Matkailija lokerossa – minä olen monta

Minä olen monta, on lause, johon kiinnitin huomioni eräänä päivänä kadulla kulkiessani. Laukkuun printattu teksti kolahti. Se muistutti ihmisten moninaisuudesta, meidän kaikkien monista ulottuvuuksista ja alati jatkuvasta muutoksesta. Kuka minä olen ja minkälainen matkailija olen? Kysymykseen ei taatusti ole vain yhtä vastausta, eikä ketään moniulotteista ihmistä tarvitse pistää vain yhteen lokeroon. Eri hetkillä ihminen nauttii erilaisista asioista ja tarvitsee erilaisia elementtejä elämäänsä. Arjen lisäksi sama pätee lomilla. Blogimaailman ja brändien vilskeessä tuntuu välillä, että pitäisi pystyä lokeroida itsensä vahvasti johonkin koppiin ollakseen uskottava siinä omassa kopissaan. Välillä yritän ja joka kerta palaan alkuperäiseen suunnitelmaan ja omimpaan olemukseeni seikkailla maailmojen välillä; etsiä kaupungin ja luonnon, menemisen ja olemisen sekä hippeilyn ja…

koti

Seikkailijatar heikoilla jäillä – Crocsit jalassa kotona

Koti, tämä koti on rosoisuudessaan oikeastaan liiankin täydellinen. En haluaisi olla juuri nyt missään muualla. En edes Berliinissä. En haluaisi olla kenenkään muun kanssa, en millään muulla tavalla. Tässä on hyvä, tässä näin on täydellistä. Kulunut viikonloppu on hyvä esimerkki kauniista arjesta ja harvinaisesta seesteisyyden tunteesta. Termi fomo eli fear of missing out loisti poissaolollaan, enkä olisi halunnut olla edes Sideways-festivaaleilla. Mitä ihmettä urbaanille minälleni on tapahtunut, joko pitäisi huolestua? Elän vaarallisilla vesillä, seikkailjattaren elämän heikoilla jäillä. Suurin uhka ja vaaratilanteen aiheuttaja on tämä liiankin mukava koti. Tässä kodissa viihdyn, täällä on kaikki, mitä tarvitsen. Se vaati vaatimattomasti vain kodin meren rannalla, joka tuli virallisesti elämääni noin vuosi sitten. Pieneen…

cision lista

Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi silloin ja nyt

Kuinka pitkälle rakkaus lajiin voi viedä? Kuinka pitkälle sydän edellä tekemällä voi päästä? Onko mahdollista saada rakkaasta harrastuksesta itselleen toinen työ ja mahdollisesti jopa osa toimeentuloa? Nämä kysymykset alkoivat hyppelehtiä mielessäni vasta pari vuotta bloggaamisen aloittamisen jälkeen ja samat kysymykset alkavat pikku hiljaa saada selkeämpiä vastauksia. Voisiko blogista tulla työ?

Hiushuone dandy

Rinkka selässä Hiushuone Dandyyn

Mitä teen, kun en matkaile? Vastaus löytyy helsinkiläisen Hiushuone Dandyn seinien sisäpuolelta, parturi-kampaamon tiloista. Kerron teille jatkuvasti matkoistani ja lomaminäni seikkailuista. Voin kuitenkin paljastaa enemmän kuin itsestäänselvän salaisuuden. Jopa tämän seikkailijattaren elämä on kovin paljon muutakin kuin lomailua ja suuria seikkailuja. Olen kaiken kaikkiaan paljastanut tähän mennessä itsestäni kovin vähän, nekin harvat ja salaperäiset paljastukset jonnekin sivulauseiden sokkeloihin ujutettuina. Salattavaa ei ole, mutta alkuunhan blogi syntyi anonyymienkin seikkailuiden ympärille. Moni myös kertoi matkablogin olevan oikea ja aito matkablogi vain, jos se käsittelee ainoastaan matkailua. Pyh, sanon minä. Blogini on juuri sellainen kuin itse sen haluan olevan. Hiushuone Dandy on toinen kotini, arkeni tapahtumapaikka Muutosta on ollut ilmassa jo jonkin aikaa…

Yksin matkalle

Reissaajan identiteettikriisi

Jos pistäisin itseni lokeroon, olisin yksin matkustava reppureissaaja. Ainakin sellainen olen mielikuvissani ja omasta mielestäni, sellainenhan olen jo pidempään ollut. Olen tehnyt ikimuistoisimmat reissut yksin rinkka selässä ja edelleenkin puhun itsestäni soolomatkailijana. Matkalehti-Mondokin teki minusta viime vuoden puolella jutun suosikkilehteeni omaa tietänsä kulkevana soolomatkailijana. Sattuiko kukaan muuten lukemaan tuota juttua? Kun mietin tämän hetken totuutta, näyttäytyy se hieman toisenlaisena. Olen viimeiset 1,5 vuotta reissannut enemmän pariskuntana kuin yksin. Espanjalaiseni on ollut kanssani useilla reissuillani, enkä ole kokenut samanlaista yksinmatkaamisen tunnetta enää hetkeen, en ainakaan muutamaa tuntia pidempään. Myönnän, että sitä tunnetta kaipaan. Kai se on, että kun jotain saa, jostain luopuu. Tekeekö parisuhde siis minusta sittenkin pariskuntamatkailijan? Olenko pariskuntamatkailija, vaikka…

Kesän lapsi mä oon

En tiedä, kuka neropatti keksi yhtäläisyyyden syntymäkuukauden ja suosikkivuodenajan välillä. Olen syntynyt talven kylmimpään aikaan, helmikuussa. Valoa pakkaskuussa alkaa sentäs jo olla, mutta pakkanen ei tätä tropiikin sielua lämmitä. Ainoa asia, mikä helmikuussa syntymisen kanssa täsmää etenkin aikuisisällä on horoskoopilleni luontainen haaveilu. Olen kesän lapsi sielultani. Nautin vuodenaikojen vaihtelusta, mutta kesä vie railakkaan voiton muilta kolmelta. Kesän lämpö iholla, auringonvalo ja luonnon vehreys. Haluan elää maailmassa, joka kukkii ja kukoistaa. Maisemassa, joka on elinvoimainen ja täydessä loistossaan. Pallolla, jossa linnut laulavat ja perhoset lentävät. Kesäyöt, ne valoisat yöt. Ne ovat täällä kanssamme vielä hetken aikaa, nautitaan niistä nyt jokaisella solullamme. Suomen kesä, nyt haluan olla luonasi. Nyt ei ole tarvetta…

Kumpula

Hetken kesti Kumpulaa

Kävelen pitkin Limingantietä. Puiset omakotitalot ja pienkerrostalot ovat suloisia, niiden pihat näyttävät onnellisten ihmisten pihoilta. Värikkäät maalipinnat taloissa ja omenapuut talojen ympäristössä luovat oivan satumaiseman ja lintukoto on valmis. Käännyn Intiankadulle ja mietin, miten hauska sattuma onkaan, että maailmanmatkaaja on päätynyt asumaan alueelle, jossa pääsee päivittäin kävelemään pitkin Sumatrantietä ja Intiankatua. Maailma on tullut luokseni tänne Helsinkiin. Olen vahvasti sitä mieltä, että Kumpula on Helsingin kotoisin asuinalue. Kumpulan rinnalle nostan myös Käpylän, Toukolan ja Puu-Vallilan. Puutaloalueissa on sielua, jota ei uusissa ja kolkoissa asuinaluiessa ole. Ei ainakaan vielä. Oma piha, vaaleansininen puutalo ja yhteisöllinen miljöö. Lintujen viserrys ja puissa loikkivat oravat. Yksi pieni kauppa ja sen aurinkoinen myyjä, yksi R-kioski…

Syntymäpäiviä siellä täällä

Tänään on erityinen päivä. Tai oikeastaan tasan 34 vuotta sitten oli erityinen päivä. Vuonna 1982 helmikuun 28. päivä oli erityinen päivä myös Matti Nykäselle, joka voitti Olympialaisissa kultaa. Tuona päivänä vanhempani joutuivat lähtemään kesken kisalähetyksen kaahaamaan kohti Jyväskylän keskussairaalaa. Tuona päivänä olin valmis tulemaan tähän maailmaan. Tuona päivänä tämä seikkailijatar näki tämän maailman ensimmäisen kerran. Johtuu se sitten syntymäpäivästäni tai sen ajankohdasta keskellä talvea, olen päätynyt juhlistamaan erityistä päivääni mitä erikoisemmilla tavoilla. Olen useammin kuin kerran herännyt englanninkieliseen syntymäpäivälauluun Minnesotassa, vaihto-oppilasperheeni luona. Siellä perheen tapa on tuoda lahjat aamulla sänkyyn, aamiaisen ja laulun kera. Olen sukeltanut yhdessä maailman upeimmista sukelluskohteissa, Borneon Sipadanilla, kymmenien haiden ja kilpikonnien ympäröimänä. Olen kiivennyt Sri…

vabali spa

Omassa seurassa illalliselle

Matkustan paljon yksin. Välillä omasta tahdostani ja välillä potentiaalisen hyvän reissuseuran puutteessa. Loputtomassa juttujonossani on ollut useampikin yksin reissamista käsittelevä juttu, jotka saavat edelleen odottaa vuoroaan. Aloitan nyt silti edes jostakin, aloitan yksin syömisestä. Istun juuri nyt herkullisen illallisen jälkeen lasillisella valkoista juomaa tallinnalaisessa ravintolassa, yksin. En näe tässä mitään outoa, oikeastaan nautin nykyään suuresti yksin syömisestä. Olen muutenkin nyt Tallinnassa aivan yksin ja hyvä niin, tämä toimii varsin hyvin tässä hetkessä; olenhan koko kesän ajan reissannut kaikki viikonloput yhdessä sen espanjalaisen karavaanarin kanssa. Sain valita tämän ravintolan ilman kompromisseja ja saan valita tutkimani kadut aivan oman mieleni mukaan. Etenkin Berliinin reissuillani olen jotunut opettelmaan yksinoloa ja yksin syömistä ulkona.…

carpe diem

Miksen uskaltaisi?

