Mene metsään, halaa puuta

Menin eilen metsään, tarvitsin sitä enemmän kuin hetkeen. Menin metsään liikkuakseni luonnossa, antaakseni ajatuksille ja olemiselle tilaa. Menin sinne ollakseni rauhassa, ollakseni yksin. Ennen kaikkea menin sinne halatakseni puuta. Välillä elämä kiertää radallaan niin hurjaa vauhtia, ettei sen kiemuroissa pysy mukana nopealiikkeisinkään mieli tai sydän. Tiedättekö tunteen? Kun kaikkea on mielessä niin paljon, ettei paketti meinaa pysyä kasassa? Omaan pakettiini on kuulunut viimeisten kuukausien aikana paljon, todella paljon. On ollut ero, on ollut uusia ihmisiä sekä jaetussa kodissa että vapaa-ajalla, on ollut asunnonmyyntiä ja kaikkea muuta taivaan ja maan väliltä. On vain ollut niin paljon kaikkea, että kuormitus näkyy ja tuntuu. Tuntuu ja näkyy, vaikka muutokset ovat olleet hyviä ja…

Ainahan minun piti muuttaa – joko nyt?

Istuin matkani viimeisenä päivänä nicaragualaisessa paikallisbussissa, niin sanotussa chicken bussissa. Yhdysvalloista tuodun keltaisen koulubussin nahkajäljitelmäpenkillä istuessani tunsin syvää kiitollisuutta. Silmät melkein kostuivat, kun taustalla soi espanjankielinen versio Lambadasta, kun ihmiset juttelivat keskenään ja tekivät toisilleen tilaa täpötäydessä bussissa, kun pyysin nuoren pojan viereeni istumaan espanjaksi tehdäksemme tilaa vanhemmalle naiselle. Siinä tavallisessa hetkessä huomasin tuntevani syvää onnellisuutta ja samalla haikeutta, kun tajusin olevani taas matkalla kotiin, Suomeen. Suomi. En koskaan kuvitellut jääväni asumaan synnyinmaahani. Muualla olen parempi versio itsestäni. Älkää käsittäkö väärin, rakastan Suomea ja tiedostan kaikkialla olevan omat ongelmansa. Silti, kuvittelin aina olevani se, joka muuttaa Australiaan, Kaliforniaan tai edes Berliiniin. Syystä jos toisesta, jäin. Tämä hieman alle kolmen viikon…

Matkailija omii kulttuurit – vai omiiko?

Kulttuurit sekoittuvat ja kulttuureita edustavat esineet ja perinteet löytävät tiensä monien arkeen sekä koteihin. Missä menee raja kulttuurista inspiroitumisen ja kulttuurin omimisen välillä? Tässä omat ajatukseni mielenkiintoisesta aiheesta. Kotini on sisustettu maailmalta tuoduillla tavaroilla, eri kulttuurien elementeillä. Buddha-patsas on pöytäkoristeena, ikkunalaudalla lojuu rukousnauha ja tyynyn alle laitan välillä guatemalaisen pahoja unia poisvievän pienen nuken, ikkunassa roikkuu unisieppari. Muistan jokaisen tavaran tarinan, tiedän niiden merkityksen. Vaatteissani on kuoseja Afrikasta, Aasiasta ja Arabimaista, kaikkialta. Koruni on ostettu monen maan käsityöläisiltä. Olen luonut tyylini kombinaationa minut minuksi luoneista matkoista ja muistoista. Yhdistelmä montaa kulttuuria ja montaa eri uskontoa ja uskomusta on minä, moniulotteinen minä. Olen tanssinut etnisiä tansseja, jo toistakymmentä vuotta. Suurin intohimoni…

Vain aavistus sen tietänee

Istun alas, laitan rauhoittavan musiikin soimaan. Raavin jaloissa olevia hyttysenpistoja, Lapin tuliaisia. Hörpin yrttiteetä ja huokaan syvään. On tullut muutoksen aika, muutoksen tuulet puhaltavat − olen siihen valmis tai en. Vielä viikko sitten ajattelin tulevaa muutosta tilaisuutena ja piristävänäkin vaihteluna. Revin kotini kellarihuoneen seinälevyjä ja raivasin itselleni tilaa pieneen huoneeseen, uuteen huoneeseeni. Edessä on vielä katon hiontaa, seinien maalausta ja siivousta ennen kuin voin siirtää tavarani yläkerrasta alakertaan, muuttaa oman kommuunikotini sisällä. Aloittaa alusta. Järjestelen isoa ja valoisaa huonettani, huonettamme. Tästä huoneesta, tarkemmin kahdesta huoneesta, vaihdan paljon pienempään ja teen sen yksin. Espanjalainen ei tule olemaan kuvioissa ainakaan viikonloppuja enempää seuraavaan vuoteen. Suoraan sanottuna en tiedä, kuinka pitkään hän tulee…

pelko

Shokkihoitoa ja pelkoa elämän rankassa koulussa

Elämä muistuttelee tasaisin väliajoin arvaamattomudestaan. Yksi sekunti voi muuttaa elämän, pahimmillaan jopa lopettaa elämän olemassaolon. Kannattaako pelolle antaa valta? Onko pelko myös tarpeellista? Olen aina ollut luottavainen elämän suhteen. Uskonut aina, että asioilla on tapana järjestyä ja että elämä heittää tiellemme juuri sen verran, kun jaksamme kantaa. Ei enempää, ei vähempää. Välillä tökätään kovemmin, välillä kevyemmin. Muistutellaan, ettei mikään ole ikuista tai itsestäänselvää. Opetetaan elämän tärkeitä oppitunteja. Luotan elämään lähes sokeastikin, edelleen. Tuo luottamussuhde antaa voimaa ja rohkeutta. Silti, yritän kokemusten takia olla olematta aivan liian luottavainen. Elämässä kun oikeasti sattuu ja tapahtuu. Kauhukuvat ja toisaalta uskomattomat onnenkantamoiset eivät ole vain kohtauksia Hollywood-elokuvista. Ne ovat totista totta, aivan aikuisten oikeasti.…

Tunnepohjainen matkailija Barcelonan kaduilla

Oletko sinä järki- vai tunnepohjainen eläjä? Päteekö sama tavassasi matkustaa? Luetko karttoja ja suunnittelet vai kuljetko päämäärättömästi ja spontaanisti? Samoilen pitkin Barcelonan Bornin kapeita sivukujia. Betoniseinien suojissa saa miellyttävää varjoa paahtavalta auringolta. Tunnistan viemäreiden tuoksun, muistan sen vuosien takaa. Kuumaksi paahtunut Barcelona tuoksuu usein roskille ja viemärille. Välillä kaupunki tuoksuu myös parfyymille. Parfyymin tai muun raikas tuoksu leijailee taas nenääni, kun ohitan pienet putiikit. Samoilen vielä syvemmälle Barcelonaan. En enää tiedä, missä olen. Tunnistan tutun patsaan. En edes tiedä patsaan nimeä, tiedän vain nähneeni sen. Muistan ohittaneeni tuon patsaan monta kertaa 15 vuotta sitten, kun asuin yhden kesän Barcelonassa. En silloinkaan tiennyt patsaan nimeä, en edes alueen nimeä. En useinkaan…

suorittaminen

Matkusta hitaammin – älä suorita lomaasi

Milloin jopa matkailusta tuli kilpajuoksua? Kuka matkustaa eniten, kauimmas ja eksoottisimpaan paikkaan? Kuka saa upeimman kuvan ja kuka tekee jotain, mitä muut eivät ole vielä tehneet? Jotain eeppistä? Bucket listille ruksitaan rukseja suoritettujen etappien yli, satojen ja jopa tuhansien “koe ainakin nämä elämäsi aikana” -kokemusten päälle. Maita lasketaan ja kaikki mahdotonkin pitää tehdä, nähdä ja kokea. Olisiko vastaiskun aika, alettaisiinko matkustaa hitaammin? Tiedän, itsekin syyllistyn suorittamiseen. Suorittaminen on aikamme kirous ja se on löytänyt tiensä jo matkailuun, lomailuunkin asti. Edes lomalla ei voi vain olla, siitäkin tulee kilpajuoksua. Tämä kilpajuoksu käydään muun muassa tiedottamalla omasta suoriutumisesta koko maailmalle ja vertailemalla omia kokemuksia muiden kanssa. Se, joka kokee eniten, on lomaillut…

zen ja onnellisuuden taito

Mikä tekikään onnelliseksi?

Buddhan suuri, pullea vatsa symboloi onnellisuutta, hyvää onnea ja yltäkylläisyyttä. Hän tuo kaikille iloa ja leikkisää spontaaniutta.” – Zen ja onnellisuuden taito On hetkiä, joina kyseenalaistaa monta asiaa ja monta omaa valintaansa. Hetkiä, joina kosteat kyyneleet valuvat hitaasti poskia pitkin ja jolloin joutuu kohtaamaan sen kaikkein tärkeimmän kysymyksen: “Olenko onnellinen, niin onnellinen kuin voisin olla?” On vappu, juhlista iloisin. Tänään pitäisi juhlia ja temmeltää. Ilmapallojen pitäisi lennellä ja siman pitäisi huuhdella sokerilla kuorrutettua rasvamunkkia ruokatorvea pitkin, kohti vatsaa. Valitsen tänään kuitenkin toisin, en juhli. Näin toimin usein, fiiliseläjä kun olen. En tee asioita, joita pitäisi tehdä vaan asioita, jotka sopivat parhaiten mielentilaani. Tämän päivän olotilaan sopii paremmin pohdiskelu ja Lily-kissan…

Mitä tekisit, jos sitä ei dokumentoitaisi?

Mitä tekisit, jos sitä ei ikuistettaisi ja sometettaisi? Toimisitko samoin ja tekisitkö silti samat asiat? Inspiroivatko sometuksen aikaansaamat tykkäykset olemaan entistä aktiivisempi ihminen hyvällä tavalla vai alatko suorittaa elämää ollaksesi somessa tykättävämpi? “Hei ripustetaanko riippumatto tuon sillan alle?” “Tiedän, siellä ei oikeasti voi olla, mutta siitä saisi hyvän kuvan someen!” Moni meistäkin elää elämäänsä kertoakseen tarinan ensisijaisesti muille, ei niinkään kokeakseen hetkeä itse. Olen pohtinut asiaa aiemminkin. Se vain aina nousee esille uudelleen ja uudelleen; bloggaaja ja someammattilainen kun olen. Tällä hetkellä sosiaalisen median anti määräytyy lähinnä tykkäyksien ja klikkien perusteella. Asiat tehdään arjessakin niin, miten siitä somessa tykättäisiin. Tämä jopa riippumatta, onko joku asia oikeasti lähellä omaa sydäntä ja…

Kun hän tulee, toivota hänet tervetulleeksi

Raketit paukkuvat ulkona, mutta olen sulkenut silmäni. Ulkopuolinen maailma on olemassa, mutta olen nyt omassa maailmassani. Hymyilyttää. Keskityn hengittämiseen liian ihanan kotini tunnelmallisimmassa tilassa, ystävien ja uusien ystävien ympäröimänä. Kynttilät palavat ja eräs meistä on juuri lukenut otteen kirjasta Zen ja rakastamisen taito. Hänen pehmeä äänensä lausui sanat: “Kun hän tulee, toivota hänet tervetulleeksi. Kun hän lähtee, anna hänen mennä”. Uusi vuosi, uuden alku ja vanhasta vuodesta luopuminen. Vietin sen kolmatta kertaa kaikessa rauhassa, hyvän olon ympäröimänä. Kolme vuotta sitten järjestin berliiniläisen ystäväni kanssa itselleni pienen hyvinvoinnin retriitin Inkoossa. Vaihdoin vuoden toiseen tuolloin ensimmäistä kertaa kovin erilaisissa tunnelmissa, meditoiden itseni seuraavaan vuoteen. Viime vuonna tein samoin, kun nautin hiljaisuuden kauneudesta…

