Kaikki ne mieleenpainuvat hetket Nepalin entisten maaorjien yhteisöissä

Kaupallinen yhteistyö: Kirkon Ulkomaanapu Kirkon Ulkomaanavun kanssa Nepalin kuivimpiin ja karuimpiin maisemiin tehty alkukesän matka painui mieleeni syvemmälle kuin moni muu matka. Kurkistus entisten maaorjien maailmaan pisti oman etuoikeutetun aseman päivänvaloon ja samalla muistutti kaikkien ihmisten pohjimmaisesta samanlaisuudesta; samoista ilon aiheista, samoista surun syistä. 

Kirkon ulkomaanapu Nepalissa.

Miltä näyttää entisten maaorjien maailmassa, keskellä Nepalin maaseutua?

Kaupallinen yhteistyö: Kirkon Ulkomaanapu Minkälaista on elämä Nepalissa, yhdessä maailman köyhimmistä maissa? Miltä näyttää entisten maaorjien maailmassa ja miltä tuntuu katsoa silmästä silmään ihmisiä, joille länsimaisten itsestäänselvyydet ovat vain kaukaisia unelmia? Ja ennen kaikkea, mitä asialle voi tehdä? Pääsin mukaan Kirkon Ulkomaanavun kenttätyömatkalle ja nyt kerron kaiken näkemäni ja kokemani omin sanoin.

Ylimääräiset lennot pannassa – Bussilla Thaimaassa

Onko Thaimaassa helppo matkustaa paikasta toiseen bussilla? Mitä tulee tietää ja mitä kannattaa ottaa huomioon ennen pidempää bussimatkaa? Muistan, kuinka pelkäsin Thaimaan busseissa, kun kiertelin täällä ensimmäisen kerran vuonna 2005. Nopeusrajoituksia ei käytännössä tuntunut olevan ja kadulle hyppi milloin mikäkin kana tai koira. Toista on nyt. Vuonna 2019 bussimatkailu Thaimaassa tuntuu helpolta kuin lapsen leikki, eikä vauhtikaan enää huimaa päätä samalla tavoin. Tällä matkalla pyrin seikkailemaan suurimman osan matkoista maitse ja meritse, välttelemään turhaa lentämistä. Olen jo alle kolmessa viikossa viettänyt bussissa kaksi kokonaista yötä ja kolmas bussiyö starttaa aivan kohta. Olen parhaillaan Bangkokin eteläisellä bussiterminaalilla odottelemassa klo 21 lähtevää VIP-bussiani. Täällä Thaimaassa suurin osa pitkän matkan busseista on niin sanottuja VIP-busseja eli kaksikerroksisia busseja, joissa on paljon jalkatilaa ja usein jopa jotain pientä purtavaa. Yön yli kestävien bussimatkojen hinnat pyörivät etäisyydestä riippuen siinä 15 euron kieppeillä. Olen ostanut lippuni tällä kertaa netistä, vaikka ostamalla lipun suoraan lipputiskiltä. säästäisi jokusen pennin. Netistä ostaminen on ollut. itselleni helppoa (ei ole tarvinnut mennä bussiasemalle) ja täältä löytyy ainakin yksi luotettava sivusto. Bussiasemalla lippu pitää mennä vaihtamaan bussifirman omalla tiskillä paperilippuun, aivan kuin lennoilla. Bussilla pääsee oikeastaan kaikkialle Thaimaassa ja olenkin matkustanut nyt jo kerran Bangkokista Pohjois-Thaimaan Chiang Maihin (noin 10h)…

Vastuullisesti ja oikein eletyn elämän mahdottomuus

Maailma on tällä hetkellä paikka, jossa jokainen valinta tuntuu olevan jostakin näkökulmasta väärä valinta. Tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan ja mukaan sekoittuvat mielipiteet ja uskomukset. Maailmantuska on läsnä kaikessa ja kaikkialla ja tuntuu, että mitään ei enää saisi tehdä. Miten olla ja mitä ajatella, jos kaikessa hyvässäkin on monta huonoa puolta? Lentomatkustaminen on tätä nykyä lähes rikolliseen toimintaan verrattavaa puuhaa. Olen syyllistynyt, tunnustan. Olen jättänyt jälkeeni todistusainestoa. Maailma saastuu ja henkilökohtainen hiilijalanjälkeni kasvaa kasvamistaan. Lentämistä pitäisi välttää, ainakaan tropiikin kohteisiin ei pitäisi matkustaa, ei ainakaan vain lyhyeksi aikaa. Viikonloppubreikki se vasta onkin erittäin väärä teko. Jos lentäminen on rikoksista pahin, pitäisikö vain autoilla paikasta paikkaan? Ainakaan en voi autoilla yksin tai ehkä edes kaksin, en ainakaan vanhalla autolla – sekin saastuttaa kamalasti. Ehkä sitten voin liikkua bussilla paikasta paikkaan, ehkä pyöräillä tai jopa kävellä. Tähän tarvitaan hurjan paljon aikaa, joten ehkä vain lopetan työnteon ja matkustan joutilaasti paikasta toiseen kuin nomadi konsanaan, mahdollisimman pienillä kantamuksilla tietenkin. Myös laivamatkustaminen saastuttaa. Laivallakaan ei pitäisi matkustaa, ei ainakaan risteillä huvin vuoksi. Maailman meret ovat jo täynnä sontaa muovista ihmisten jätöksiin. Armas Itämeri hukkuu kesäisin sinilevään, kiitos ihmisten toiminnan ja etenkin maanviljelyn. Maanviljely pitäisi kaiketi lopettaa, eikä ainakaan tehokkaan maanviljelyn avuin tuotettuja…

maanjaristys lombok

Maa järisi Indonesiassa – miten voisimme auttaa?

Maanjäristys vei kodin noin 150 000 ihmiseltä Indonesian paratiisimaisilla Gili-saarilla ja Lombokilla. Ei ollut kaukana, etten olisi itsekin ollut paikalla juuri nyt. Puhelimeeni juuri saapuneessa valokuvassa turkoosi meri kimmeltää auringossa, juuri kuten huhtikuussa oman Indonesian matkani aikaan. Seuraavassa kuvassa näen murtuneen seinän, seuraavassa talon rauniot, seuraavassa haljenneen tien, seuraavassa teltan alla nukkuvan perheen. Maa on järissyt Indonesiassa ja tämä kaikki tuli nyt henkisesti turhankin lähelle. Kaikki on periaatteessa kuin ennen, mutta mikään ei ole juuri nyt kuin ennen. Seismisesti aktiivisessa Indonesiassa on järissyt kovaa. Sunnuntainen maanjäristys jätti jälkeensä yli 150 000 kotinsa menettänyttä ihmistä ja arvioiden mukaan noin 300 kuolonuhria. Myös ystäviäni on hädässä Lombokilla Oli jopa lähellä, ettei Gili Airilla itselleni seitsemän vuotta sitten tutuksi tullut ihminen jäänyt talonsa raunioihin. Sama ihminen kertoi minulle lähettämissään viesteissä, kuinka pelkäsi enemmän kuin koskaan. Kuinka järistys oli kovin hänen koskaan kokema ja kuinka melkein kuoli talonsa alle. Kuinka ei saanut yhteyttä viereisellä saarella eli Lombokilla asuvaan vaimoonsa pariin päivään, puhelinlinjojen toimittua vain hetkittäin. Itse hän tekee töitä paremmin palkatuilla Gili-saarilla. Samaan aikaan, kun viestittelimme, kuulin myös uudesta, 6.4 Richterin järistyksestä. Maa ei hellitä, Äiti Maa mylvii. Vierailin tämän ystävän suuren perheen luona ensimmäisen kerran noin seitsemän vuotta sitten, toisen kerran…

kulttuuurinen omiminen

Matkailija omii kulttuurit – vai omiiko?

Kulttuurit sekoittuvat ja kulttuureita edustavat esineet ja perinteet löytävät tiensä monien arkeen sekä koteihin. Missä menee raja kulttuurista inspiroitumisen ja kulttuurin omimisen välillä? Tässä omat ajatukseni mielenkiintoisesta aiheesta. Kotini on sisustettu maailmalta tuoduillla tavaroilla, eri kulttuurien elementeillä. Buddha-patsas on pöytäkoristeena, ikkunalaudalla lojuu rukousnauha ja tyynyn alle laitan välillä guatemalaisen pahoja unia poisvievän pienen nuken, ikkunassa roikkuu unisieppari. Muistan jokaisen tavaran tarinan, tiedän niiden merkityksen. Vaatteissani on kuoseja Afrikasta, Aasiasta ja Arabimaista, kaikkialta. Koruni on ostettu monen maan käsityöläisiltä. Olen luonut tyylini kombinaationa minut minuksi luoneista matkoista ja muistoista. Yhdistelmä montaa kulttuuria ja montaa eri uskontoa ja uskomusta on minä, moniulotteinen minä. Olen tanssinut etnisiä tansseja, jo toistakymmentä vuotta. Suurin intohimoni on afrikkalainen tanssi. Olen halunnut oppia tanssin alkuperämantereen kulttuureista ja rytmeistä, rakastan sitä yli kaiken, se tuntuu kotoisalta. Olen jopa esiintynyt Bollywood-esityksessä sekä kiinalaisen viuhkatanssin esityksessä, onneksi myös Keski-Suomen kansantanssiesityksessä. Päässäni on ollut afrohiuksista tutut pikkuletit ja afrokiharat olisivat unelmieni hiukset. Ihailen monia eksoottiseltakin (erilaisuus on kiinnostavaa ja niin sanotusti eksoottista) tuntuvia ilmiöitä ja asioita. Olen aidosti kiinnostunut ja pidän sitä avarakatseisuutena, positiivisena asiana. Se on myös visuaalinen mieltymys. Kulttuurinen omiminen — Mikä on omimista ja mikä inspiroitumista? Viime aikoina olen monien muiden tavoin pohtinut paljon kulttuureiden ja…

massaturismi

Massaturismia ja autioituneita kyliä – onko mitään tehtävissä?

Mitä tapahtuu, kun turistit ottavat kaupungin haltuunsa, valloittavat sen? Miten käy hintojen ja miten käy arjen sujuvuuden? Berliini on jo kieltänyt vain lomalaisille suunnatut Airbnb-asunnot asuntopulan takia ja Barcelonassa ja Venetsiassa osoitetaan mieltä hintojen nousua ja massaturismia vastaan. Kävelin kesäkuussa Barcelonan kaduilla ja kiinnitin huomiota kaduille ja liikennemerkkeihin ilmestyneisiin tarroihin ja tägeihin. Ne kertovat katalaaniksi kapitalismin tehneen matkailusta turismia ja käskevät turistit menemään kotiin. Nuo tarrat herättivät mielenkiintoni laajaa aihetta kohtaan. Missä mennään vikaan, kun maailmaa ja ymmärrystä avartava matkailu muuttuikin vihaakin aiheuttavaksi aiheeksi? Massaturismi nostaa alueen hintoja Totuus on, että turistit maksavat kaikesta enemmän. Turisti ei aina kyseenalaista hintaa vaan maksaa sen, mitä pitää. Turisti on lomalla ja haluaa nauttia. Paikallisen palkkapussi ei ole yhtä painava, paikallinen ei voi maksaa turistihinnoiteltua kahvia tai lounasta omalla kotiseudullaan. Paikallinen ei myöskään pysty pulittamaan kodistaan yhtä suurta summaa kuin minkä turisti ilomielin maksaa viikonloppuasunnostaan. Miksi asunnonomistaja edes vuokraisi paikalliselle, kun voi kääriä asunnostaan paljon pidemmän pennin vuokraamalla sitä lomailijoille kovaan hintaan? Ongelma on olemassa. Paikallinen joutuu jättämään oman kotiasuinalueensa, jopa muuttamaan pois omasta kaupungistaan, koska ei pysty maksamaan elämästä paikallisella palkkatasolla samalla tavalla kuin lomaileva turisti voi hetken lomallaan. Airbnb vai asunto kodiksi? Omistan pienen asunnon Berliinissä. Asunnon, jossa en asu…

inari husky

Rapsutteluterapiaa ja rauhaa inarilaisessa erämaamökissä

Elämä inarilaisessa erämökissä voi parhaimmillaan olla kaikkein parasta hermolepoa. Lohkeilleet pitkospuut vievät hiljaisen hiekkatien varrelta yhä syvemmälle karun erämaan uumeniin. Välillä askel meinaa horjauttaa pois haljenneilta laudoilta, suon puolelle. Ilmassa tuoksuu jo syksy, luonto on alkanut värjätä vaatteitaan syksyn ensimmäisillä sävyillä. Äänimaisemaa kuvaa parhaiten sana hiljaisuus. Sijainti on Inari, Suomen Lappi. Ehkä pitäisi sanoa Anár tai Aanaar, koska olemme oikeastaan Saamenmaalla (Sápmi), saamelaisten kotiseudulla. Hiljaisuus katkeaa, kun lähestymme etäällä näkyvää erämaamökkiä. Koirat haukkuvat, ne haukkuvat kahdeksan koiran kakofoniassa. Siellä ne ovat, ne kuvista tutut kahdeksan karvaista huskya, joiden kohtaamista olen odottanut kuin tropiikin lämpöä marraskuussa. Lähestymme koira-aitausta. Suuressa aitauksessa juoksentelevat karvakorvat ovat innoissaan. Ne hyppivät aitaa vasten ja nuolevat käsiämme onnesta soikeina verkon rakojen läpi. Nämä koirat eivät pelota, vaikka susimainen ulkonäkö voisikin aikaansaada joissakin pelkoa. Luotan näihin koiriin jo heti kättelyssä, nämä ovat rakastavia otuksia ja vaikka talvisin työtä valjakossa tekevätkin, nämä koirat ovat ennen kaikkea lemmikkejä ja perheenjäseniä. Paikka on ystäväni koti. Ystävän, jota en ollut nähnyt vuosiin. Edellisen kerran kohtasimme, kun hän oli lähdössä Lappiin eräopaskouluun. Sille tielleen etelän mies jäi ja löysi tämän hetken rauhansa ja rakkautensa Inarin karusta, mutta taianomaisesta ja hitaasta elämästä. Matka vei muutaman mutkan kautta pieneen erämaamökkiin saamelaisen tyttöystävän kanssa…

maailma kylassa helsinki

Maailma kylässä -festivaali valloittaa taas Helsingin

Toukokuun viimeinen viikonloppu Helsingissä on täynnä vilinää ja vilskettä, mutta yksi tapahtuma on itselleni ylitse muiden. Se on maailman kulttuurit ja tiedostavan maailman Helsingin Kaisaniemeen tuova Maailma kylässä -festivaali. Vuosittainen Maailma kylässä -festivaali on ilmainen tapahtuma, joka vie matkalle maailman ääriin, kotimaassamme. Maailman makuja, tarinoita maailmalta, maailman musiikkia ja kuttuurien kirjoa. Kuka voisikaan vastustaa ajatusta koko maailman kokemisesta parissa päivässä? Ei ainakaan ihminen, jonka suuri intohimo on maailmanmatkailu ja oikeastaan, myös meidän Seikkailijattaret-lehden ideologia kiteytyy Maailma kylässä -festivaaliin, jopa arjen seikkailijattaret pääsevät valloittamaan maailmaa!

intia

Kohtaa ihminen ihmisenä

Stereotypiat ja oletukset ovat läsnä aina ja kaikkialla. Kun vieras ihminen lähestyy kadulla, päässä liikkuu jo monta ajatusta. Ajatukset ovat yleensä jollakin tavoin negatiivissävytteisiä. Mitä tuo tyyppi haluaa? Pyytääkö hän rahaa vai mitä hän myy? Olen oppinut, että esimerkiksi Aasian maissa lapset saattavat pyytää rahaa, jos heistä ottaa valokuvan. He ovat kenties saaneet tästä joskus rahaa ja ovat nyt oppineet tähän toimintamalliin. Olen myös ymmärtänyt, että joskus lapset haluavat vain nähdä itsensä hienon kameran ruudulla. Kuva kameran näytöllä saa aikaan hihityksen, jonka jälkeen juostaan kiittäen karkuun. Vaihtoehtoja on siis ainakin kaksi, eikä koskaan voi etukäteen tietää, kummasta on kyse. Vaikka stereotypiat perustuvat usein myös omiin kokemuksiin, tilanteisiin pitäisi silti pystyä suhtautua avoimesti. Jokainen ihminen on yksilö ja jokainen kohtaaminen on tilaisuus oppia jotain uutta itsestään ja muista, tilaisuus ymmärtää tätä kaikkea taas hieman enemmän. Kävellessäni Intian kaduilla, Kochin kaupungissa, vastaan tuli joukko pieniä poikia. Pojat virnuilivat ja naureskelivat.  He selkeästi kurkkivat kameraani ja saatoin arvata, että he haluavat päästä poseeraamaan kuten Bollywood-tähdet konsanaan. Intialaiset lapset ovat harvinaisen hyviä poseerauksessa. Kysyin, saanko ottaa kuvan. Sain. Nappasin muutaman kuvan ja näytin kuvat ruudulta pojille. He ilahtuivat ja halusivat poseerata lisää. Otin kuvia ja sain hymyn heidän kasvoilleen. Pyysin myös kuvaa…

Huskysafari

Koiravaljakkoajelu – Suomen talven vetovoimaisin elämys

Jos Suomesta pitäisi nimetä yksi elämys, jota ulkomaalaiset haluavat täällä kokea, olisi se ehdottomasti koiravaljakkoajelu. Kokemus on kuin pohjoisen pallonpuoliskon versio kameliratsastukselle Saharassa. Viiden vahvan ja lihaksikkaan koiran joukko kiitää menemään jäätyneen järven jäällä. Vesi roiskuu sulavan jään pinnalta kasvoilleni ja syliini, mutta se ei menoa haittaa. Mikään ei voisi sammuttaa iloa silmissäni tai hymyä huulillani katsoessani maisemien vaihtuvan ympärilläni ja miettiessäni käsillä olevaa hetkeä. Hetkeä, kun istun espanjalaiseni ohjastaman, ja villinä juoksevan, koiravaljakon kyydissä jäätyneen järven jäällä. Kevätaurinkokin lämmittää jo kasvojani. Vuoro vaihtuu, on minun vuoroni hypätä ohjaksiin. Espanjalainen saa istua kyydissä, luottaa ohjaustaitoihini. Kuten olen nipistänyt itseäni istuessani kamelin selässä Saharan autiomaassa, jälleen kerran piti nipistää itseäni miettiessäni, mitä sinä hetkenä, sinä kyseisenä sunnuntaina oli tapahtumassa. Eikös sitä aina tule ohjastettua koiravaljakkoa jäätyneen järven jäällä? Ihan tavallinen sunnuntai siis, suorastaan arkinen (tähän silmänisku sarkasmin merkiksi). Hymyilyttää. Komea ja harmaa valjakko kiertelee ja kaartelee saarien välissä. Koirat tietävät reitin, meidän pitää vain luottaa niihin. Lämpö ei sovi koirille. Niitä ei voisi viedä liian pitkälle retkellä enää lämpotilan noustua keväisiin lukemiin. Nämä koirat ovat arktisia, Siperian asukkeja. Ne nauttivat kylmästä ja ovat tottuneita työntekoon. Johtajakoira, Harmo, päättää rytmin, muut seuraavat. Ne nauttivat päästessään juoksemaan, ne ovat erittäin keskittyneitä.…

Norsusafareista ja huumatuista tiikereistä

Uimaan delfiinin kanssa? Ratsastamaan aasilla tai norsulla? Silittelemään tiikeriä tai leopardia? Tai ehkä kävelyttämään apinaa hihnassa? Käärmeenlumoajia Marrakechin basaareilla ja kotka olallaan kävelevä mies Thaimaan rannalla. Eläinturismia on monenlaista, mutta onko tällainen turismi millään tavoin eettistä? Viime aikoina on ollut paljon puhetta matkailun etiikasta monella eri tasolla. Kuvat jopa ylipainoisista turisteista pienien aasien selässä, poseeraukset tiikereiden kanssa ja ratsastusretket norsuilla Kaakkois-Aasiassa. Totuus on, että kuvissa leppoisina hengailevat kissaeläimet ovat huumattuja sekä esimerkiksi norsuja kohdellaan monessa matkakohteessa erittäin kyseenalaisesti. Myönnän, olen ratsastanut norsulla Thaimaassa. En ole ylpeä siitä. Tuo oli toisella Kaakkois-Aasian reissullani, kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin en osannut kyseenalaistaa asioita. Nuorelle reissaajalle kaikki oli uutta ja ihmeellistä, enkä osannut kritisoida. Tuolloin ei toisaalta vielä puhuttukaan tällaisista asioista niin tiuhaan. Kiinnitin kyllä huomiota vaikeakulkuisiin polkuihin, joita norsut tallailivat tiheässä jonossa. Tuskin se oli kovin nautinnollista noille valtaville eläimille. Ajattelin, kuinka erikoista on ostaa banaaneja ja syöttää niitä isolle eläimelle, mutta tein niin silti. Kokemus on kokemus ja halusin tuon kokemuksen. Enää en haluaisi. Vasta myöhemmin olen alkanut kyseenalaistamaan asioita. Olen oppinut ottamaan selvää majapaikkojen toimintatavoista ja järjestettyjen retkien eettisyydestä. Miten delfiinin kanssa uiminen vaikuttaa delfiiniin? Onko eksoottinen eläin laitettu häkkiin vain dollarin kuvat silmissä? Onko rannalla omistajansa perässä kävelevä…

Meillä on unelma

Suomessa on viime päivien aikana kohistu monikulttuurisuudesta ja rasismista. En yleensä lähde blogissani ottamaan kantaa poliittisiin keskusteluihin, koska en näe asioita mustavalkoisina. Ei ole olemassa asiaa, joka olisi vain hyvä tai huono tai vain oikea tai väärä, mutta minulla on sananen sanottavana tähän keskusteluun. Muistan, kun pelasin jalkapalloa lapsena. Olin kai aika hyväkin siinä. Turnauksessa meitä vastassa oli joukkue, jossa minun hyökkäämisiäni puolusti tummaihoinen tyttö. Peli ei mennyt osaltani nappiin ja minulta kysyttiin, pelkäsinkö jostakin syystä tuota tyttöä. Se oli hyvä kysymys. En pelännyt, mutta tuo tyttö oli ensimmäinen omaa ihonväriäni ihonväriltään nin radikaalisti poikkeava ihminen, jonka koskaan näin. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja en lapsuudessani matkustellut. Paikkakunnan suomalaiset näyttivät kaikki samalta ja yhdistävä tekijä oli ihonväri. Vastaus kysymykseen pelkäämisestä on siis kyllä. Tai ehkä oikeampi sana on vierastaa ja vierastaminen johtui tottumattomuudesta. En ollut koskaan nähnyt iholtaan minua tummempaa ihmistä ja se oli minulle jotain aivan uutta, olematta hyvä tai huono kokemus. Kaikki erilaisia, kaikki samanlaisia Tuon jälkeen, vuosien varrella olen nähnyt ihmisiä. Olen nähnyt kaikenlaisia ihmisiä. Enää en vierasta, enemmänkin kiinnostun erilaisuudesta. Erilaisuus on rikkaus. Haluan tietää erilaisten ihmisten taustoja ja ymmärtää heidän tapaansa katsoa maailmaa. Ehkä voisin oppia jotakin? Samalla olen oppinut kaikkien olevan hyvinkin…