Talvisen metsän hiljainen taika

Suomen talvi on kaikessa pimeydessään ollut minulle haastava jakso olla aktiivinen seikkailijatar. Ideat pitkistä metsäkävelyistä ja teltassa tai riippumatossa vietetyistä öistä sammuvat auringon lailla talven pimeinä kuukausina ja ulkona oleilu tuntuu vain lyhyen aikaa valaisevan auringon takia aina kiireiseltä. Äkkiä ulos nyt, aurinko laskee jo.

Pitäisikin ottaa itseäni tiukasti niskasta kiinni ja pakottaa itseni happihyppelyille nykyistä useammin myös vuoden haastavimpaan aikaan. Muistan kai liian huonosti ulkoilusta saadun endorfiinipiikin tunteen nahoissani. Tuo tunne pitäisi kirjoittaa paperille ylös, että sen avulla jaksaisi rynnätä talviaamuisinkin innokkaana retkeilemään. Sama pitäisi tehdä kaiken itselle suuria ilontunteita suovan kanssa, että väsymyksenkin hetkillä voisi uppoutua unelmiin ja kauniisiin hetkiin.

Jonkin aikaa sitten päättynyt pestini *blogitapahtuman emäntänä pakotti minut ylös, ulos ja liikkeelle. Liikuin viikon aikana ulkona monin tavoin aina lumikengistä ja moottorikelkkakyydistä koiravaljakkoon, hiihtoon ja luisteluun. Uin avannossa, kylvin paljussa, pilkin ja nautin glögiä nuotiotulen äärellä. Kaikki tämä hyvässä, maailmanmatkaajien seurassa, uusien ystävien keskellä.

Tallustelimme peräkanaa bloggaajajoukolla pitkin Keski-Suomen hiirenhiljaisia metsiä. Käsissä roikkuvat myrskylyhdyt antoivat valoa ja pilviverhon takaa hohtava kuu valaisi metsätietämme. Tuolla hetkellä, pimeässä metsässä lumikenkäillessäni, havaitsin (tai ehkä vain muistin) uuden tunteen Suomen talven taiasta. Silmät tottuivat pimeään nopeasti ja kuun valo on yllättävänkin tehokas lamppu.

Öisen metsän hiljaisuus on kaunista ja rauhoittavaa. Lyhty kiikkui kädessäni, kun keskityin tallailemaan tasaisin askelin kohti edessä siintävää erämajaa. Jos olisin ollut yksin tai oman aikatauluni mukaan liikenteessä, olisin tehnyt puun- ja nuotiontuoksuisesta erämajasta kotini siksi yöksi. Olemme etuoikeutettuja, että metsissämme on tällaisia turvapaikkoja, joita saa käyttää aivan ilmaiseksi. Olisin myös kuunnellut hiljaisuutta ja nauttinut nuotiotulen liekkien meditatiivisesta vaikutuksesta. Olisin lämmittänyt tulella eväitä ja keskittynyt elämän yksinkertaisiin, kauniisiin asioihin.

Nämä pienet, talviset metsäretket, saivat minut muistamaan talven ihmemaan kauneimman tunnelman. Tuo tunnelma löytyy metsän siimeksistä, lumen hiljentämästä maisemasta, myrskylyhdyn ja kynttilöiden valosta sekä nuotiotulen lämmöstä. Ensi talvena pakotan itseni pimeydestäkin huolimatta yökylään metsään. Muistutan itseäni paperille kirjoitetulla lauseella talvisen metsän kauneudesta ja hyppään suksille, suuntanani jokin eksoottinen erämaja keskellä kaukaisuutta, mutta silti niin lähellä.

*Olin matkalla mukana NBE-blogitapahtumassa host-bloggaajan roolissa. Kampanja on toteutettu yhteistyössä Matkamessujen, Visit Finlandin ja Visit Central Finlandin kanssa.


I have always found it difficult to drag myself outside in the darkness of the Finnish winter. During a recent trip to Central Finland I remembered, how silent a snow-covered forest can be. I remembered hiw magical it is to walk in a fairytale-like forest, the landscape lit by a simple lantern. I noticed, how much I would have loved to spend the night in a cute, government owned hut, and how calming staring at the fire can be. 

Jaa kavereillesi! Share on Facebook28Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate