Urbaani viidakkoseikkailijatar silloin ja nyt

Kuinka pitkälle rakkaus lajiin voi viedä? Kuinka pitkälle sydän edellä tekemällä voi päästä? Onko mahdollista saada rakkaasta harrastuksesta itselleen toinen työ ja mahdollisesti jopa osa toimeentuloa? Nämä kysymykset alkoivat hyppelehtiä mielessäni vasta pari vuotta bloggaamisen aloittamisen jälkeen ja samat kysymykset alkavat pikku hiljaa saada selkeämpiä vastauksia.

Muistan, kun nelisen vuotta sitten kävelylenkin päätteeksi avasin tietokoneen ja googlasin, minne ja miten aloittaa blogi. Pian olin näpyttelemässä näytölle nimeä, joka itse asiassa syntyi aivan toisessa yhteydessä. Urbaani viidakkoseikkailija oli kuvaus, jolla olin aiemmin hieman pilke silmäkulmassakin (öhöm, myönnän tämän hieman nolona) etsinyt nimeltä mainitsemattomalla deittipalstalla sellaista kaupungissa viihtyvää luolamiestä, kenties jopa unelmieni Tarzania.

Koska myös Googlen hakukone tuntui alkuun löytävän tulevan blogini mahdollisella nimellä aiemman deitti-ilmoitukseni, päätin lisätä nimeen naiseuteen viittaavan päätteen -tar. Blogillani ja deitti-ilmoituksellani ei ollut mitään tekemistä keskenään, tajusin vain myös itse olevani juurikin sellainen luontoihmisen ja kaupunkilaisen yhdistelmä.

Aloitin blogini kirjoittamisen nelisen vuotta sitten puhtaasti nollasta. Minulla oli vain tarinoita ja valokuvia. Tekninen osaaminen loisti poissaolollaan, itse asiassa inhosin tietotekniikkaa.

Kuka olisi tuossa vaiheessa arvannut, että seikkailijatar sana tulisi olemaan käytetty sana monessa muussakin yhteydessä ja että Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi tulisi elämään virtuaalisessa maailmassa vielä monta vuotta? En olisi voinut kuvitellakaan, minne blogini minut vielä veisi. Toisin sanoen, minne intohimo matkailuun ja seikkailuun veisi.

Aloitin blogini kirjoittamisen nelisen vuotta sitten puhtaasti nollasta. Minulla oli vain tarinoita ja valokuvia. Tekninen osaaminen loisti poissaolollaan, itse asiassa inhosin tietotekniikkaa. Olen oppinut matkan varrella paljon, aloin pikku hiljaa ymmärtää intohimoni ja tarinankerronnan lisäksi myös markkinointia ja mainontaa. Aloin oppia jopa koodikielen simppeleimpiä koodeja ja kaikkea muuta itselleni aiemmin siansaksan kategoriaan kuuluvaa faktaa. Aloin vaivihkaa kouluttautumaan virheiden kautta uuteen, toiseen ammattiin. Minusta oli tulossa sosiaalisen median ammattilainen. Sanahelinä, joka oli ollut vain pakollista pahaa tarinankerronnan saralla, alkoikin kiinnostaa.

Olen nyt viettänyt viime viikon yhdessä suuressa blogikuplassa, NBE Finland -blogitapahtuman tiimoilla. Tästä lupaan kertoa lisää aivan pian, mutta nyt päässäni pyörii vain joukko sekavia somemaailman termejä, joita en ollut vielä pari vuotta sitten kuullutkaan. Olen viettänyt aikaa maailmaa kiertävien bloggaajien seurassa. Olen näyttänyt jo neljättä kertaa kotimaatani kansainvälisille bloggaajille ja olen jo osa tuota monenkirjavaa porukkaa. Kuulun johonkin, en enää olekaan vain yksin tarinoitani koneelle näpyttelevä seikkailijatar.

Kai sitä matkan varrella on myös jotain tullut opittua, sillä Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi on listattu merkittävällä Cisionin listalla Matkablogien TOP 10 -listaan.

Seikkalijattarista puheen ollen, olen yht´äkkiä myös uuden Seikkailijattaret-verkkomedian päätoimittaja. Viime kesän ystävyyden sokkotreffit johtivat tähän. En osaa kaikkea, en tiedä faktoja, eikä kokemustakaan ole. Ehkä välillä tarvitaan vai uskallusta ja motivaatiota, tarvitaan uskoa omiin unelmiin ja halua kehittyä. Kaikkihan me olemme täälla vain oppimassa. Tämä on seuraava tilaisuuteni oppimiseen.

Kai sitä matkan varrella on myös jotain tullut opittua, sillä Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi on listattu merkittävällä Cisionin listalla Matkablogien TOP 10 -joukkoon. Seikkailen viidennellä sijalla loistavassa seurassa, josta monen blogin takana tallailee itselleni tuttu, uusi ja blogimaailman kautta tuttu ystävä.