Matka, jolta et palannutkaan

Joinakin hetkinä on vaikeaa löytää oikeita sanoja. Kulunut viikko on kuitenkin surun verhoama monille. Tässä tilanteessa sanomatta jättäminen tuntuisi pahemmalta. Silläkin riskillä, etten osaa pukea sekavaa ajatuksenvirtaani sanoiksi. Vaikkei tällainen kirjoitus periaatteessa blogini yleiseen linjaan kuulukaan, tuntuisi väärältä sivuuttaa niin monen elämää järisyttänyt tapahtuma ja kertoa vain ja ainoastaan kivoja matkatarinoita. Seuraava juttu tulee taas olemaan sellainen, lupaan, mutta tämän pohdiskelun paikka on tässä ja nyt. Tämä menee nyt tärkeysjärjestyksen kärkipaikalle. Moni teistäkin tietää varmasti jonkun, joka on jäänyt viimeiselle seikkailulleen. Seikkailulle, jolta ei koskaan enää palannut takaisin. Kenties se oli Kaakkois-Aasiaa riepotellut tsunami, joka vei rakkaasi, läheisesi tai tuttavasi mukanaan. Ehkä se oli skootterionnettomuus Thaimaassa, joka pysäytti maailmasi. Ehkä…

Matkailu

Oppitunteja ja ymmärrystä maailman koulussa

Tietää, miltä maailma näyttää. Tietää maailman monipuolisuudesta. Tietää maailman ihmeellisyydestä. Tietää siitä kaikesta niin paljon, mutta silti niin kovin vähän. Tietää, miltä viidakko kuulostaa. Olla kokenut sammakoiden kurnutus pimeän tullen. Olla nähnyt kolibrin siipien nopeatahtinen vipatus. Muistaa, miten lentokalat liitävät meren yllä. Tietää delfiinien nauttivan aalloissa leikkimisestä. Tietää, miten riisiä istutetaan. Tietää kilpikonnien syövän korallia hitaasti ja nautiskellen. Tietää mureenoiden lymyilevän koloissaan näyttäen vihaisilta. Tietää elefanttien iholla olevan karvoja. Muistaa, miltä vihaisen ja reviiriään puolustavan apinan hampaat näyttävät. Tietää, että punainen möhnä ihmisten hampaissa on tupakkaa muistuttava nautintoaine. Tietää, että kiinalaiset ryystävät ruokaa hassusti. Tietää, että japanilaiset hymyilevät ja tykkäävät miellyttää. Tietää, että kehittyvissä maissa ollaan usein todella vieraanvaraisia. Tietää,…

Bloggaaminen

Bloggaamisesta, tarinoista ja läsnäolon hetkistä

Kyselin hetki sitten sosiaalisen median välityksellä ajatuksianne blogimaailmaa kohtaan. Kyynisessä ja hyvälläkin tavalla mediakriittisessä maailmassa moni tuntuu kyseenalaistavan aivan kaiken, jopa blogeissa kerrotut henkilökohtaiset tarinat ja jopa ihmisten henkilökohtaiset kokemukset ja ajatukset.  On totta, että jokaisessa kerrotussa tarinassa kirjoittaja valitsee näkökulman itse. Jokaista pientä yksityiskohtaa ei kerrota ja saman tarinan voi kertoa kovin monin tavoin. Eikös toisaalta tämä pidä paikkansa aivan kaikessa, jopa kahvikupposen äärellä kerrotuissa tarinoissa? Tekeekö puolen totuuden kertomatta jättäminen esimerkiksi blogitekstistä epäuskottavan tai teennäisen? Ei kai sentäs? Koska bloggaaminen tarkoittaa muutakin kuin tarinankerrontaa, on koko blogimaailma välillä hieman lannistava. Myönnän sen. Entäs, jos haluan vain jakaa tarinoitani ja näyttää kuviani, en käyttää kaikkea aikaani internetin algoritmien käyttäytymismallien…

Digital detox ja offline-aika

Digitaalinen detox alkaa nyt!

Moni meistäkin on varmaan joskus kokenut tarvitsevansa pientä vieroitushoitoa digitaalisesta maailmasta. On älypuhelinta, tablettia ja kaiken maailman laitteita, joiden avulla mieli on jatkuvasti valppaana ottamaan yhteyttä tai olemaan saavutettavissa. Digitaalinen detox ei olisi monellekaan yhtään hullumpi vaihtoehto. Kaikki tyhjät hetket täytetään puhelimen näpräämisellä, jopa muuttumattoman ruudun tuijottamisella. Koen usein tarkkailevani puhelintani monta kertaa jopa lyhyen bussimatkankin aikana. Ehkä maailmassani on tapahtunut punaisen sydämen tai muuten vain punaisen merkin verran uutta? Aika järjetöntä, miksi ihmeessä uhraan kalliin aikani tällaiseen? Onko oikeasti tärkeää tietää juuri samalla hetkellä kaikista maailman tai ystävieni uutisista? Ei uutinen ole muuttunut tunninkaan päästä miksikään, en varmasti ole jäänyt mistään paitsi. Olen kuluneen vuoden aikana törmännyt termiin digidetox yllättävänkin…

Yksin matkalle

Reissaajan identiteettikriisi

Jos pistäisin itseni lokeroon, olisin yksin matkustava reppureissaaja. Ainakin sellainen olen mielikuvissani ja omasta mielestäni, sellainenhan olen jo pidempään ollut. Olen tehnyt ikimuistoisimmat reissut yksin rinkka selässä ja edelleenkin puhun itsestäni soolomatkailijana. Matkalehti-Mondokin teki minusta viime vuoden puolella jutun suosikkilehteeni omaa tietänsä kulkevana soolomatkailijana. Sattuiko kukaan muuten lukemaan tuota juttua? Kun mietin tämän hetken totuutta, näyttäytyy se hieman toisenlaisena. Olen viimeiset 1,5 vuotta reissannut enemmän pariskuntana kuin yksin. Espanjalaiseni on ollut kanssani useilla reissuillani, enkä ole kokenut samanlaista yksinmatkaamisen tunnetta enää hetkeen, en ainakaan muutamaa tuntia pidempään. Myönnän, että sitä tunnetta kaipaan. Kai se on, että kun jotain saa, jostain luopuu. Tekeekö parisuhde siis minusta sittenkin pariskuntamatkailijan? Olenko pariskuntamatkailija, vaikka…

matkakuume

Levottoman matkailijan syndrooma

Levoton mieli ja levoton sielu, ne ovat taas liittyneet seuraani. Kai ne kulkevat matkassa mukana jatkuvasti, välillä ne vain hiljenevät. Ne hiljenevät, kun olen aloillani pidempään. Yleensä ne hiljenevät, kun teen jotakin, missä olen täysillä läsnä. Se on vaikeaa, läsnäolo siis. Elämme maailmassa, jossa usein vain taivas on rajana. No joo, usein myös raha. Periaatteessa voimme valita, miten elämäämme elämme. Tämä yksi elämä, tämä on tässä ja nyt. Miten ihmeessä osaisin valita vain yhden maan, jossa asun? Vain rajatun määrän harrastuksia, joita haluaisin harrastaa? Rajatun määrän maita, joihin kerkeän matkustamaan? Miten ihmeessä osaisin valita yhtään mitään, vaikka kuinka yrittäisin kuunnella sydämeni ääntä? Samaan aikaan haluan herätä aamuihin pienestä mökistä, metsän…

junalla Intiassa

Ihana, levoton sieluni

Oletko sinäkin levoton sielu, joka nauttii rutiinien rikkomisesta ja uuden kokemisesta? Ihminen, joka tarvitsee vaihtelua? “Kyllä sinäkin vielä joku päivä rauhoitut ja asetut kunnolla aloillesi. Ei tarvitse sitten koko ajan olla menossa.”  Tämä on lause, jonka olen kuullut useammin kuin kerran. Entäs, jos en halua rauhoittua? Mitä, jos en halua asettua aloilleni, jos se tarkoittaa asunnon ja Volvon ostamista sekä samassa talossa hamaan loppuun asti asumista? Entäs, jos nautin mustalaissieluni levottomuudesta? Se kun vie ja potkii minua eteenpäin? Oma onnellisuus ei riipu paikasta Uskon, että oma onnellisuus lähtee pohjimmiltaan omasta sisimmästä ja siitä, että kokee elävänsä sellaista elämää kuin sillä hetkellä haluaa. Ainakin, että kokee olevansa menossa oikeaan suuntaan. Pelkkä…