Urbaania löytöretkeilyä Berliinissä

Olen urbaanin löytöretkeilyn harrastelija. Tällaiseen löytöretkeilyyn kuuluu muun muassa hylättyjen talojen tutkiminen. Tällä kertaa pääsin tutkimaan Berliinin hylättyä puolta. Suosikkikaupungissani riittää tutkittavaa tälläkin saralla ja kaupunki on urbaanin löytöretkeilijän paratiisi. Hylättyjä, purkukuntoisia paikkoja on vaikka millä mitalla ja ne vain odottavat tutkijaansa. Historiaa kohteissa riittää, onhan Berliinin lähihistoria erittäin värikäs.

IMG_6254

Minä ja Berliinissä reissussa ollut ystäväni (se sama, joka juuri vähän aikaa sitten oli luonani sohvasurffaamassa) kävimme muutama päivä sitten päättyneellä Berliinin reissullani tutkimassa erästä erittäin kiinnostavaa kohdetta, vanhaa tanssisalia.

Päivä oli sateinen ja suuntasimme Berliinin rajojen sisällä sijaitsevaan tanssisaliin (saksalaisittain Ballhaus). Tutkimme rakennusta ensin ulkoa ja tottakai sinne oli päästävä sisällekin. Myönnän, minua pelotti. Rakennus oli paikoitellen romahtanut tai romahtamaisillaan, mutta silti sinne oli pakko päästä tutkimaan hieman lisää.

Hyppäsimme rikkoutuneesta ikkunasta sisään ja saavuimme keittiötä muistuttavaan tilaan. Kapeita ja pimeitä käytäviä, tyhjiä huoneita, likaa, vanhoja huonekaluja, graffiteja ja rikkoutuneita ikkunoita. Rakennuksessa oli pimeää ja ulkoa kuului sateen ropinaa, joka teki tilanteesta entistä kuumottavamman. Taskulamppu valaisi pimeyttä.

_MG_6291

Löysimme rakennuksista kaksi vanhaa ja suurta tanssisalia. Toisen katossa oli kattofresko ja pystyin vain kuvittelemaan, kuinka saleissa on aikoinaan pidetty hauskaa ja tanssittu. Nyt minua pelotti liikkuakin kyseisissä saleissa. Tuntui, että rakennus saattaisi romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Tuntui, että meidän piti kuiskailla. Tunnelma oli todella pelottava, mutta samaan aikaan olin todella vaikuttunut.

Pelkäsin myös löytäväni pimeistä huoneista jotain, mitä en todellakaan halunnut nähdä. Siellä olisi voinut olla ihan mitä vain! Eräässä ovessa luki ”death” (kuolema). Tuosta ovesta en luonnollisesti halunnut mennä sisään. Seinillä oli myös jonkin verran natseihin viittaavia kirjoituksia.

Vaikka tunnelma olikin karmiva, rakennuksen kauneus sai minut tutkimaan paikat lähes läpikotaisin. Yksin en olisi uskaltanut ja onneksi tämä italialainen sohvasurffaaja, nykyisin hyvä ystäväni, oli mukanani. Kokemus oli todella vaikuttava. Pelottava, mutta huikea.

En kerro paikan osoitetta. Halukkaat saavat sen kyllä selville. Samalla toivon, että jokainen, joka tuonne päättää mennä, ottaa riskit huomioon. Hylättyjen paikkojen tutkiminen on riskialtista ja joskus myös laitonta. Vandaaleja riittää ja itse toivon, että kaikki kunnioittaisivat toisten omaisuutta ja yhteistä omaisuutta ja pitäisivät mielessä tämän sanonnan: ”Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä!”

Leave A Reply

Navigate