Berliinin vinkit

Vinkkejä viikonloppuun Berliinissä

Mitä tehdä Berliinissä yhden viikonlopun aikana? Berliinissä lukuisat kerrat käyneenä haluan jakaa teille parhaat vinkit Berliiniin, suosikkikaupunkiini. Kun aikaa oli yksi pitkä viikonloppu Berliinissä, mitä kaikkea siihen kuului? Tiedätte, että Berliini on minulle enemmän kuin tuttu kaupunki, se on minulle kaupunkien kaupunki ja toinen kotikaupunkini. Nähtävyydet on nähty, nykyään menen sinne vain hengailemaan ja fiilistelemään,…

Berliinin matka

Berliini, olen luonasi taas

Berliini, kiva nähdä sinua taas. Viime kerrasta olikin jo vierähtänyt laittoman kauan. Yli puoli vuotta erossa sinusta on jo liikaa, aloin jo melkein unohtaa tunteen, jonka minussa herätät. Nyt olen kuitenkin taas luonasi. Toivotit minut tervetulleeksi auringonpaisteella ja keväisellä tunnelmalla. Ensimmäinen ostokseni oli kukka. Ostan itselleni kukan tai muutaman joka kerta toiseen kotiini saapuessani. Useasti…

Berliini

Berliini, täältä tulen!

Päivät vilisevät ohitse kuin Sri Lankan bussit. Välillä tuntuu, ettei pääkään pysy enää menossa mukana. Minne olen menossa? Missä minun pitikään olla? Kenelle pitikään soittaa? Mikä lasku piti maksaa? Minne ja milloin olen matkustamassa ja kenen kanssa? Nyt päällimmäisenä kysymyksenä on: monelta lento läntee ja olihan se torstaina? Olen siis suuntaamassa Berliinin aivan pian. Pari…

aamupala Berliinissä

Berliinin parhaat aamiaispaikat

Berliini on herkuttelijan mekka. Voisin jopa väittää, että Berliini on maailman paras ruokakaupunki monipuolisuutensa ansiosta. Kaupungista löytyy suuhunpantavaa jokaiseen makuun etnisten keittiöiden erikoisuuksista fine dining -elämyksiin ja perinteisiin saksalaisiin makkaroihin. Berliini tarjoaa kaiken muun ohella myös ruoan saralla jokaiselle jotakin. Tuntuu, että halvinkin annos maistuu tuoreelta ja parempienkaan ravintoloiden hinta ei Berliinille tuttuun tapaan päätä…

tropical islands resort

Rantaihmisen Berliini – Berliinin rannat ja altaat

Berliini on paljon muutakin kuin betoniviidakko. Kaupunki on todella vehreä ja vesi elementtinä on läsnä, vaikka merta ei kaupungissa olekaan. Mitä Berliini tarjoaa rantaihmiselle? Kaupungin läpi virtaa joki ja jopa Tegelin lentokentälle laskeuduttaessa tuntuu välillä, että laskeutuminen tapahtuu suoraan viereiseen järveen. Tämä oli asia, jota en ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten Berliinissä vieraillessani osannut odottaa.…

Vabali Spa: Täydellistä rentoutumista Berliinissä

Olisitko uskonut, että yksi maailman rentouttavimmista ja kauneimmista kylpylöistä eli Vabali Spa sijaitsee keskellä Berliinin vilkasta metropolia? Takana oli kiireinen työviikko ja tämän kampaajan hartioitakin kolotti. Matka muuten niin sykkivään Berliiniin takaa joka kerta myös rentoutumista syöden, juoden ja monin tavoin rentoutuen. Tätä se tarkoittaa ainakin minulle. Tällä kertaa maksimoin rentoutumiseni viettämällä kokonaisen päivän pienessä…

Koiran elämää Berliinissä

Elo ja olo Berliinissä on rentoa ja letkeää. Tämä pätee jopa koirien elämässä. Jo ensimmäisellä Berliinin reissullani muistan kiinnittäneeni huomiota vapaanakin kulkeviin koiriin. Koirat odottelevat liikennevaloissa kiltisti, koirat seuraavat omistajiaan lojaaleina joka paikkaan. Koirat pääsevät monille terasseille omistajiensa kanssa ja puistoissa ne saavat usein juoksennella vapaina ja villeinä – onnellisina. Kaupunki ei velvoita koiranomistajaa sitomaan…

Tempelhof on Berliinin helmi

Berliinin entinen lentokenttäalue, Tempelhof, ei kai voi koskaan kyllästyttää. Kauniit auringonlaskut, pitkät kävelylenkit, karuuden ja kauneuden kohtaaminen sekä maailman sympaattisin siirtolapuutarha. Kaikki se on jokaisen saatavilla, aivan ilmaiseksi. Nykyään lähes jokaiseen Berliinin reissuuni kuuluu hengailu lentoliikenteeltä hiljentyneiden kiitoratojen keskellä, leppoisaa elämänmenoa seuraillen. Suosikkipaikkani koko valtavalla alueella on yhteisöllinen siirtolapuutarha, jonka aluella oleskelu ei ole kiellettyä…

Karavaanareiden mekka

En tiedä onko kyse siitä, että ihmismieli kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin tietyillä hetkillä vai onko kyse faktasta, että Berliini nyt vain sattuu olemaan kaikenlaisten karavaanareiden, hippipakujen ja asuntoautojen luvattu kaupunki. Berliinin kaduilla kulkiessani tuntui, että tämän hetken intohimoni kohteita oli jokaisen nurkan takana (ja ei, en vaihtanut puheenaihetta mobiilikodeista esimerkiksi komeisiin miehiin). Monenvärisiä ja monenkokoisia…

Berliinistä Helsinkiin

Neljä päivää Berliinissä hurahti kuin siivillä. Matkustettuani Saksan pääkaupunkiin jo lukuisia kertoja, suhteeni tuohon kaupunkiin on kovin erilainen kuin suhteeni mihinkään muuhun kaupunkiin. Joka kerta sinne matkustaessani palaan kotiin, kirjaimellisesti. Siitä on nyt viisi vuotta, kun matkasin Berliiniin ensimmäisen kerran. Matkan piti kestää muutaman päivän verran, mutta päätin jäädä oleilemaan kokonaiseksi kuukaudeksi. Halusin tutustua kaupunkiin…

Kotiinpaluu Berliiniin

Lentokenttä on vanha, mutta toimiva. Matkatavaroiden hakemisen jälkeen kentän yleiselle puolelle siirryttäessä tuoksuvat herkulliset pretzelit. Naisääni kuuluttaa bussissa jokaisen pysäkin nimen ja paperista tehty viikkokortti pitää leimata vanhanaikaisessa laitteessa. Kentän lähellä on joki. Luonto on läsnä heti lentokentän ulkopuolella. Metro on keltainen. Jokainen asema on omanlaisensa. Ostan metroasemalta kukan, se maksaa 1,30 euroa. Kukka on…

Berliini, täältä tulen taas

Huomenna se on taas menoa. Menojalkaani alkoi vipattaa ja ikävä toiseen kotikaupunkiini, samalla suosikkikaupunkiini, kasvoi sydäntä raastavan suureksi. Sellaiseen on vain ja ainoastaan yksi lääke, silloin on vain mentävä. Berliini, olen tulossa luoksesi. Kerta taitaa olla ehkä numero 20 tai muuta. En edes tiedä, eikä sillä ole väliä. Tuttu paikka tuo kaupunki on, mutta en…

Berliinin kattoterassit

Berliinin kattoterassit

Tiesitkö, että Berliinissä voit makoilla palmun alla samaan aikaan kun katsot kaupungin kattojen taakse laskevaa aurinkoa? Tiesitkö, että voit syödä pizzaa Buddha-patsaan juurella tai että voit bailata kukkalaatikoiden keskellä, kaupungin kattojen yllä? Ulkona sataa taas räntää. Vaikka tämä sää ei kuuna päivänä innostaisi kipuamaan katoille, haluan silti tänä räntäsateisena maanantaiaamuna kertoa teille Berliinin huikeista kattoterasseista.…

Uusi vuosi Berliinissä

Kuvittele raketteja ja räjähteitä. Kuvittele niitä miljoonakaupungissa ja pistä tämä kuvitelmasi potenssiin viisi. Sellainen on uusi vuosi Berliinissä. Harvoin sanon, että Berliiniin ei kannata matkustaa. Nyt kuitenkin aion sanoa niin. En tosin puhu yleisesti, puhun vain yhdestä ja ainoasta päivästä, jollloin en suosittele kaupunkilomaa suosikkikaupungissani. Tuo hetki on uusi vuosi. Ellet ole melun, lian, kaoottisuuden…

Berliinin tunnetuin graffiti on vain kaunis muisto

Kaikki Berliinissä käyneet tietävät Kreuzbergissa, Oberbaum-sillan kupeessa, sijaitsevat valtavat graffitit. Yhdessä on kaksi toisiinsa ketjulla sidottua isoa kelloa ja päätön mies sekä toisessa on ne hassut ukkelit. Italialaisen graffititaiteilija Blu:n upea teos on Berliinin tunnetuin katutaiteen kappale ja aivan syystäkin. Nämä legendaariset ja näyttävät teokset ovat enää vain kaunis muisto. Nämä seinät on nyt maalattu…