Hakutulokset: nicaragua

pieni maissisaari

Pieni Maissisaari — Nicaraguan paratiisimaisin salaisuus

Pieni Maissisaari on salaisuus, joka tekisi mieli pitää vain itsellään. Karibianmerellä, Nicaragualle kuuluvalla alueella, sijaitsee kaksi alueen muita pienen pieniä saaria suurempaa saarta, Iso- ja Pieni Maissisaari. Maissisaarten tunnelma imaisee matkailijan mukaansa maagisella tavalla, turkoosin veden ympäröimissä maisemissa.

Majoitu paikallisessa kodissa Nicaraguan tulivuorisaarella

Haluaisitko matkustaa niin, että myös paikallinen yhteisö hyötyy matkastasi? Haluaisitko kurkistaa kulissien taakse muutaman päivän ajan ja olla osana paikallista perhe-elämää vaikka Nicaraguassa? Suomalainen Duara Travels avasi juuri uuden majoittavan kylän Nicaraguaan, aktiivisen tulivuoren juurelle, Ometepen saarelle.

Kuulen Nicaraguan kutsun

Kun värikkäät lehdet liimaantuvat harmaaseen asvalttiin kuin märät rätit, kun taivas ei muuta juurikaan väriään valoisaan aikaan ja kun kalenterivuoden jäljellä olevat kuukaudet ovat kaksinumeroisia, on aika pysähtyä. Mieleen muistuu onneksi sana: Nicaragua.

Joissakin paikoissa energia vain virtaa

Jonkin aikaa sitten ulkomaille muuttanut tuttavani tokaisi taikasanat: ”Jotenkin juuri nyt energiani virtaavat paremmin muualla kuin Suomessa.” Lause osui ja upposi, siinä saattoi kiteytyä kaikki oleellinen omista ajatuksistani ja syvin syy siihen, miksi kaipaan usein pois arjen ympyröistä ja kotimaasta.

maitse matkailu

Maata pitkin matkalle

Maata pitkin matkustaminen on nostanut suosiotaan viime vuosina samaan aikaan, kun lentomatkustamisen päästöistä puhutaan entistä enemmän. Oli menopelisi sitten pyörä, auto tai juna, kaikki tavat kelpaavat.

Scroll to Top