”Miten sä uskallat?” on kysymys johon törmään lähes joka kerta kertoessani reissusuunnitelmistani jollekin. Keskustelu jatkuu joka kerta myös lauseella ”Ja vielä yksin? Mä en ikinä uskaltaisi!”. Kyllä, minä uskallan ja sinunkin kannattaisi edes yrittää uskaltaa. Suosittelen uskaltamista ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista. Kuten kliseinenkin sananparsi kertoo, vasta siellä alkaa tapahtua ihmeitä. Ihmettelen suuresti, miksi ihmiset eivät uskalla toteuttaa unelmiaan. Suurin osa elämän ikimuistoisimmista ja jännittävimmistä asioista tapahtuu silloin, kun on uskaltanut ottaa sen ensimmäisen askeleen. Jos jatkuvasti pelkää ja miettii mahdollisia riskejä, moni asia jää tekemättä. Tosiasia on, että jo kadun ylitttäminen on suuri riski. Tomaatin leikkaaminen on riski ja autolla ajaminen on riski. Kukaan ei kuitenkaan koskaan kysy, ”Miten…

Minä pähkinänkuoressa

Tutustutaanko hieman lisää? Haluatko tietää enemmän siitä, kuka tämän Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogin takana oikein hääräilee? Kun aloitin bloggaamisen, en juurikaan näyttänyt omaa naamaani tai kertonut itsestäni. Tässä parin vuoden aikana asiat ovat selkeästi muuttuneet ja olen jopa lataillut Instagramiin muutaman hieman nolon ”selfie”-kuvan, joka vielä muutama kuukausi sitten tuntui maailman kaukaisimmalta ajatukselta. Tässä sitä siis nyt ollaan, omalla nimellä ja oman pärstäni kuvilla menossa mukana, jakamassa tietoa intohimoistani eli reissauksesta. Olen siis Laura. Täytin juuri ruhtinaalliset 32-vuotta ja voisin sanoa olevani nuorehko nainen, joka ei koskaan halua kasvaa liian aikuiseksi. Olen kotoisin kovin pieneltä paikkakunnalta Keski-Suomessa, Muuramesta. Jyväskylän kautta tieni toi tänne Helsinkiin, jossa olen pidellyt majaani enemmän tai vähemman…

Yksin matkalle

Koska olen kolkytyks

Törmäsin täällä internetin ihmeellisessä maailmassa kakskyt ja risat olevan nuoren naisen kirjoitukseen iästä ja sen tuomista odotuksista. Tämä on kieltämättä aihe, jota tällainen 31-vuotias nuori nainenkin silloin tällöin joutuu matkoillaan ja arjessaan pohdiskelemaan. Kirjoittelinkin jutussani ”Ihana, levoton sieluni” vähän samaan aiheeseen liittyen jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt aihe tuntuu taas kovin ajankohtaiselta. Haluan nyt, syksyisenä tiistai-iltana pohtia tuota ikäkysymystä hieman lisää näin reissaajan näkökulmasta. Kuvittelin joskus lapsena, että 28 on ehkä se ikä, kun olen naimisissa, minulla on kaksi lasta, koira ja omakotitalo. Mitä lähemmäs tuo ikä tuli, sitä kaukaisemmalta tuo paketti minulle itselleni alkoi tuntua. Välilä se tuntui lähestyvän, mutta pienen kokeilun jälkeen se rupesi taas lipumaan kauemmaksi.…

Spontaani hetkiin heittäytyjä

Oletko sinä spontaani eläjä, joka haluaa tarttua hetkiin ja tilaisuuksiin oikean fiiliksen tullen vai haluatko mieluummin aikatauluttaa elämääsi kalenterin kanssa, tarkkaan suunnitellen? Elän spontaania elämää. Tuntuu, että vuosi vuodelta se muuttuu enemmän ja enemmän spontaaniksi. Tietysti pystyn suunnittelemaan asioita jollakin tasolla, mutta liian tarkasti en halua elämääni suunnitella. Sattumanvaraisuudelle pitää olla tilaa. Olen myös fiiliseläjä. Tarvitsen oikean fiiliksen tietyn asian tekemiseen. Jos fiilis on väärä, mikään ei tunnu oikealta. Jopa vääränlainen vaate vääränlaiseen olotilaan voi olla todella suuri virhe ja olo on epämukava koko päivän. Etenkin yksin reppureissaillessa elän täysin tunteen ja intuition varassa. Menen juuri sinne, minne mieli halajaa ja nenä näyttää. Saatan muuttaa omaa suunnitelmaani viime hetkellä, jos…