F-hoone: Täydellistä suklaakakkua Tallinnassa

Tallinna on loistava kohde herkuttelijalle. Hintataso on Suomea edullisempi, eikä laadustakaan tingitä. Mistä sitten löytyy Tallinnan kentien herkullisin suklaakakku?

Viime vuosien aikana Tallinna on herännyt henkiin. Kaupunkiin on ilmestynyt Vanhankaupungin lisäksi uutta ja kiintoisaa tutkittavaa, mutta silti vasta tänä kesänä pääsin sinne asti hieman tutkimusretkeilemään. Sanon “asti”, koska Tallinna on kai enemmänkin vain liian lähellä ja siksi se meinaa välillä unohtua. Niin ei pitäisi olla.

Nytkään minulla ei ollut Tallinnassa loputtomasti aikaa. Tarkemmin sanottuna aikaa oli vain yksi tehokas päivä, jonka pyhitin kuulemani perusteella kiinnostavan Kalamajan alueen tutkimiseen. Nyt oli todellakin jo tuon tutkimusmatkan aika, johan olin sinne pari vuotta yrittänyt päästä.

Muista tutkimusretkeni tuloksista lisää myöhemmin, mutta aloitetaan varsin herkullisella aiheella. Ravintola F-hoone on kenties Kalamajan tunnetuin ravintola ja olin kuullut siitä kovin monesta tuutista. Pitihän se testata.

Aikaa ei ollut ruhtinaallisesti, mutta suuntasin silti Telliskiven alueelle. Ihailin tuota hauskasti sisustettua, teollisuusalueen keskellä sijaitsevaa, ajanhenkistä ravintolaa. Rosoista teollisuustyyliä ja sopivan ränsistyneitä ikkunoita. Värikkyyttä ja värittömyyttä. Vessan tapetti oli erityisen upea kaikkine metsän eläimineen.

Mutta sisustuksesta ruokaan. Pääruoalle ei ollut aikaa, vaikka olen kuullut niiden olevan hyviä ja edullisia. Siirryin suoraan listalla jälkiruokiin. Päätös ei ollut vaikea, sillä silmäparini bongasi heti listalta suklaakakun vadelmakastikkeella. Nam, nam ja nam!

Voitteko uskoa, että minä olen painanut mieleeni maailman parhaimpia suklaakakkuja? Suklaakakkujen himoitsijana tämä on täysin ymmärrettävää ja aika yllättävänä tämän suklaakakkujeni Top 3- listan kärkipäässä sinnittelee Intiassa lentokoneessa syömäni suklaakakku.

Johtuiko sitten nälästä vai mistä, mutta lentokoneen kakku oli herkullista. Niin oli kyllä F-hooneenkin kakku, joka hyppäsi suoraan herkullisten suklaakakkujen listalleni. Nautiskelin tuosta makuelämyksestä jääkahvin kera ennen lautalle kiiruhtamista. Tuota kakkua haluan saada lisää. Minulle kelpaisi pala sitä vaikka juuri nyt. Maistuis varmaan sullekin!

F-hoone: Telliskivi 60a


Kalamaja is a cool new area in Tallinn. It hides many hidden gems inside it’s little streets. One good choice for a lunch, a drink or a chocolate cake is a place called F-hoone.

Jätä jälki, ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate