Berliini 09.11.1989

Olen pyöräillyt lukuisat kerrat Berliinissä, Mittestä Kreuzbergiin. Joen rantaa pyöräillessä toiselle puolelle jää Ostbahnhof ja toista puolta koristaa muuri, Berliinin muuri. Jos olisin pyöräillyt kaupungissa kymmeniä vuosia sitten, muurilla olisi ollut kovin toisenlainen rooli kuin mikä sillä nyt on.

Tänään, 09.11.2014, on kulunut tasan 25 vuotta siitä, kun minulle rakkaimman kaupungin jakanut muuri on murtunut. Idän ja lännen toisistaan 28 vuotta erottanut betoninen ja piikkilankainen Berliinin muuri on nykyään suurimmalta osin vain pelkkä muisto, mutta muutamia pätkiä tuosta legendaarisesta muurista on vielä toisessa kotikaupungissani jäljellä. Tunnetuin muurin osa on tietysti Spree-joen rantaa reunustava East Side Gallery, jonka kolkkoa pintaa koristavat lukuisat kansaivälisten taiteilijoiden siihen maalaamat taideteokset. Berliinin muuriIMG_0296Muurin murtumisen vuosipäivänä haluan jakaa teille aidon ja alkuperäisen itäberliiniläisen ystäväni muistoja tuosta maailmankirjoihin jääneestä päivästä ja tuosta ajasta DDR:ssä. Tuntuu niin uskomattomalta ajatella, että minua vain muutaman vuoden vanhempi ystäväni on elänyt kanssani todella erilaisen lapsuuden ja nuoruuden, todella erilaisessa miljöössä, jota hän ei pitänyt missään tapauksessa pelkästään pahana asiana.

Suomalainen ystäväni ihmettelee muuria.
Suomalainen ystäväni ihmettelee muuria.
_MG_6836
Kaverit ja pusuhuulet.
Pus vaan minunkin puolesta, muuri.
Pus vaan minunkin puolesta, muuri.

Tässä suoria lainauksia ystävältäni, joka kertoi minulla ajatuksiaan ja muistojaan tuosta ajasta Berliinissä. Olen kyllä erittäin kiitollinen, että muutaman vuoden takaisen asunnonvuokrauksen kautta elämääni on jäänyt oikea ja alkuperäinen, itäberliiniläinen sydänystävä. Hän on paras ystäväni Berliinissä.

Ystäväni perheensä kanssa Brandenburgin portilla vuosi muurin murtumisen jälkeen, Saksojen yhdistymisen juhlassa.
Ystäväni perheensä kanssa Brandenburgin portilla vuosi muurin murtumisen jälkeen, Saksojen yhdistymisen juhlassa.

“Minun isäni toimi poliisina DDR:ssä. Muurin murtumisen jälkeinen päivä oli lauantai. Menimme kouluun, mutta siellä ei ollut juurikaan ketään. Kaikki olivat lähteneet länteen. Isäni tuli kouluuni ja sanoi:

Asiat ovat muuttuneet maailmassa, haluan tyttäreni näkevän sen.

Olin tuolloin 12-vuotias. Niin isäni vei minut katsomaan länttä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Muistan, että kaikki oli todella värikästä ja kirkasta. En tiennyt, minne katsoa. Kaduilla oli paljon ihmisiä ja kaikkialla näkyi mainoksia. Jokainen itä-berliiniläinen sai tervetuliasrahan ja ostin sillä itselleni Michael Jaksonin vinyylilevyn.

Ennen muurin murtumista en ollut kokenut mitään lännen asioista. Meillä ei ollut lännen jäätelöä, lännen suklaata, ei Barbeja, ei Bravo-lehteä tai lännen televisiota. Vanhempani olivat todella lojaaleja DDR:lle. Veljeni jätti DDR:n puoli vuotta ennen muurin murtumista. Hän meni Unkarin kautta, josta ensimmäiset systeemiä paenneet karkasivat. Veljelläni oli tyttöystävä lännessä ja hän halusi olla tämän kanssa. Vanhempani sanoivat, että minulla ei ole enää veljeä. En tosin ymmärtänyt niin nuorena, mitä se tarkoitti. Perheeni oli hajonnut ja olin surullinen, en tiennyt, näenkö veljeäni enää koskaan.

Aika heti muurin murtumisen jälkeen oli outoa aikaa idässä. Ihmiset ottivat arvokkaimmat tavaransa mukaan ja lähtivät länteen. He jättivät asuntonsa taakseen sellaisenaan. Monet talot ja asunnot olivat tyhjillään. Minulla ja ystävilläni oli hauskaa, kun kävimme penkomassa ihmisten koteja. Löysimme keitettyä kahvia, jota kukaan ei ollut jäänyt juomaan. Löysimme asunnoissa rakennettuja veneitä, jotka olivat niin isoja, että niitä ei saanut asunnoista ulos. Löysimme valokuvia ja päiväkirjoja. Kaikki oltiin jätetty taakse, koska kiire länteen oli kova. 90-luvun alussa nuoret pitivät bileitä tyhjilleen jätetyissä taloissa ja asunnoissa, tästä sai alkunsa vallattujen talojen aika.”

Tältä näytti DDR-passi.
Tältä näytti DDR-passi.

 


Berlin 09.11.1989

Today, November 9th, it has been exactly 25 years since the famous Berlin wall came down. Berlin, my favorite city in the whole world. I have biked so many times along the part of the former Berlin wall, the East Side Gallery, that still exists. Nowadays it is a monument and a piece of art. On this special day I want to share with you some memories my East Berliner friend shared with me.

It is amazing, how different kind of a childhood, and teenage years she has lived than me, right there in the GDR. And we only live two hours by plane away from each other! I am extremely happy, that my first visit to Berlin a few years ago has also brought this person in my life, a new friend in Berlin, of whom I am very grateful for.

Here are her unedited thoughts on the time of the time, when their world changed:

“My Daddy was working as a policeman in the GDR. The day after the wall came down was a Saturday. We went to school but nobody was there. Everybody has left for West Berlin. My Daddy came to my school and said: things are changing out there in the world. I want my daughter to see that. I was 12 years old. So he took me and we went over the border to West Berlin for the first time.

I remember everything was so colourful and bright. I didn’t know where to put my eyes first. The streets were busy and everywhere was advertisement shining. The first thing that I bought with my greeting money that every eastgerman got from West Germany was a Michael Jackson vinyl.

I hadn’t seen or eaten anything from the West before the wall came down. No western icecream, no western chocolate, no Barbies, no Bravo-magazine, no western TV. My parents were very strict and loyal to GDR. My brother left the GDR half a year before the wall came down over to Hungary, when the first flow of people was going that way to run away from the system. He had a girlfriend from West Germany and he wanted to be with her. My parents told me, I have no brother anymore. I was too young to understand what was going on, and what everything meant. But my family was broken and I felt heartbroken about that. I didn’t know if I will ever see my brother again.
 
The time after the 9th November was really weird in East Berlin. So many people just took their worthy things and left their flats like they were. A lot of houses and flats were empty. Me and my friends had fun of going into the flats and see how people were living. We found coffee machines with prepared coffee that nobody ever drank.
 
We found ships built in flats that were to big to bring them outside and use them on the water. We found albums with family pictures and diaries. Everything left behind because of leaving to the west in a hurry.
 
In the early nineties the youngsters used to have parties in others people’s empty flats. This is how the squat scene started.”

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate