Tropiikin lapsi kaamoksessa

Kaamos, tuo vuoden eri vaiheista karmaisivin, on hiipinyt luoksemme taas. Se tuli niin hiljaa ja varoittamatta. Joka vuosi se osaa yllättää tulollaan, tulla kylään aivan liian varhain.

Joka vuosi kehotan sitä lähtemään tiehensä, en toivota sitä tervetulleeksi elämääni. Silti se tulee kylään, tapansa mukaan ja kutsumatta. Se valtaa koko tilan ja pyyhkii altaan kaiken muun.

Taistelen sitä vastaan ja rimpuilen sen kuristuksessa. Silti se vie voiton, tänäkin vuonna se vei voiton. Kaamosaika on ja tulee olemaan. Sitä ei pääse karkuun tässä maassa, ei sitten kirveelläkään. Sitä vastaan voi yrittää taistella ja sen olemassaolon voi hyväksyä, mutta en tule koskaan nauttimaan sen seurasta.

Oikeastaan en tykkää sen kummemmin koko talvesta. Myönnän sen, en ole talvi-ihminen. Välillä yritän edes olla, koska huomaan ympärillä olevien ihmisten hehkuttavan talven tuloa ja ihanaa vuodenaikojen vaihtelua. He hehkuttavat tunnelmointia ja peiton alle vetäytymistä, pipon päähän laittamista. Yritän nyökytellä mukana innostuksesta vuodenaikojen vaihteluun, mutta samaan aikaan ääni sisälläni huutaa kesää ja kuumuutta. En ole talvi-ihminen, eikä minun tarvitse olla.

Olen tropiikin lapsi. Sydämeni sykkii auringolle. Se sykkii lämmölle, värikkäälle maisemalle ja kukkaloistolle. Se sykkii paljaille varpaille, hellemekoille, aurinkohatuille, kookosöljyn tuoksulle iholla, meren suolalle hiuksissa ja palmupuiden huojumiselle kevyessä tuulessa.

Lämpöaalto virtaa kehoni lävitse, täyttäen jokaisen solun, kun mietin tropiikin vihreää väriä ja kuumaa kosteutta. Minut on tehty aurinkoon, haluan tuntea aurinkoenergian aivojeni kaukaisimmassakin sopukassa asti.

Haluan tuntea hiekan varpaiden alla, en palella pakkasessa. Haluan nähdä värejä, en harmaata massaa. Haluan tuntea iholla iholleni parhaiten sopivan lämpötilan. Tuo lämpötila tuntuu juuri oikealta, eikä pakota hartioitani nousemaan korviin asti.

Kaamos, pitäisikö sinua ja pakkasta paeta tropiikin lämpöön? Olisiko jo aika lopettaa yrittäminen ja vain myöntää, ettei minua ole tehty tällaista varten. Aion tykätä kaamoksen ja kylmyyden kyläilystä, mutta toivottaisin noille kutsumattomille vieraille hyvät matkat jo viikon tai parin jälkeen. Jos he eivät lähde kylästä, aion itse paeta paikalta.

Katsotaan, kummin käy ja minne kenenkin tie vie. Kuka voittaa ja kuka jää, kaamos ja kylmyys vai minä? Itse asiassa taidan jo kuulla tropiikin kutsun, ainakin toivon kuulevani. Entäs sinä?

2 Comments

  1. Puhuttiin just sunnuntaina Reissusiskon kanssa, että tämä on kamalaa tämä musta märkä pimeys. KaIkki keinot keksittävä, kuten pari tuntia konsertissa ja matkaohjelmat ja -videot, milloin ei aurinkoon pääse. Jaksamista!

  2. Pingback: Minä(kin) hajoan kaamokseen - Lähtöselvitetty

Leave A Reply

Navigate