Tuulen matkassa kaikki on hyvin

Herään jo ennen kellon pirinää. Linnut visertävät kilpaa toistensa kanssa, tervehtivät onnellisina aurinkoa. Näen ikkunastani sinisen taivaan, vihreän nurmen ja auringon säteiden valaiseman meren. Kevät, mikä ihana syy herätä tähän viikkoon − viikkoon, joka tulee olemaan vaikea.

Levottoman mielen syndroomasta

Sunnuntai, levoton olo ja poukkoileva mieli. En tiedä, johtuuko tämä melankolian ja levottomuuden piirileikki eilisistä juhlista vai onko tämä olotila tullut jäädäkseen, potkiakseen minua eteenpäin. Olen kirjoittanut kaukokaipuusta ja maailmannälästä. Olen kertonut suurista ja pienistä unelmista sekä niiden toteutumisesta ja toteuttamisesta. Jos jokin asia on blogissani pysynyt, myötä- ja vastatuulessa, on se ollut levottomuus ja levottomuuden siivittämä jatkuva kaipuu jonnekin. Se tunne on täällä taas, se on vahvempi kuin aikoihin. Se oli sisälläni, vaikka seurustelin. Se on sisälläni, kun olen yksin. Se katosi hetkeksi, kun sisustin liian ihanaa kotia, mutta nyt se tunne on löytänyt jopa turvasatamaani. Levottomuus on minussa ja tässä hetkessä se vaatii huomiota, ei niinkään sen taltuttamista…

Ainahan minun piti muuttaa – joko nyt?

Istuin matkani viimeisenä päivänä nicaragualaisessa paikallisbussissa, niin sanotussa chicken bussissa. Yhdysvalloista tuodun keltaisen koulubussin nahkajäljitelmäpenkillä istuessani tunsin syvää kiitollisuutta. Silmät melkein kostuivat, kun taustalla soi espanjankielinen versio Lambadasta, kun ihmiset juttelivat keskenään ja tekivät toisilleen tilaa täpötäydessä bussissa, kun pyysin nuoren pojan viereeni istumaan espanjaksi tehdäksemme tilaa vanhemmalle naiselle. Siinä tavallisessa hetkessä huomasin tuntevani syvää onnellisuutta ja samalla haikeutta, kun tajusin olevani taas matkalla kotiin, Suomeen. Suomi. En koskaan kuvitellut jääväni asumaan synnyinmaahani. Muualla olen parempi versio itsestäni. Älkää käsittäkö väärin, rakastan Suomea ja tiedostan kaikkialla olevan omat ongelmansa. Silti, kuvittelin aina olevani se, joka muuttaa Australiaan, Kaliforniaan tai edes Berliiniin. Syystä jos toisesta, jäin. Tämä hieman alle kolmen viikon…

Eat, Pray, Love – Oman elämäni Elizabeth Gilbert

Aikamme suosikkikirja, omaa tietään etsivän amerikkalaisnaisen Eat, Pray, Love, on kuin kuvaus monen meistäkin elämästä. Myös omastani. Olen hän. Ostin kirjan jo vuosia sitten, aikana ennen siitä tehtyä elokuvaa ja sen suosiota. Halusin käydä katsomassa elokuvan yksin ja tippa tuli melkein linssiin, kun tunnistin itseni Julia Robertsin tähdittämästä elokuvasta. Olin monin osin kuin hän. Kuuntelin eilen nicaragualaisen kahvilan tiloissa, kun joukko amerikkalaisnaisia kiisteli, kuka on eniten hän eli kirjan Elizabeth. Kaikki tunnistivat itsensä, kaikki etsivät itseään. Kaikki olivat kenties eronneet tai karanneet, löytäneet uuden ja hakanneet päätään seinään. Meinasin huikata keskusteluun oman kommenttini hieman kauempaa: ”Ei, kun minä olen hän!” Meistä moni, kolmessakymmenissä olevista naisista, on jatkuvalla tutkimusmatkalla. Naisen perinteinen…

On muutosten aika

Muutos, olet luonani. Olet tehnyt hidasta ja silti varmaa tuloasi jo pidempään, mutta nyt olet perillä. Voisiko tätä kaikkea nimittää elämän seitsemän vuoden sykliksi tai Intian mytologian mukaan Jumalatar-Kalin vuodeksi. Vuosi 2017 on numerologiassa uuden alun aika (2+0+1+7= 10 / 1+0 = 1). Numero yksi tarkoittaa uuden alkua, vanhasta luopumista. Siitä on omassa elämässänikin nyt kysymys, monella saralla.

Matkailija omii kulttuurit – vai omiiko?

Kulttuurit sekoittuvat ja kulttuureita edustavat esineet ja perinteet löytävät tiensä monien arkeen sekä koteihin. Missä menee raja kulttuurista inspiroitumisen ja kulttuurin omimisen välillä? Tässä omat ajatukseni mielenkiintoisesta aiheesta. Kotini on sisustettu maailmalta tuoduillla tavaroilla, eri kulttuurien elementeillä. Buddha-patsas on pöytäkoristeena, ikkunalaudalla lojuu rukousnauha ja tyynyn alle laitan välillä guatemalaisen pahoja unia poisvievän pienen nuken, ikkunassa roikkuu unisieppari. Muistan jokaisen tavaran tarinan, tiedän niiden merkityksen. Vaatteissani on kuoseja Afrikasta, Aasiasta ja Arabimaista, kaikkialta. Koruni on ostettu monen maan käsityöläisiltä. Olen luonut tyylini kombinaationa minut minuksi luoneista matkoista ja muistoista. Yhdistelmä montaa kulttuuria ja montaa eri uskontoa ja uskomusta on minä, moniulotteinen minä. Olen tanssinut etnisiä tansseja, jo toistakymmentä vuotta. Suurin intohimoni…

Älä rakastu reissunaiseen, levottomaan vaeltajaan

Tunnistat hänet jo kaukaa. Hänen hiuksensa ovat huolettomasti takussa ja auringon vaalentamat, hänen ihossaan jäljet auringosta ja elämästä. Hän pukeutuu aina kuin olisi kesä, värikkäästi ja huolettomasti kuin olisi surffirannalla, ehkä rantabaarissa drinkki kädessä. Vaatteissa on värejä ja kuoseja, korut on hankittu maailmalta ja niistä jokaisella on oma tarinansa. Älä rakastu reissunaiseen, sillä hän kulkee omaa polkuaan. Hän on ailahteleva, hän tuntee täysillä. Hänen mielensä muuttuu tuulen mukana, hän ei nauti liiasta pysähtyneisyydestä. Hän ei seuraa suunnitelmaasi, ellei se sovi hänen suunnitelmaansa, hänen villeimpiin unelmiinsa. Unelmoida hän uskaltaa ja haluaa. Mikään unelma ei ole liian suuri toteutettavaksi. Hän jahtaa unelmiaan, eikä mikään saa tulla unelman ja todellisuuden väliin. Älä rakastu…

massaturismi

Massaturismia ja autioituneita kyliä – onko mitään tehtävissä?

Mitä tapahtuu, kun turistit ottavat kaupungin haltuunsa, valloittavat sen? Miten käy hintojen ja miten käy arjen sujuvuuden? Berliini on jo kieltänyt vain lomalaisille suunnatut Airbnb-asunnot asuntopulan takia ja Barcelonassa ja Venetsiassa osoitetaan mieltä hintojen nousua ja massaturismia vastaan. Kävelin kesäkuussa Barcelonan kaduilla ja kiinnitin huomiota kaduille ja liikennemerkkeihin ilmestyneisiin tarroihin ja tägeihin. Ne kertovat katalaaniksi kapitalismin tehneen matkailusta turismia ja käskevät turistit menemään kotiin. Nuo tarrat herättivät mielenkiintoni laajaa aihetta kohtaan. Missä mennään vikaan, kun maailmaa ja ymmärrystä avartava matkailu muuttuikin vihaakin aiheuttavaksi aiheeksi? Massaturismi nostaa alueen hintoja Totuus on, että turistit maksavat kaikesta enemmän. Turisti ei aina kyseenalaista hintaa vaan maksaa sen, mitä pitää. Turisti on lomalla ja haluaa nauttia.…

Vain aavistus sen tietänee

Istun alas, laitan rauhoittavan musiikin soimaan. Raavin jaloissa olevia hyttysenpistoja, Lapin tuliaisia. Hörpin yrttiteetä ja huokaan syvään. On tullut muutoksen aika, muutoksen tuulet puhaltavat − olen siihen valmis tai en. Vielä viikko sitten ajattelin tulevaa muutosta tilaisuutena ja piristävänäkin vaihteluna. Revin kotini kellarihuoneen seinälevyjä ja raivasin itselleni tilaa pieneen huoneeseen, uuteen huoneeseeni. Edessä on vielä katon hiontaa, seinien maalausta ja siivousta ennen kuin voin siirtää tavarani yläkerrasta alakertaan, muuttaa oman kommuunikotini sisällä. Aloittaa alusta. Järjestelen isoa ja valoisaa huonettani, huonettamme. Tästä huoneesta, tarkemmin kahdesta huoneesta, vaihdan paljon pienempään ja teen sen yksin. Espanjalainen ei tule olemaan kuvioissa ainakaan viikonloppuja enempää seuraavaan vuoteen. Suoraan sanottuna en tiedä, kuinka pitkään hän tulee…

Tunnepohjainen matkailija Barcelonan kaduilla

Oletko sinä järki- vai tunnepohjainen eläjä? Päteekö sama tavassasi matkustaa? Luetko karttoja ja suunnittelet vai kuljetko päämäärättömästi ja spontaanisti? Samoilen pitkin Barcelonan Bornin kapeita sivukujia. Betoniseinien suojissa saa miellyttävää varjoa paahtavalta auringolta. Tunnistan viemäreiden tuoksun, muistan sen vuosien takaa. Kuumaksi paahtunut Barcelona tuoksuu usein roskille ja viemärille. Välillä kaupunki tuoksuu myös parfyymille. Parfyymin tai muun raikas tuoksu leijailee taas nenääni, kun ohitan pienet putiikit. Samoilen vielä syvemmälle Barcelonaan. En enää tiedä, missä olen. Tunnistan tutun patsaan. En edes tiedä patsaan nimeä, tiedän vain nähneeni sen. Muistan ohittaneeni tuon patsaan monta kertaa 15 vuotta sitten, kun asuin yhden kesän Barcelonassa. En silloinkaan tiennyt patsaan nimeä, en edes alueen nimeä. En useinkaan…

Tasapainoilua intensiivireissulla

Loman tai paremminkin reissun viimeinen päivä on käsillä. 12 päivän intensiivireissu vei minut hieman vahingossakin kolmeen maahan ja herätti tunteita laidasta laitaan. Tässä onkin kai loman ja reissun suurin ero, tästä syystä hakeudun reissuun. Reissu on aina myös matka omaan itseen, omiin luurakoihin kaapeissa ja silmät loistamaan saavien hetkien ymmärtämiseen. Nukuin matkan aikana yöni monin tavoin, monissa paikoissa. Vedin sikeitä matkailuautossa, yöbussissa, teltassa, siskonpedissä kollegoideni kanssa hotellin kattohuoneistosviitissä, hostellin kerrossängyssä ja jottei pakka olisi liian yksitoikkoinen, seuraavan yön nukun Tukholman lentokentällä (älkää kysykö syytä ja jos haluatte välttämättä tietää, vastaus on halvat ja viime tingassa varatut lennot). 28 asteen lämpotila on täydellinen iholle ja vaikka tätä lämpöä tulenkin kaipaamaan, olen…