Tervetuloa Malesiaan!

Malesia, olen taas luonasi. Edellisestä kohtaamisestamme ei ole kahta vuotta pidempää aikaa, mutta silti tuntuu, että jo oli aikakin tavata taas. Tällä kertaa näytät minulle uusia puoliasi, uusia ulottuvuuksiasi.

Matka tänne alkoi jo yli vuorokausi sitten. Aikaeron takia en edes osaa tai jaksa tehdä tätä yksinkertaista laskutoimitusta matkustamiseen käyttämistäni tunneista. Kyseisiin tunteihin on mahtunut 3,5 tuntia kestävä lento Helsingistä Istanbuliin, kolmen tunnin vaihtoaika Istanbulissa ja 9,5 tunnin lento sieltä Kuala Lumpuriin.

image

image

imageIso peukku muuten Turkish Airlinesille, jonka sapuskat ovat herkullisia, palvelu loistavaa ja jonka pitkällä lennolla sai jopa aamutossut, hammasharjan ja kasvopyyhkeen. Peiton alle kääriytyneenä yritin nukkua, vaikka jatkuvasti jouduinkin vaihtamaan asentoa. Kyllä tuo takapuoli joutuu aika kovalle koetukselle pitkillä lennoilla. Lisäksi vieressä istuva, kultasormuksinen mies, istui tietysti miehekkään leveästi tehden minun olostani hieman haastavampaa; enhän nyt häneen olisi halunnut nojailla.

Unen laadusta viis, pääasia on, että pääsin turvallisesti perille Malesian pääkaupunkiin, Kuala Lumpuriin. Kentältä bussi (10 ringit/suunta) kaupungin keskustaan, jossa minulla oli treffit sovittuna toisen suomalaisen matkabloggaajan ja hänen miehensä kanssa.

Bussin kuljettaja kertoi minulle vaivihkaa wifin salasanan,
(vaikka ilmeisesti se ei ollut tarkoitettu asiakaskäyttöön) ja pääsin tsekkaamaan treffiemme tarkemmat koordinaatit.

Bussimatka sateen jälkeisessä ja auringonlaskun valaisemassa maisemassa kesti noin tunnin. Rinkka vierustoverinani katselin trooppisen värikkäillä penkeillä varustetun bussin ikkunasta ulos ja hymyilin itsekseni.

image

imageVieressä kaartavan rekka-auton apukuski taisi huomata pienen hymyni ja vilkutteli minulle. Toinen autoilija näytti peace-merkkiä sormillaan. Olipa taivaalla myös sateenkaari, asiat olivat siis kovin hyvin.

Meidän Suomi-poppoo hengaili Kuala Lumpurin pikku-Intian alueella muutaman tunnin menoa ihmetellen ja kuulumisia vaihdellen. Söimme katukeittiössä ja nuudeliannos muistutti, että kulinaristille Malesia ei ole yhtä taivaallinen kohde kuin esimerkiksi naapurimaansa Thaimaa. Silti, aion tällä reissulla etsiä malesialaisen keittiön maittavimmat herkut. Onko teillä muuten vinkkejä?

Nyt istun lentokoneessa, matkalla virallisesti ensimmäiseen kohteeseeni, Langkawille. Tunnin lento ja olen perillä trooppisilla saarilla. Arvanette, että fiilis on sen mukainen!

Aamulennon takia vietin yöni lentokentällä. Lentokenttäöissä on välillä jotakin erittäin viihdyttävää ja lentokentän lattialla nukkuessa pääsee erittäin hyvin reppureissun oikeaan olemukseen kiinni. En missään tapauksessa nukkunut hyvin, mutta nukuinpahan kuitenkin, edes jonkun tunnin.

imageKentällä minua ympäröi hunnutettujen naisten ja värikkäisiin vaatteisiin sonnustautuneiden muslimien joukko, hekin viettivät yönsä yhtä pehmeillä patjoilla kuin minä. No joo, oikeastaan kokolattiamatto on suhteellisen hyvä paikka nukkua.

Koneen kapteeni kuuluttaa juuri, että Langkawilla on nyt +25c. Tämähän on aamun lämpötila, iltapäivään mennessä on luvassa mukavat +33c, mikä lämmittää Suomen talvesta jäätynyttä mieltäni jo erittäin mukavasti.

Ennen koneen laskeutumista kerron vielä, että kontrastina kahdelle edelliselle yölle, seuraavat yöt vietän todella erilaisessa miljöössä. Seuraavat kaksi yötä nautiskelen olostani Sheraton Beach Resortilla, jonka olettaisin olevan reppureissaamiseen tottuneelle matkailijalle ikimuistoista. Siellä pääsen varmasti helposti lomafiilikseen, jonka jälkeen onkin helppo aloittaa toisenlaiset seikkailut. Tästä kaikesta lisää pian, pysykääs siis kuulolla tässä tällä kertaa päiväkirjamaisemmassa rustailussani.


Selamat Datang ke Malaysia

Malaysia, it has been two years since we last met. Now it’s the time for us to re-unite again. It took me two flights to get to you, but I am officially here.

After spending the night on the airplane, it felt to so good to set food on the Malaysian land again. The coutry greeted me with a rainbow and a beautiful sunset. Some local guys shoved me a peace sign with their fingers while I was looking out the bus window, on the way to the city. They must have seen the smile on my face.

I had set up a date for myself in Kuala Lumpur with two Finnish people, who happened to be in KL as well, doing their visa run to Thailand. We spent a few hours together in the Malaysian capital. Had some local food, and just hung out.

After the date night, I headed back to the airport, where I had decided to spend the night, before my flight towards Langkawi island the next morning.

So there I was, trying to sleep on the carpet at the noisy airport, but no way I was the only one. Many others seemed to be doing the same. I didn’t mind, at all. I knew, that I would spend my next night at a very differnt kind of a place, at a resort on a tropical island. Contrast is good, it makes you appreciate things even more, don’t you agree?

More about my Malaysian adventures soon, I have a feeling I will write a lot on this trip. I am just so excited to be here, and to share this with you all!

 

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate