Ärsyttävän positiivista

En tiedä, onko kyseessä maailmanlaajuinen ilmiö vai vain meidän suomalaisten kansantauti, mutta monia tuntuu ärsyttävän suunnattomasti toisten menestyminen sekä liika positiivisuus. Voiko joku olla liian positiivinen? Eikö ole hyvä asia, että tässä melankolian luvatussa maassa joku levittää hyvää fiilistään muillekin, oli se sitten aitoa tai ei?

Maailmalla matkatessa tulee usein mietittyä suomalaisuutta hyvine ja huonoine puolineen. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen aitoja ja vilpittömiä ihmisiä, jotka tarkoittavat sitä, mitä sanovat. Sanoja rakkaudesta ei turhaan tuhlailla, mutta silloin kun sellaisia lausutaan, silloin oikeasti rakastetaan. Kreikkalainen teiniajan ihastukseni taas puolestaan rakasti minua jo muutaman tunnin tuntemisen jälkeen. Kyseessä oli varmasti ihka aito rakkaus.

Esimerkiksi Jenkeissä tarjoilijat ovat aina iloisia (tipin kuvat silmissään), mutta eikös se ole silti huonoa asiakaspalvelua parempi vaihtoehto? Hymy levittää hyvää ilmapiiiriä ja positiivistä mieltä, oli sen motiivi mikä tahansa.

Inhoamani sananlasku ”Kell´ onni on, se onnen kätkeköön” herättää minussa suuren vastareaktion, mutta kiteyttää hyvin monen suomalaisen ajatusmaailmaa. Tiedän, että tässä maassa on monenlaisia ihmisiä ja yleistykset ovat typeriä, mutta kyllä niissä aina jokin totuuden siemen piilee. Fakta vain on, että tässä maassa elää paljon erittäin kateellisia ihmisiä ja toisten menestys aiheuttaa usein ärsytystä; ”Kuka toiki luulee olevansa? Tarvi tänne tulla lesoilemaan ja esittelemään juttujaan!”.

Toisen onni ei ole itseltä pois

Se, että joku menestyy vaikka työelämässä tai jos jollakin pyyhkii keskimääräistä paremmin ei todellakaan ole keneltäkään pois. Eikö sen pitäisi nimenomaan olla motivoiva voima muillekin? Jos joku pärjää elämässään hyvin ja toteuttaa haaveitaan on pelkästään inspiroivaa ja saattaa saada toisenkin ihmisen tekemään samoin. Tietysti tässäkin on eroja, milloin kyseessä on aidosti vain se ”lesoilu” ja tarve olla muita parempi ja päteä ja milloin sitten kyseessä on vain aidosti tunteitaan ilmaiseva ja avoin ihminen – aito ihminen.

Hyvä ystäväni, joka ei enää asu Suomessa, kuvaili itseään hyvin kertoessaan sosiaalisen median ihmissuhdehehkutuspäivityksistään. Hän sanoi, että: ”Silloin kun olen rakastunut, haluan että kaikki tietävät sen! Samoin, jos asiat eivät ole hyvin, haluan nekin tunteet jakaa. Olen sen verran sosiaalinen ja heittäytyvä ihminen, että ihan sama, mitä muut ajattelevat! Tämä on miten minä elän.”

Tottahan tuo on ja eihän siinä pitäisi olla mitään pahaa, että haluaa (muuallakin siis kuin sosiaalisessa mediassa) iloita onnestaan täysin rinnoin ja samoin, kun joku ottaa päähän, se on ihan tervettäkin ilmaista. Miksi niitä tunteita pitäisi peitellä ja kätkeä? Eikö ole pelkästään hyvä asia, että pystyy tuntemaan – hyvässä ja huonossa. On aivan normaalia haluta kertoa ilostaan ja myös suruistaan muille ja olla kätkemättä niitä ilon- tai surun kyyneleitä. Ai niin, suomalainen mies ei itke.

Tarkoitus ei ole aiheuttaa positiivisuudella ja fiilistelyllä kateutta

Suunnattomasti ärsytystä joissakin ihmisissä herättää varmasti sekin fakta, että silloin tällöin (okei, aika usein) minäkin saatan postailla nettiinkin kuvia paratiisisaarista ja ihanista auringonlaskuista. Se, että elämässäni haluan kokea tällaisia asioita ja haluan niitä kokemuksia muillekin jakaa, ei ole keneltäkään muulta pois. Tarkoitus ei ainakaan omalla kohdallani ole ”lesoilla” jutuillani vaan ehkä antaa muillekin fiilistelyn aihetta, ehkä jopa inspiroida. Media puskee negatiivisia uutisia joka tuutista, joten eikö se ole jo ihan riittäävää?

Anteeksi vaan, mutta minä ainakin aion yrittää jatkossakin katsella tätä maailmaa positiivisesta näkökulmasta (vaikka kyllä, välillä kaikki ei ole hyvin ja välillä kaikki ottaa päähän) ja aion jatkossakin joidenkin mielestä varmasti todella ärsyttävästi ”hehkuttaa” sekä kasvotusten että välillä siellä Facebookissakin asioita, joista olen aidosti onnellinen ja jotka juuri siitä syystä haluan välillä, jopa sosiaalisessa mediassa, jakaa ystävieni ja tuttavieni kanssa. Kyse ei kaikkien kohdalla ole oman egon pönkittämisestä vaan aidosti siitä, että välillä asiat ovat mukavampia jaettuna ja hetkeen heittäytyvänä ihmisenä en aina edes ajattele, mitä ne muut tästä nyt ajattelevat, enkä haluakaan ajatella.

Saman asian voi ilmaista niin monella eri tavalla ja jokainen saa itse saa päättää, mistä näkökulmasta tätä maailmaa katselee. Hehkutetaan vaan ja fiilistellään, silloin kun siihen on oikeasti ja aidosti aihetta – edes omasta mielestämme. Kenenkään elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, eikä onnea todellakaan tarvitse tai kannata kätkeä, jos siihen on oikeasti ja ansaitusti aihetta!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate