Viiden päivän treffejä ja jäähyväisiä Berliinin kodille

Punainen, vanhanmallinen matkalaukku, on ahdettu pullolleen. Niin on myös kamelinvärinen matkalaukku, kirpputorilöytöni. Selässäni roikkuu juuri ja juuri lentokoneen käsimatkatavaroihin mahtuva reppu, jonka sisällön kanssa pitää olla varovainen. En missään tapauksessa haluaisi, että Berliinin kirpputoreilta seitsemän vuoden aikana kerätty sekalainen astiakokoelma särkyisi. Ne ja muut mukanani kuljettamat tavarat tulevat aina muistuttamaan minua hetkistä Berliinissä – toisessa kotikaupungissani, toisessa kodissani. On aika. Suljen vaalean oven takanani. Oveen jää vielä nimikylttini. Oven taakse jää eräs tärkeä seitsemän vuoden jakso, jaksoni puoliberliiniläisenä. On aika kääntää kirjan sivua. Kädessäni on lampunvarjostin ja toisessa mustan penkin istuinosa. Annan raamikkaan seuralaiseni kantaa laukut, olen kiitollinen hänelle saamastani avusta. Kiitollinen siitä, että hän ylipäänsä innostui järjettömästä ja spontaanista…

Tropical Islands Resort

Trooppinen hemmotteluloma talvisessa Berliinissä

Yhteistyössä: Tropical Islands Resort Talvinen Berliinin loma voi olla muutakin kuin kaupungilla samoilua, syömistä, klubbailua tai museoissa vaeltamista. Se voi olla myös tropiikin lämpöä, porealtaassa loikoilua, hiekkaa varpaiden välissä ja yöllisiä uintiretkiä. Tämä on mahdollista Tropical Islands Resortissa. Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin, tammikuulle. Muistatte ehkä, että vuoden ensimmäinen matkani suuntautui rakkaaseen Berliiniin. Viime vuonna kävin toisessa kodissani laittoman vähän, tänä vuonna aion toimia toisin. Alku on ainakin lupaava. Tuolla matkalla en ollut yksin, seurassani oli espanjalaiseni. Tuolla matkalla juhlistimme myös vuosipäiväämme. Kyllä, olemme tallailleet polkuja samaan suuntaan enemmän ja paljon vähemmän sopuisasti jo vuoden päivät. Kuvitella, että yksin reissavasta tulikin yht’äkkiä pariskuntamatkaaja (joka tosin silti tarvitsee aika ajoin myös omia…

Berliinin matka

Hetkiä Berliinissä

Berliini, täällä olen taas. Hektisen Palermon jälkeen tämä suurkaupunki tuntuu mukavan leppoisalta ja jopa hiljaiselta. Etelä-Italian kaupungit eivät ole hiljaisia. Voin vain kuvitella, kuinka uinuva Helsinki on tämän kaiken kaupunkimatkailun jälkeen. Matkan tarkoitus on tällä kertaa ollut messumatka. Berliinissä järjestetään vuosittain valtavat matkailualan messut. Kymmeniä halleja täynnä maailman joka kolkan turistitoimistoja sun muita. Kansainvälisiä matkabloggaajia, joista moni on viime vuosien aikana tullut jo melko tutuksi. Lasin kilistelyjä ja verkostoitumista. Maailman ympäri matkaamista, Berliinissä. Messut ovat nyt ohi. Nyt on muunlaisen oleskelun aika, pienessä flunssassa tosin. Yskä senkin pahoilainen liittyi matkaseurakseni eilen illalla. Sitä en olisi halunnut ottaa matkaan mukaan, kuten en olisi Herra Stressiäkään. Stressi taisi jäädä jonnekin matkan varrelle,…

Berliini Hüttenpalast

Hüttenpalast on Berliinin kiinnostavin majapaikka

Karavaanari ja Berliini-fani tässä moi. Mikä voisi olla paras mahdollinen majapaikka kaltaiselleni matkaajalle Berliinin reissulla? No tietysti majoittuminen asuntovaunussa. Itse olen onnekas ja saan viettää Suomessa aikaa asuntoautossa aivan yllin kyllin, mutta en silti sanoisi ei tilaisuudelle yöpyä sellaisessa Berliinissä ollessani. Berliinin rosoisessa Neuköllnissä sijaitsee kiinnostava majapaikka, Hüttenpalast. Majapaikka on täydellinen vaihtoehto tyypillisiin hotellihuoneisiin kyllästyneille tai vaihtelua hakeville matkaajille. Suureen tilaan on tuotu monenlaisia mobiilikoteja, jotka tosin tässä tapauksessa pysyvät paikallaan. Haluat sitten yöpyä retro-vaunussa tai modernimmassa kärryssä, vaihtoehtoja riittää. Yhteensä mobiilikotihuoneita on kymmenisen ja yhteen tilaan majoittuu vaikka kokonainen hääporukka. Kyllä, Hüttenpalastissa on jäjestetty myös erilaisia juhlia aina häihin asti. Suuremman porukan ollessa kyseessä, koko tila on varattava omaan…

Berliinin vinkit

Vinkkejä viikonloppuun Berliinissä

Mitä tehdä Berliinissä yhden viikonlopun aikana? Berliinissä lukuisat kerrat käyneenä haluan jakaa teille parhaat vinkit Berliiniin, suosikkikaupunkiini. Kun aikaa oli yksi pitkä viikonloppu Berliinissä, mitä kaikkea siihen kuului? Tiedätte, että Berliini on minulle enemmän kuin tuttu kaupunki, se on minulle kaupunkien kaupunki ja toinen kotikaupunkini. Nähtävyydet on nähty, nykyään menen sinne vain hengailemaan ja fiilistelemään, nautiskelemaan. Menen sinne tekemään juuri sitä, mitä sillä hetkellä eniten kaipaan. Tällä kertaa en tosin ollut Berliinissä koko aikaa yksin, vaan pari päivää perässäni sinne saapui elämänsä ensimmäistä kertaa poikaystäväni. Niin hauskaa kun olikin saada hänet sinne, nautin myös hetkistä yksin matkaten. Koska loman suunnittelu etenkin uuteen kaupunkiin on aina vaikeaa, haluan jakaa teille yhden…

Berliinin matka

Berliini, olen luonasi taas

Berliini, kiva nähdä sinua taas. Viime kerrasta olikin jo vierähtänyt laittoman kauan. Yli puoli vuotta erossa sinusta on jo liikaa, aloin jo melkein unohtaa tunteen, jonka minussa herätät. Nyt olen kuitenkin taas luonasi. Toivotit minut tervetulleeksi auringonpaisteella ja keväisellä tunnelmalla. Ensimmäinen ostokseni oli kukka. Ostan itselleni kukan tai muutaman joka kerta toiseen kotiini saapuessani. Useasti ostan sen samasta metroaseman kukkakaupasta. Se on jo perinne. Nyt kauniit kukkani maksoivat yhteensä 2,40 euroa. Saavuin luoksesi aamuvarhain. Heräsin Suomessa jo aamuyöllä neljältä ja tarvoin lumen läpi bussipysäkille lähes kaksi kilometriä. Air Berlinin lento luoksesi kesti vain yhden tunnin ja 40 minuuttia. Hintaakin sillä oli vain 120 euroa. Olet kovin helposti saatavilla. Toisin kuin…

Berliini

Berliini, täältä tulen!

Päivät vilisevät ohitse kuin Sri Lankan bussit. Välillä tuntuu, ettei pääkään pysy enää menossa mukana. Minne olen menossa? Missä minun pitikään olla? Kenelle pitikään soittaa? Mikä lasku piti maksaa? Minne ja milloin olen matkustamassa ja kenen kanssa? Nyt päällimmäisenä kysymyksenä on: monelta lento läntee ja olihan se torstaina? Olen siis suuntaamassa Berliinin aivan pian. Pari päivää tiukkaa puserrusta töissä ja olen taas suosikkikaupungissani, jonka ihanuuden unohdan, ellen pääse sinne jotakuinkin juuri nyt. Lumistakin lumisempi Helsinki jää hetkeksi taakse ja menen ihmettelemään Berliinin elämää. Torstaina aamulla istun jo jossakin kodikkaan rosoisessa kahvilassa herkuttelemassa. Niin, Berliinissä kuuluu herkutella. Lähden matkaan yksin, mutta espanjalainen liitty seuraani seuraavana päivänä. Hänelle tämä tulee olemaan ensimmäinen…

aamupala Berliinissä

Berliinin parhaat aamiaispaikat

Berliini on herkuttelijan mekka. Voisin jopa väittää, että Berliini on maailman paras ruokakaupunki monipuolisuutensa ansiosta. Kaupungista löytyy suuhunpantavaa jokaiseen makuun etnisten keittiöiden erikoisuuksista fine dining -elämyksiin ja perinteisiin saksalaisiin makkaroihin. Berliini tarjoaa kaiken muun ohella myös ruoan saralla jokaiselle jotakin. Tuntuu, että halvinkin annos maistuu tuoreelta ja parempienkaan ravintoloiden hinta ei Berliinille tuttuun tapaan päätä huimaa. Jopa pikapizza koristellaan isolla kasalla tuoreita yrttejä. Ainoa paikka, jossa olen saanut huonon annoksen oli kenties kaupungin suurimmassa turistirysässä, lähellä Alexanderplatzia. Se nyt on aina sanomattakin selvää: vältä turistialueiden sisäänheittäjillä varustettuja ravintoloita. Jokaisessa kadunkulmassa on turkkilainen tai libanonilainen ravintola, söpöistä kahviloista ja kuppiloista puhumattakaan. Ruokaa saa oikeastaan kaikkina vuorokaudenaikoina, kaikilla eri budjeteilla ja sitä…

tropical islands resort

Rantaihmisen Berliini – Berliinin rannat ja altaat

Berliini on paljon muutakin kuin betoniviidakko. Kaupunki on todella vehreä ja vesi elementtinä on läsnä, vaikka merta ei kaupungissa olekaan. Mitä Berliini tarjoaa rantaihmiselle? Kaupungin läpi virtaa joki ja jopa Tegelin lentokentälle laskeuduttaessa tuntuu välillä, että laskeutuminen tapahtuu suoraan viereiseen järveen. Tämä oli asia, jota en ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten Berliinissä vieraillessani osannut odottaa. Samalla se oli asia, joka yllätti minut positiivisesti. Itse tarvitsen elämääni juomaveden lisäksi muunlaistakin vettä monin eri tavoin; vesi rauhoittaa. Keräsin teille suosikkejani Berliinin paikoista, joissa vesi on tavalla tai toisella läsnä. Vietä hellepäivää aurinkotuolissa letkeää musiikkia kuunnellen ja kiinnostavia ihmisiä tiiraillen tai pakene sadetta tropiikkiin. Tässä vinkki moneen makuun, urbaaneille seikkailijoille ja luontoihmisille. Berliinin…

Vabali Spa: Täydellistä rentoutumista Berliinissä

Olisitko uskonut, että yksi maailman rentouttavimmista ja kauneimmista kylpylöistä eli Vabali Spa sijaitsee keskellä Berliinin vilkasta metropolia? Takana oli kiireinen työviikko ja tämän kampaajan hartioitakin kolotti. Matka muuten niin sykkivään Berliiniin takaa joka kerta myös rentoutumista syöden, juoden ja monin tavoin rentoutuen. Tätä se tarkoittaa ainakin minulle. Tällä kertaa maksimoin rentoutumiseni viettämällä kokonaisen päivän pienessä hyvinvoinnin kuplassa keskellä Berliiniä. Vabali Spa sijaitsee aivan päärautatieaseman kupeessa. Minä ja paikallinen ystäväni huristelimme moottoripyörällä tuon ulkoa hieman kolkolta näyttävän rakennuksen pihaan. Rakennuksen sisälle astuttuani tunsin heti hartioideni laskeutuvan ja hengitykseni rauhoittuvan. Tunnelma oli heti käsin kosketeltavissa. Tummaa puuta ja Buddha-patsaita, suitsukkeita ja rentouttavaa musiikkia. Maksuvälineenäkin toimivat rannekkeet käsissämme marssimme pitkin bambuilla rajattua kujaa,…

Koiran elämää Berliinissä

Elo ja olo Berliinissä on rentoa ja letkeää. Tämä pätee jopa koirien elämässä. Jo ensimmäisellä Berliinin reissullani muistan kiinnittäneeni huomiota vapaanakin kulkeviin koiriin. Koirat odottelevat liikennevaloissa kiltisti, koirat seuraavat omistajiaan lojaaleina joka paikkaan. Koirat pääsevät monille terasseille omistajiensa kanssa ja puistoissa ne saavat usein juoksennella vapaina ja villeinä – onnellisina. Kaupunki ei velvoita koiranomistajaa sitomaan koiraansa hihnaan ja ainakin vaikuttaisi, että koirille tämä säännöttömyys on vain ja ainoastaan hyvä juttu. Ehkä se on niin, että kun annetaan tarpeeksi vapautta, on mukavampaa pysyä lojaalisti omistajan vierellä. Tämä kai jossakin määrin pätee myös muissa elämän tilanteissa, ihmisilläkin. Even dogs take it easy in Berlin. The city does not require for dogs…

Tempelhof on Berliinin helmi

Berliinin entinen lentokenttäalue, Tempelhof, ei kai voi koskaan kyllästyttää. Kauniit auringonlaskut, pitkät kävelylenkit, karuuden ja kauneuden kohtaaminen sekä maailman sympaattisin siirtolapuutarha. Kaikki se on jokaisen saatavilla, aivan ilmaiseksi. Nykyään lähes jokaiseen Berliinin reissuuni kuuluu hengailu lentoliikenteeltä hiljentyneiden kiitoratojen keskellä, leppoisaa elämänmenoa seuraillen. Suosikkipaikkani koko valtavalla alueella on yhteisöllinen siirtolapuutarha, jonka aluella oleskelu ei ole kiellettyä – se on suorastaan toivottavaa, luonnollisesti toisen omaisuutta kunnioittaen. Tällä kertaa sovin eväsretkideitit yrttien, kukkien ja hauskojen rakennelmien keskelle Langkawin reissulta tutun berliiniläisen kanssa. Eväät kauppahallista ja puitteet rentoutavalle chillailulle olivat kasassa. Turkkilainen ruoka täytti vatsan räjähdyspisteeseen, mutta se ei menoa haitannut. Lapset leikkivät ympärillä, leijat lentelivät ilmassa, ihmiset pyöräilivät ristiin rastiin ja tunnelma oli…

Karavaanareiden mekka

En tiedä onko kyse siitä, että ihmismieli kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin tietyillä hetkillä vai onko kyse faktasta, että Berliini nyt vain sattuu olemaan kaikenlaisten karavaanareiden, hippipakujen ja asuntoautojen luvattu kaupunki. Berliinin kaduilla kulkiessani tuntui, että tämän hetken intohimoni kohteita oli jokaisen nurkan takana (ja ei, en vaihtanut puheenaihetta mobiilikodeista esimerkiksi komeisiin miehiin). Monenvärisiä ja monenkokoisia mobiilikoteja näkyi välillä jopa kokonaisen kadun verran. Berliini on kyllä mitä mainioin tukikohta kaikenlaisille karavaaneille. Sijainti on keskellä kaikkea ja mobiilikodin nokan voi suunnata aivan minne tahansa. Suomen sijainti on hieman haasteellinen, mutta ei mahdoton sekään. Toisaalta, onhan kotimaassakin tutkimista. Kumma juttu muuten; en enää (tai ainakaan tällä hetkellä) kaipaile muiden mobiilikotien perään. Se yksi…

