elämä

14 Posts Back Home

Mielen matkalla pohditaan elämää. Mietitään syntyjä ja syviä sekä kerrotaan henkilökohtaisistakin asioista.

Isä, onneksi sinä tiesit

Isänpäivä ei enää viime vuonna alkanut soittamalla iskälle onnittelupuhelua. Se ei ala niin tänäkään vuonna, vaikka otankin ajatuksissani yhteyttä rakkaaseen iskään sinne pilvenhattaran reunalle, sinne energian tähtipölyyn. Kyynel nousee silmäkulmaan, tälläkin kertaa.

Lähtisitkö kanssani karavaanaamaan?

Olin viime viikonlopun ajan taas karavaanari, liian pitkän tauon jälkeen. Vanha Oskari (se matkailuauto, jolla reissasin entisen poikaystäväni kanssa siellä ja täällä) poistui elämästäni jo pari vuotta sitten ja on nykyään jo uuden omistajan käytössä. Sitä autoa ja sitä elämäntapaa on ollut kova ikävä, liikkuvan kodin elämäntapaa.

Se kaunis muisto meistä

Otat kädestäni kiinni ja johdatat takapihalle. Trooppisen metsän äänimaisema ympäröi meitä, sirkat sirittävät ja sammakot kurnuttavat. Istumme hiljaa alas. Olemme hiljaa. Otat taas kädestäni kiinni, sanaakaan ei sanota. Molemmat tietävät sen sanomattakin, olen lähdössä. Nyt, pitkän ajan päästä, minä olen täällä ja sinä siellä. Kaksi ihmistä aivan erilaisissa todellisuuksissa, kaukana toisistaan. Osittain kaikki oli kai vain kuvitelmaa, rakennettua totuutta ja mielikuvaa. Nyt vain kasa kauniita ja ajan kultaamia muistoja, jotka olivat todellista totta edes hetken. Silti tasaisin väliajoin muistan sinut.…

Blogivaiheilusta ja merkityksellisyydestä

Olen ollut hiljaa. Aika katosi, elämä vei mukanaan. Oli hetkiä, kun mikään tarina ei tuntunut tarpeeksi kiinnostavalta tulevansa kuulluksi tai hetki oikealta käytettäväksi kirjoittamiseen. Uusi kirjoittajan lukko. Kyllä tämä nyt takkuaa, mutta kyllä tämä solmu tästä vielä aukeaa. Olen kirjoittanut blogiani nyt kuusi vuotta. Se on kulkenut matkassani mukana ja pitkään. Niin toivon sen edelleenkin kulkevan, vaikka välillä koko blogimaailma tökkii aika pahasti. Blogimaailma; sen kilpailu ja  tyrkyttäminen. Kaupallisuus ja epäaitous. Toisto ja runsaudenpula. Eikö kaikki ole jo tehty? Eikö…

Blogi täyttää vuosia: Seitsemän vuotta Urbaania viidakkoseikkailijatarta

Muistan edelleen sen keväisen päivän seitsemän vuotta sitten, kun olin kävellyt ystäväni kanssa Töölönlahden ympäri. Siellä jossakin Finlandia-talon takamailla ystäväni oli kysynyt minulta, miksi en perustaisi blogia. Blogi? Enhän edes itse lue blogeja. Hyvä, kun edes tiedän, mitä sana blogi tarkoittaa. En viihdy tietokoneiden parissa, enkä ainakaan osaa tehdä mitään tietokoneella. Miten ihmeessä minä muka aloittaisin blogin? Samana iltana kuitenkin alkoi tapahtua. Taisin tutkia asiaa netissä ja pian olin jo avaamassa Blogspotin kautta matkablogia, jonka nimeksi oli jo kävelyllä valikoitunut…

Kuukauden mittainen kirjoituslukko

Olen lukossa, kirjoituslukossa. En ole avannut tietokonetta kuukauteen, vaikka levottoman mieleni perukoilla hyppelehtii toinen toistaan tärkeämpiä ja inspiroivampia juttuideoita alkuvuoden matkaltani. Kaikkea taitaa vain olla liikaa, enkä osaa päättää, mistä tätä sillisalaattia lähtisi purkamaan. Aloitan purun olotilastani, pikku hiljaa maadoittuvasta ja Suomeen henkisestikin laskeutuvasta olotilastani. Palasin räntäsateiseen Suomeen kuukausi sitten. Vasta muutama päivä sitten purin rinkkani ja pääsin nukkumaan oikeaan sänkyyn. Oma kommuunihuoneeni oli alivuokrattuna vielä kuukauden paluuni jälkeen, palasinhan Suomeen alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin. Koska omaa huonetta ei ollut, olin…

Matkapäiväkirja: Kotiinpaluu

Rakas matkapäiväkirja, Istun lähes tyhjässä bussissa matkalla Malesian Kuala Lumpurista Singaporeen. On kotiinpaluun aika. Hetki, kun tallustin vuoden ensimmäisenä päivänä loskaisen Pasilan aseman kupeessa, matkalla lentokentälle, tuntuu jo kovin kaukaiselta, kuin toiselta elämältä. Kävelin aamuyön pimeässä ja myrskyisessä kaupungissa ja olin lähdössä tälle melkein kolmen kuukauden odotetulle ja silti suunnittelemattomalle sooloreissulle. Olin juuri jättänyt taakseni yhdeksän vuoden työpaikan ja tiesin, että palatessani aloittaisin jotakin aivan uutta ja innostavaa työrintamalla (tästä lisää täällä) ja muutenkin aloittaisin jollakin tavoin uuden symbolisen syklin…

37-vuotias minä onkin sinkku reppureissaaja, joka asuu kommuunissa

Täytin eilen 37-vuotta. Luku tuntuu aivan hurjalta, enkä ole tainnut elämäni käänteissä pysyä sen luvun vaatimissa saavutuksissa mukana. Miten minä, joka matkustan maailmalla rinkka selässä, voin olla 37-vuotias? Eikö 37-vuotiaan pitäisi elää aivan toisella tavalla, vakaasti ja turvallisesti? Kun 25-vuotiaana mietin elämääni, kuvittelin olevani 37-vuotiaana aikuinen ja eläväni, kuten aikuiset ihmiset elävät. Kuvittelin olevani naimisissa ja kuvittelin olevani äiti ehkä kahdelle lapselle. Kuvittelin, että meidän perheellä on koira ja että me olemme sporttinen perhe, joka myös matkustelee. Kodin kuvittelin olevan…

Matkapäiväkirja: Kohti Malesian Langkawia, muistojen Langkawia

Rakas matkapäiväkirja, Jätin aamulla taakseni saaren, josta tuli minulle kovin rakas. Saaren, joka antoi paljon ja toi eteeni kaiken, mitä tarvitsin. Saaren, jota voisin kutsua kodiksi. Kodilta se alkoi jo kolmessa viikossa tuntua, koska ympärilläni oli harrastuksia, ystäviä, luontoa, lemmikkejä, musiikkia ja kaikkea sitä, mitä kotoisalta paikalta toivoa saattaa. Koh Phanganin saari Thaimaan Itä-rannikolla oli minulle paljon enemmän kuin se saari, johon tutustuin ensimmäisellä Thaimaan reppureissullani 14 vuotta sitten. Silloin menin saarelle täydenkuun bileiden perässä, tällä kertaa uin täydenkuun aikaan…

Navigate