Huokaus, syvä huokaus. Olen kiitollinen. Olen myös iloinen ja olen myös ylpeä itsestäni. Välillä saa olla ylpeä itsestäänkin, jalat silti maassa. Eikös? Haluan samalla rohkaista myös muita uskaltamaan. Itse aloitin bloggaamisen ilman pohjaa, ilman ymmärrystä tai ilman päämäärä. Olin ja olen vain kampaaja. Sekään ei tosin ole vain. Tieni on tuonut monen mutkan kautta tähän pisteeseen. Tässä pisteessä on hyvä olla ja tuntuu, että kaikki ovet ovat avoinna. Kärsivällisyydellä, tahdolla, yrittämisellä ja pään seinään hakkaamisella voi intohimon avittamana päästä vaikka kuinka pitkälle. Niiden ja teidän avulla minäkin olen nyt tässä, toteuttamassa unelmaani olla matkatoimittaja. Sen ääneen sanominen tuntuu hienolta ja niin oikealta.

Mitä sinä tekisit työksesi villeimmissä unelmissasi? Teetkö sitä kenties jo nyt? Oletko onnistunut yhdistämään rakkaan harrastuksen työhön tai oletko uskaltanut aloittaa uuden oppimisen aivan pohjamudista?

6 Comments

  1. Onnittelut Laura hyvästä sijoituksestasi Top 10 -listalla!
    Noista villeistä unelmista – tavallaan olen yhtä vaihetta nyt aloittamassa, sillä jätin vuodenvaihteessa päivätyöni ja näiltä näkymin jatkan ”vain” matkailijana ja bloggaajana. Vielä en osaa edes sanoa, että miltä tämä sitten vähän pitemmän ajan jälkeen tuntuu!

    • Hienoa Pirkko! Uskon, että tästä seuraa sinullakin vain jotain hyvää. Tsemppiä uudelle tielle :)!

  2. Mikaela Savolainen Reply

    Olen aina innoissani siitä, miten jotkut meistä uskaltautuvat hyppäämään. Olen itse koulutukseltani restonomi (suuntauduin matkailuun/hotellimaailmaan) ja olen penskasta saakka kokenut pakottavaa tarvetta nähdä maailmaa kotikulmien ulkopuolella. Ja siihen on onneksi tullut aina mahdollisuuksia, tavalla tai toisella. Mutta tietoisesti vänkäsin tieni myös tapahtumajärjestämisen maailmaan jo opiskeluaikana aina, kun mahdollista. (Partiolaisena järjestin tapahtumia jo 12-vuotiaana.) Matkan varrella keräsin kokemusta tekemällä vapaaehtoisena töitä festareilla ja monen sortin tapahtumissa. Valmistuttuani hakeuduin töihin tapahtumien pariin. Tein isoja messutapahtumia Tku/TRE/Hki työkseni. Kunnes Amor puuttui asiaan (ja toki harkittuani jonkin aikaa), lähdin yökerhoyrittäjäksi. Tällainen ei ollut agendalla, mutta nyt about 12 vuotta myöhemmin olen edelleen superiloinen siitä, että hyppäsin. Olen itse kouluttanut itseäni jatkuvasti mm. Avoimessa yliopistossa, Courserassa ja kesäyliopistossa eri aihepiireihin. Sattuu olemaan myös niin, että meillä molemmilla on myös aina matkanälkä ja yrittäjinä saamme reissuista irti kimpassa huikean paljon. Aurinkoa ja onnea Seikkailijattaret -konseptille. So Cool, Girls!

    • Kiitos ihanasta vastauksesta, Mikaela! Upeita ja rohkeita ratkaisuja olet sinäkin elämässäsi tehnyt. Tekemällä oppii, eikä kukaan ole seppä syntyessään. Itse kanssa nautin monen asian tekemisestä, oppiminen on jatkuvaa ja on palkitsevaa kehittyä.

  3. Olipas inspiroiva teksti! Kyllä sitä ahkeruus palkitaan ja oot kyllä paikkasi ansainnut. Onnittelut vielä tuosta viidennestä sijasta.

    Sain kyllä vähän pilkettä silmäkulmaan tuosta blogin nimen alkuperästä, hauska pikkufakta! :’D

    Villeissä unelmissani haluisin jollain tapaa olla matkailun parissa töissä, joka matkustelee ympäri maailmaa. Ehkä joku matkaoppaiden kirjoittaja, jossa pitäisi olla pidempiä aikoja kohteessa, että siitä riittäisi kirjaksi asti.

  4. Onnittelut! Ja todellakin KUULUU olla ylpeä noin mahtavista saavutuksista – Cicionin sijoituksesta, unelmien saavuttamisesta. Ihan kaikesta!

    Minä alan olla aika lähellä villeimpiä unelmiani työelämässä. Saan jo tehdä juuri sitä, mitä ikinä olen osannut unelmoida, vielä kun siihen annettaisiin täysi aika, niin olisin kyllä kertakaikkisen unelmatyössäni. Nämä digiasiat vievät kyllä mennessään – niihin ei kenties koskaan pääse kyllästymäänkään, kun kaikki kehittyy ja muuttuu niin nopeaan tahtiin 🙂

Leave A Reply

Navigate