Berliinistä Helsinkiin

Neljä päivää Berliinissä hurahti kuin siivillä. Matkustettuani Saksan pääkaupunkiin jo lukuisia kertoja, suhteeni tuohon kaupunkiin on kovin erilainen kuin suhteeni mihinkään muuhun kaupunkiin. Joka kerta sinne matkustaessani palaan kotiin, kirjaimellisesti. Siitä on nyt viisi vuotta, kun matkasin Berliiniin ensimmäisen kerran. Matkan piti kestää muutaman päivän verran, mutta päätin jäädä oleilemaan kokonaiseksi kuukaudeksi. Halusin tutustua kaupunkiin pintaa syvemmältä ja sen tein. Tuolloin vuokrasin huoneen paikalliselta ihmiseltä. Tuo ihminen on nykyään paras ystäväni Berliinissä ja hänen kanssaan olen tälläkin reissulla viettänyt aikaa. Vietimme muun muassa kokonaisen päivän kylpytakeissa tai Eevan asuissa upeassa kylpylässä, jonka Buddha-patsaiden keskellä vietin lomani rentouttavimman päivän. Saman ystävän kanssa huristelin moottoripyörällä Berliinin läpi ja toisena päivänä kilistelimme kuplivalla…

Kotiinpaluu Berliiniin

Lentokenttä on vanha, mutta toimiva. Matkatavaroiden hakemisen jälkeen kentän yleiselle puolelle siirryttäessä tuoksuvat herkulliset pretzelit. Naisääni kuuluttaa bussissa jokaisen pysäkin nimen ja paperista tehty viikkokortti pitää leimata vanhanaikaisessa laitteessa. Kentän lähellä on joki. Luonto on läsnä heti lentokentän ulkopuolella. Metro on keltainen. Jokainen asema on omanlaisensa. Ostan metroasemalta kukan, se maksaa 1,30 euroa. Kukka on joka kerta tänne saapuessani ensimmäinen ostokseni; ensimmäinen asia, jonka haluan kotiini hankkia. Oma metroasemani on keltainen. Kapuan portaat ylös ja huomaan kulmassa olevan ravintolan palaneen. Näin juuri päivää aikaisemmin kuvan kotini seudulla palavasta rakennuksesta, nyt selvisi, mikä rakennus se oli. Enää ei tarvitse hakea halloumileipää sieltä parilla eurolla. Harmi. Kotikatu on vihreä. Isot puut ovat…

Berliini, täältä tulen taas

Huomenna se on taas menoa. Menojalkaani alkoi vipattaa ja ikävä toiseen kotikaupunkiini, samalla suosikkikaupunkiini, kasvoi sydäntä raastavan suureksi. Sellaiseen on vain ja ainoastaan yksi lääke, silloin on vain mentävä. Berliini, olen tulossa luoksesi. Kerta taitaa olla ehkä numero 20 tai muuta. En edes tiedä, eikä sillä ole väliä. Tuttu paikka tuo kaupunki on, mutta en koskaan kyllästy siihen. Joka kerta ihastun Berliiniin uudelleen. Joka kerta se on muuttunut, joka kerta löydän sieltä jotakin uutta. Samaan aikaan joka kerta oleilu tuossa kaupungissa tuntuu niin rennolta ja leppoisalta, olenhan kotona. Monelta teistäkin on tainnut mennä ohi fakta, että minulla on koti Berliinissä. En ole asiaa sen kummemmin korostanut, se ei ole oleellista.…