Urbaani löytöretkeily

4 Posts Back Home

Kiehtooko sinuakin hylätty ja rosoinen? Haluatko tutkia hylättyjä taloja ja unohdettuja paikkoja? Olet löytänyt tiesi oikeaan paikkaan blogissani.

Kruunuvuoren hylätyt huvilat

Kirjoittelin kesällä Kesän reitit -blogissa eräästä pääkaupunkiseudun helmestä, Kruunuvuoren hylätyistä huviloista. Tuolloin mietin, haluanko jakaa tiedon niin ainutlaatuisesta paikasta, minun suosikkipaikastani, suurelle yleisölle. Jaoin kuitenkin. Tuo paikka huviloineen vetelee viimeisiään ja suuri osa siis jopa 1800-luvulta peräisin olevista, nykyään rapistuvista huviloista, on jo täysin tuhoon tuomittuja tai tuhottuja. Nyt on siis viimeiset hetket käydä ihmettelemässä jotakin omalla tavallaan niin kaunista ja kiehtovaa. Tällaisia paikkoja ei Suomesta löydy montaa. Itse käväisin huviloilla taas kerran. Tällä kertaa halusin esitellä suosikkipaikkani italialaiselle sohvasurffaajalle,…

urbaani löytöretkeily berliini

Urbaania löytöretkeilyä Berliinissä

Olen urbaanin löytöretkeilyn harrastelija. Tällaiseen löytöretkeilyyn kuuluu muun muassa hylättyjen talojen tutkiminen. Tällä kertaa pääsin tutkimaan Berliinin hylättyä puolta. Suosikkikaupungissani riittää tutkittavaa tälläkin saralla ja kaupunki on urbaanin löytöretkeilijän paratiisi. Hylättyjä, purkukuntoisia paikkoja on vaikka millä mitalla ja ne vain odottavat tutkijaansa. Historiaa kohteissa riittää, onhan Berliinin lähihistoria erittäin värikäs. Minä ja Berliinissä reissussa ollut ystäväni (se sama, joka juuri vähän aikaa sitten oli luonani sohvasurffaamassa) kävimme muutama päivä sitten päättyneellä Berliinin reissullani tutkimassa erästä erittäin kiinnostavaa kohdetta, vanhaa tanssisalia.…

urbaani löytöretkeily

Urbaani löytöretkeily vie hylättyihin taloihin, autioille pihoille

Onko urbaani löytöretkeily sinulle tuttu juttu? Hylättyjen kohteiden tutkiminen on nostanut päätään ja harrastukseni, jolle ei vielä muutama vuosi sitten tainnut olla edes tietämääni nimeä, on nyt monen huulilla. Minua kiehtoo kaikki vanha ja roisoinen. Uusissa, kiillotetuissa paikoissa ja tavaroissa ei ole sitä samaa ja yllätyksellistä viehätysvoimaa, eikä niillä ei ole yhtä kiinnostavaa historiaa takanaan. Berliini on minulle ehdoton rosoisuuden ja hylättyjen paikkojen mekka. Kaupungin lähihistoriasta löytyy niin paljon kiinnostavia tarinoita, ja vaikka kaupunki kasvaa ja kehittyy jatkuvasti, sieltä voi…

Belgian Doel – Aavemainen graffitikaupunki

Antwerpenin kupeessa sijaitsee kiinnostava kohde urbaanin löytöretkeilyn harrastajille. Belgian Doel on graffitein vuorattu kylä, jonka asukkaat ovat saaneet häädön ydivoimalan alta. Yllättävin ja kiinnostavin seikkailukohteeni Belgian reissullani oli Antwerpenin keskustasta noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitseva haamukaupunki, Doel. Pikkukaupunki on satoja vuosia vanha, mutta viime vuosina se on tyhjennetty asukkaistaan lähes täysin. Enää alle 200 sinnikästä asukasta on viivästyttänyt asuntonsa myyntiä; he eivät halua lähteä kotikaupungistaan edes pakon edessä. Syy Schelde-joen rannalla sijaitsevan Doelin pikkukaupungin tyhjentämiseen on jatkuvasti laajemmalle levittäytyvä…

Navigate