Toinen kotini Berliinissä

Rinkka on taas pakattu, passi ja kamera ovat käsimatkatavaroissa. Tänään, Suomen itsenäisyyspäivänä, matkustan jälleen kerran toiseen kotiini eli Berliiniin. Kerta on ehkä 14. tai jotain. En enää tiedä, eikä sillä ole väliä. Olen yhtä innoissani kuin ensimmäisellä kerralla sinne matkatessani, vain sillä on väliä.

Olen hengaillut Berliinissä yksin, suomalaisten ystävieni kanssa, maailmalta tuttujen ystävien kanssa, siskoni kanssa, äitini kanssa ja nyt matkalle mukaan lähtee isäni. Isäni, joka on edellisen kerran ollut lentokoneessa ehkä kymmenisen vuotta sitten. Tämä oma wanderlustini ei siis ole peritty ominaisuus – ei todellakaan. Hauskaa silti viedä isäni maailmalle näkemään edes palasen siitä, mitä minun maailmani on.

Berliinissä odottaa paikallisten ystävieni lisäksi myös juuri pari päivää sitten luotani lähtenyt sohvasurffaaja. Hänen reittinsä vei siis Tallinnan ja Helsingin jälkeen Berliiniin ja koska tulimme loistavasti juttuun, voin hyvinkin mielelläni jatkaa hengailua ja ystävyyttä toisessa kotikaupungissani. Jännää! On se vaan mahtavaa, kun tutustuu näin aikuisella iälläkin toinen toistaan upeampiin ihmisiin!

Ehkä nyt on myös hyvä hetki paljastaa salaisuus. Berliinissä ollessani minä todellakin olen kotona. Minulla on asunto Berliinissä. Minulla on toinen koti Berliinissä, joka vain odottaa muuttoani sinne.

Suunnitelmia matkalle ei suuremmin ole. Katsotaan ja eletään fiiliksen mukaan. Aion herkutella, nautiskella ja ihmetellä. Vien isän katsomaan niitä perinteisiä nähtävyyksiä, joista en aiemmin ole itse asiassa ollut edes kovin kiinnostunut!

Aion inspiroitua tuosta rumankauniista kaupungista taas kerran ja luultavasti palaan taas takaisin Helsinkiin vahvan fiiliksen kanssa, että Berliiniin haluan muuttaa. Niin tapahtuu joka kerta ja olen aika varma, että joku päivä tuo vielä toteutuukin. Luulen, että joku päivä Berliini tulee olemaan tukikohtani maailman tutkimiselle. Katsotaan, asiat menevät miten menevät. Asiat tapahtuvat oikealla hetkellä, jos niille antaa mahdollisuuden. Pitää vain antaa niiden palasten loksahdella paikoilleen.

Ehkä nyt on myös hyvä hetki paljastaa salaisuus. Berliinissä ollessani minä todellakin olen kotona. Minulla on asunto Berliinissä. Minulla on toinen koti Berliinissä, joka vain odottaa muuttoani sinne. Tämä on monen asian summa ja kieltämättä välillä ne saksankieliset paperisotkut eivät ole helpoimmasta päästä, mutta olen silti todella onnellinen ja kiitollinen tästä valinnastani. Valinnasta, jonka vuoksi asun Suomesa pienesti ja vaatimattomasti.

Valinnallani olen todistanut, että kaltaiseni levoton ja päättämätön ihminen voi asua kahdessa paikassa samaan aikaan – ainakin tavallaan.

Leave A Reply

Navigate