Viiden päivän treffejä ja jäähyväisiä Berliinin kodille

Punainen, vanhanmallinen matkalaukku, on ahdettu pullolleen. Niin on myös kamelinvärinen matkalaukku, kirpputorilöytöni.

Selässäni roikkuu juuri ja juuri lentokoneen käsimatkatavaroihin mahtuva reppu, jonka sisällön kanssa pitää olla varovainen. En missään tapauksessa haluaisi, että Berliinin kirpputoreilta seitsemän vuoden aikana kerätty sekalainen astiakokoelma särkyisi. Ne ja muut mukanani kuljettamat tavarat tulevat aina muistuttamaan minua hetkistä Berliinissä – toisessa kotikaupungissani, toisessa kodissani.

On aika. Suljen vaalean oven takanani. Oveen jää vielä nimikylttini. Oven taakse jää eräs tärkeä seitsemän vuoden jakso, jaksoni puoliberliiniläisenä. On aika kääntää kirjan sivua.

Kädessäni on lampunvarjostin ja toisessa mustan penkin istuinosa. Annan raamikkaan seuralaiseni kantaa laukut, olen kiitollinen hänelle saamastani avusta. Kiitollinen siitä, että hän ylipäänsä innostui järjettömästä ja spontaanista ideasta lähteä Berliiniin muuttoavukseni ja seurakseni. Hänen ei olisi tarvinnut, olemmehan tavanneet aiemmin vain kaksi kertaa. Kolmas kerta kestikin jo melkein viikon yhteen soittoon, halusimme tai emme.

Vieressäni seisova ihminen tarttui spontaaniin ideaan ja lähti kolmannella kohtaamiskerrallamme viiden päivän intensiivitutustumisen maailmaan. Taisimme jopa, ainakin luulen, selvitä mahdollisesta koettelemuksesta melko hyvin. Näin, vaikka saatoinkin hieman kiukkuilla muuttostressissäni. Kyllä, osa irtaimistoani on muutettu tuttavan kellariin.

Ovi on nyt suljettu. Berliinin asunnollani on parin viikon sisällä virallisesti uusi omistaja. Olen irrottanut pienen omaisuuteni seinistä, ostanut itselleni edes hieman näennäistä vapautta ja tilaa uusille suunnitelmille.

Varoitin seuralaistani jo etukäteen mahdollisesta herkistymisestä lähdön hetkellä. Hän lupasi tarjota olkapäätään tueksi. En herkistynyt, en itkenyt. Olen valmis muutokselle.

Berliini tulee aina olemaan yksi kodeistani tässä maailmassa, tutuista tutuin kaupunki. Ehkä siitä tuli jo liiankin tuttu, eikä se valloittavuudessaan enää yllättänyt. Alkuihastus suurimpaan kaupunkirakkauteeni on kadonnut, mutta se on vain muuttanut muotoaan. Se on syventynyt. Minun ja Berliinin suhde on syventynyt niin, että voimme jo ottaa vähän etäisyyttä. Samaan aikaan tietäen, että Berliini tulee aina olemaan minun Berliinini ja ettei tämä kemia katoa koskaan.

Leave A Reply

Navigate