Vuosi sinkkuna – sain taas soolomatkailla, mutta mitäs nyt?

Yhtä nopeasti kuin uusi ihminen voi tulla omaan elämään, yhtä vähin äänin hän voi siitä myös poistua. Näin kävi omassa elämässäni.

Siitä on nyt aika lailla päivälleen tasan vuosi, kun noin 2,5 vuotta kestänyt intensiivinen parisuhde edellisen seikkailukumppanini kanssa päättyi. Siitä, kun tunteiden vuoristorata, suhde espanjalaisen kanssa, päättyi. Suhde, joka pakotti peiliin katsomiseen ja sitä kautta paremmaksi ihmiseksi kasvamiseen. Suhde, joka oli alusta alkaen vaikea, mutta myös aivan alusta alkaen mahdollisti monen unelman toteutumisen.

Melkein kolmessa vuodessa saimme toteuttaa molempien unelmia, ne kun sattuivat osittain olemaan jaettuja. Elimme matkailuautossa, asuimme kauniissa kodissa ja seikkailimme maailmalla. Liikuimme luonnossa, haaveilimme Tiny house -kodista ja polttelimme takkaa. Välillä vain olimme. Yhteiset unelmat olivat meidän juttumme, halusimme täsmälleen samoja asioita, siinä samalla sokeuduimme totaaliselle erilaisuudellemme.

Vaikka suhteessa voi olla unenomaisia hetkiä ja unelmien toteutumista, yhteiset unelmat eivät kanna kovinkaan pitkälle, jos kaksi ihmistä eivät vain ymmärrä toisiaan. Kaikki päättyi lopulta nopeasti kuin salama, vaikka ero teki tuloaan jo pitkään. Paljon pidempään kuin kukaan olisi voinut kauniiden kuvien perusteella arvata. Minut hyvin tietävät ja rivien väleistä lukijat osasivat kyllä aavistaa eron, odottaakin sitä, jopa toivoakin sitä.

Tottakai vielä loppumetreillekin asti oli olemassa myös paljon kaunista, hyviäkin hetkiä. Silti oli aika päästää irti. Meidän oli ehdottomasti aika päästää irti, sen aika oli oikeasti ollut jo paljon aiemmin.

Siitä on nyt tosiaan noin vuosi, kun muutin uuteen huoneeseeni ja jatkoin elämääni sinkkuna, sitä kautta myös soolomatkailijana. Olen viimeisen vuoden ajan saanut olla ja matkustaa juuri, kuten haluan. En ole ollut velvollinen raportoimaan menoistani tai tuloistani, suunnitelmistani tai suunnittelemattomuuksistani. Olen saanut tarttua omiin päähänpistoihini, olen voinut olla ottamatta toista huomioon ja tehdä juuri sitä, mitä haluan. Olen saanut heittäytyä oman elämäni virran vietäväksi ja voi että, kyllä se on aika myrskyisästi nyt riepotellutkin − hyvässä ja huonossa.

Erästä miespuolista ystävääni lainaten, se joku antaisi minun olla oma itseni ja minä antaisin hänen olla juuri hän.

En tiedä, onko syy syksyn saapumisessa vai sunnuntaissa, mutta huomaan miettiväni yksinoloa. Huomaan kaipaavani taas seikkailuseuraa.

Samaan aikaan, kun rakastan seikkailla yksin ja olen kokenut monta taianomaisinta hetkeä aivan yksin, huomaan taas kaipaavani jotakin. Huomaan ajattelevani, että olisihan nämäkin kauniit hetket mukavaa jakaa jonkun kanssa. Onhan se totta, että moni hetki maksimoituu jaettuna (toisaalta huonossa tai väärässä seurassa kauneimmankin hetken saa pilattua silmänräpäyksessä).

Kun puhun kaipaavani jotakin, en todellakaan tarkoita vain jotakin, en missään tapauksessa ketä tahansa. En kaipaa elämääni ketään, joka rajoittaa liikaa elämääni tai omaa kasvuani. En ketään, joka tarvitsee minua jatkuvasti tai asettaa minulle jatkuvia odotuksia. En ihmistä, joka ei ole menossa samaan suuntaan kanssani. Kaipaan kanssani samaan suuntaan matkustavaa ihmistä. Sellaista, joka on kanssani samalla matkalla henkisesti ja fyysisesti.

Erästä miespuolista ystävääni lainaten, se joku antaisi minun olla oma itseni ja minä antaisin hänen olla juuri hän. Siteeraamani ystävä tapasi vapaasieluisuudestaan huolimatta juurikin sellaisen oikeanlaisen ihmisen. Hän tapasi hänet paikassa, jossa hänen kuuluikin olla juuri tuolla hetkellä. Tilanteessa, missä sattumalla ei ollut mitään tekemistä.

Sellaisen ihmisen ja kohtaamisen toivotan itsekin omaan elämääni tervetulleeksi. Sellaisen, joka ei ole vain sattumaa. Sellainen ei taida löytyä Tinderistä vaan hän löytyy juuri silloin, kun aika on kypsä. Se ei välttämättä vielä ole aivan kypsä, mutta suunta on oikea. Tunnen sen.

Siihen asti tutustun vielä omaan itseeni. Tutustun taas siihen ihmiseen, joka olin ennen edellistä parisuhdetta ja toisaalta siihen, minkälainen olen nyt. Nyt olen oppinut virheistä, mutta kaivelen vielä sieluni ja mieleni sopukoista kaikkein parhainta versiota itsestäni. Sitä, joka on vieläkin taisteluiden seurauksena vähän piilotellut, mutta kurkkii jo nurkan takaa todella useinkin.

Mitä mieltä te olette: rajoittaako vai mahdollistaako parisuhde? Voiko parisuhteessa olla paras versio omasta itsestään vai nousevatko kaikki haastavat puolet pintaan?

 

1 Comment

  1. Voi, tämä oli kaunis kirjoitus. <3

    Vastauksena kysymykseesi… Hyvä parisuhde mahdollistaa. Takanani on hyvin rajoittavia parisuhteita, enkä tajunnut kuinka rajoittavia ne oikeasti ovat ennen kuin tapasin SEN tyypin, sen vapaan sielun, samanlaisen kuin minä. Juuri oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Ja nyt meitä juoksee kaksi vapaata sielua, yhdessä samaan suuntaan. Hyvässä parisuhteessa molemmat saavat olla omia itsejään, ja sopivat yhteen juuri sellaisinaan. 🙂

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate