Belgian Antwerpen on täydellinen viikonloppukohde

Minkälainen kaupunki on Belgian Antwerpen? Kompakti ja eläväinen kaupunki teki vaikutuksen ja nousi suosikkikaupunkieni listalle.

Ennen Berliinissä viettetyä juhannusta vietin muutaman tehokkaan päivän, Brysselin pikavisiitin jälkeen, vielä Belgian Antwerpenissa. Antwerpen on kaupunki, josta minulla ei juurikaan ollut edes minkäänlaista mielikuvaa. Myös koko Belgia tuntuu jotenkin neutraalilta maalta, joka ei taida olla kovinkaan monen unelmien matkakohde.

Minullakaan ei juuri ollut odotuksia tuon maan tai kaupungin suhteen vaan päädyin Antwerpeniin enemmänkin reissututtuni pyynnöstä tulla moikkaamaan häntä. Niinpä siis menin moikkaamaan ja olemattomat odotukseni ylittyivät suuresti.

Brysselistä vajaan tunnin junamatkan päässä sijaitseva Antwerpen on vilkas satamakaupunki, jossa on hieman alle 500 000 asukasta. Muutaman päivän aikana ehdin tutkia kaupunkia ristiin rastiin sekä pyörän selästä käsin että kävellen.

Underground Antwerpen, söpö Antwerpen

Paikallinen ystäväni tiesi parhaimmat paikat ja osasi näyttää minulle sitä vaihtoehtoisempaa Antwerpenia. Päädyin muun muassa eräänä iltana Antwerpenin huonomaineisimmalle alueelle underground-bileisiin. Metallimusiikki ja punk soivat ja yleisö riehui moshpitissä ja paidattomat miehet crowdsurffasivat vuorotellen.

Parhaiten Antwerpenistä jäi mieleen tietty kotoisuus ja söpöys. Talot ovat kapeita ja matalia ja vierekkäin saattaa olla monta täysin erilaista rakennusta. Ikkunalaudoilla on kukkia ja kaupungin kadut ovat usein paikoin mukulakivikatuja. On hauskoja kahviloita ja ravintoloita. Hintataso on hieman Suomen hintatasoa matalampi, muttei silti halpa. Ihmiset vaikuttavat rennoilta ja mukavilta. Voi olla, että tähän vaikutti myös trooppinen sää. Lämpötila nousi yhtenäkin päivänä aivan tropiikin lukemiin, +34°c!

Antwerpen on yhdistelmä kotoisuutta, shoppailua ja kulttuureja

Keskusta-alue on selkeä ja shoppailumahdollisuudetkin vaikuttivat loistavilta. Kaupungista löytyy sekä ne perinteisen ketjuliikkeet, pienet putiikit ja etniset, halpaa tavaraa myyvät kaupat. On Urban Outfittersit, Bershkat ja Desiqualit. Kaikkea siis löytyy. Keskustassa on paljon historiaa ja rakennukset ovat sielläkin toinen toistaan prameampia. Eräskin ostoskeskus on sisältä kullanvärinen!

Mieleeni jäi Antwerpenistä myös vahvasti loistavasti toimiva pyöräilykulttuuri. Itse käytin kaupunkipyöriä, joita sai vuokrata aina pariksi tunniksi kerrallaan. Pyörätiet ovat selkeitä ja pyöräily tasaisilla kaduilla on miellyttävää. Saa myös päivän urheilut samalla.

Antwerpenin juutalaiskorttelit

Yllättävintä Antwerpenin kaupungissa oli päärautatieaseman lähellä sijaitsevat juutalaiskorttelit. Kaupungissa on New Yorkin jälkeen toiseksi suurin vanhoillisten juutalaisten yhteisö ja heitä on Antwerpenissä jopa 15 000. Miehet pukeutuvat mustiin pukuihin. On mustat polvisukat ja musta lierihattu.

Tyypillisellä juutalaismiehellä on pitkä parta ja pulisongeista kasvaa pitkät korkkiruuvikikkurat. Pienillä pojilla on myös samat korkkiruuvikikkurat molemmin puolin päätä ja takaraivolla pieni hattu. Naisilla on peruukit ja muutenkin omasta mittakaavastamme vanhanaikaiset, vanhoilliset vaatteet. Lapset leikkivät kaduilla, potkivat pitkin kaupungin katuja potkulaudoilla tai ajavat pyörillä ja naiset työntävät lastenrattaita. Tunnelma juutalaiskortteileissa on kyllä hämmentävä ja tuntuu, kuin olisi palannut ajassa sata vuotta taaksepäin. Ystäväni kutsuu näitä juutalaismiehiä humoristisesti ”velhoiksi”. No joo, kieltämättä ne lierihatut ovat hieman velhomaisia.

Antwerpenin kohokohtiin lukeutuu myös kaupungin ulkopuolella sijaitseva hylätty kylä, Doel, mutta siitä juttua toisella kerralla. Antwerpen on todella mukava kaupunki, jota voi todellakin suositella hyvänä kaupunkilomavaihtoehtona Keski-Eurooppaan suuntaaville lomalaisille.

Psst! Pahoittelut, jutun ovat ovat hypänneet pois matkasta blogin muutossa. Asia korjaantuu pian!

1 Comment

  1. Pingback: Kohtaamisten ja suklaakakun Brysseli — Urbaani viidakkoseikkailijatar

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate