Gilin saaresta.

Balin itäpuolella sijaitsevat Gilin saaret ovat tulleet monille Indonesian matkaajille tutuiksi viime vuosina. Sana kauniista paratiisisaarista, joilla ei ole moottoriajoneuvoja, leviää nopeasti. Gilin saarien turismi onkin lisääntynyt merkittävästi ja kolmesta saaresta etenkin se kaikkein tunnetuin, Gili Trawangan eli lyhyesti Gili T, on jo monen reissaajan ja lomalaisen matkakohdelistalla.

Miinusta turismin lisääntymisessä on tietysti ne nousevat hinnat. Todella halpaahan siellä edelleenkin on vaikka Suomeen verrattuna, mutta hinnat ovat kyllä nousseet jo parissa vuodessa merkittävästi. Myös hotelleja nousee tiuhaan tahtiin.

Gilin Trawangan, Indonesia

Gilin saaret, Indonesia

Gili Trawangan – reppureissaajan paratiisi

Gili T on ennen kaikkea bilesaari. Juhlia riittää viikon jokaiselle päivälle. Päivisin hengaillaan rannalla, snorklaillaan tai sukellellaan. Toisaalta saaren keskiosassa on paljon kiinnostavaa tutkittavaa niille, jotka haluavat nähdä hieman aidompaakin Indonesiaa. Saaren toinen puoli on suhteellisen rauhallinen. Saaren sisäosissa asuvat paikalliset ihmiset ja siellä on koulu. Siellä on myös jalkapallokenttä. Vuohia, kanoja ja hevosia on lähes jokaisen kotipihalla. Hevosia käytetäänkin kaikilla Gilin saarilla kulkuneuvoina. Autoja ei saarilla siis ole, mikä on pelkästään hyvä asia. Kissoja tälläkin saarella on sitäkin enemmän ja minuahan se ei kissojen ystävänä tosin haittaa ollenkaan!

Gili Trawangan

Majoitusta on jokaiseen makuun ja kaikenlaisille budjeteille. Itse valitsen reppumatkoillani aina niitä budjettimatkailijan versioita; eihän siellä huoneessa aikaa kuitenkaan tule juurikaan vietettyä. Toisaalta ne, jotka haluavat laadukkaampia majataloja tai hotelleja, löytävät myös varmasti mieleisensä paikan. Gili Trawangan alkaa muistuttaa monella tapaa majoituksen suhteen jo Thaimaan saaria. Ainoa miinus on, että aivan veden äärellä ei bungalow-tyyppisiä mökkejä juurikaan ole. Myös ravintoloita on moneen eri makuun. On kalliimpia ja hienostuneempia ravintoloita ja paikallista ruokaa tarjoavia budjettiravintoloita. Saarella on myös iltamarkkinat, jossa pääsee testailemaan paikallisempia ruokia edulliseen hintaan. Ruoka saarella on kaiken kaikkiaan herkullista!

Gilin saaret, Indonesia

Sukellusta ja snorklailua Gili Trawanganilla

Sukellukset Gilin saarien ulkopuolella ovat keskinkertaisia. Korallit ovat huonossa kunnossa dynamiittikalastuksen takia, mutta kaloja ja suurempiakin vedeneläviä näkee varmasti paljon. Saarilla toimii useita eri sukellusfirmoja ja jokainen sukeltaja saa valita itselleen sen mieluisimman. Itse koin, että pelkästään snorklaamalla voi nähdä jo todella paljon. Mikäs sen mukavampaa, kuin snorklailla kilpikonnien seurassa ilman sen suurempaa aikataulua! Kilpikonnia Gilin saaria ympäröivissä vesissä näkee takuuvarmasti. Gili T:llä parhaimmat snorklailupaikat löytyvät mielestäni saaren pääkadun kaukaisemmasta päästä. Suurin osa snorklaajista jää vilkkaimmalle rannalle, jossa on muutenkin mukava vain chillailla ja katsella ihmisiä tai toisaalta vain loikoilla kirkkaassa rantavedessä.

Gili Trawangan

Gilin saaret, Indonesia
Saarella voi myös päätyä keskelle työmiesten lounasta. Nälkäisenä ei tuolta visiitiltä pitänyt lähteä.

Gili Trawangan on Gilin saarista se vilkkain ja kehittynein, ainakin vielä toistaiseksi. Tilanne voi olla aivan toinen kymmenien vuosien päästä. Muilta turisteilta ei voi välttyä, hyvässä eikä huonossa. Palveluita on hyvin ja yksinkertaisella saarella elämä on yksinkertaisuudessaan aika täydellistä. Itse viihdyin saarella toisella kertaa paremmin kuin kaksi vuotta aiemmin, jolloin suuntasin parin päivän jälkeen Gili Airille. Kaikki on siis todella suhteellista. Oma kokemus paikasta riippuu täysin siitä, mitä milläkin kerralla juuri sillä hetkellä etsii ja kaipaa.

Rauhallisempaa paikkaa etsiville kaksi muuta Gilin saarta eli Gili Air ja Gili Meno, ovat parempia vaihtoehtoja (tosin Trawanganin musiikki kaikuuu Menon länsirannalle kovasti). Toisaalta Gili Trawanganiltakin voi löytää niitä hiljaisia paikkoja, kun vain lähtee hieman tutkimaan. Voin vinkata, että niitäkin löytyy!

EDIT: Vierailin Gili-saarilla vuonna 2018 ja tunnelma saarilla on edelleen sama. Trawanganilta löytyy edelleenkin myös rauhaa, saari ei ole pelkkä bileparatiisi vaan paljon enemmän.

Gilin saaret, Indonesia


♥  Lue myös: Gili-saaret – lempisaareni Indonesiassa  

1 Comment

  1. Pingback: Gili-saaret - lempisaareni Indonesiassa - Urbaani viidakkoseikkailijatar

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate